LEGOPark 2009 raporttia
Kirjoittaja TheQ 
Kirjoittaja
Viesti
avatar

TheQ

Admin, varapuheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: LEGOPark 2009 raporttia - 02/08/2009 15:22
Nonih, Ideaparkin LEGO tapahtuma on käyty laittamassa kuntoon Takomolaisten osalta. Minä, Makkara, Mikke, Tiikeli ja Legorides kävimme asettelemassa mallimme näytille Ideaparkkiin viime perjantaina (31. elokuuta) ja nyt voimme vain huokaista ja odottaa elokuun loppua ja settien hakua, unohtamatta tietenkään niiden kellojen hommaamista.

Kuten Model Expo tapahtumassa, tälläkään kertaa kaikkia Takomolaiset eivät päässeet mukaan tapahtumaan ja vaikka useimmat varmaan käyvät siellä tsekkaamassa kuluvan kuun aikana, on minusta mukavampaa pistää ketju pystyyn missä voimme näyttää niille jäsenille, jotka eivät päässeet mukaan, mitä missasivat.

Koetetaan tällä kertaa pitää kaikki keskustelu ja kuvalinkit tässä yhdessä ketjussa. Mukavampi sitten lukea tapahtumasta :)

Pidemmittä puheitta, aloitetaas pikku-raportilla:

Torstai 30.7: Tavarat pakattu ja matka alkaa. Oulusta Tampereelle ajo sujui melko mukavasti pienestä jalkakrampista huolimatta. Illan suussa saavuin Preludiumin kämpällä. Ilta-sonaatin (Yngwietä tietenkin kun Prelun luona ollan) ja -palan jälkeen koisimaan ja herätys aamuksi klo 8.30.

Perjantai 31.7: Aamuväsymyksestä huolimatta pääsin kuin pääsinkin ylös sängyn pohjalta. Aamutoimien ja Prelun kiittämisen jälkeen matka jatkui kohti Makkaran taloa. GPS-navigaattori toimi nätisti ja Makkarakin oli ulkona odottamassa innosta pomppien. Jatkoimme yhdessä matkaa Ideaparkkiin ja saavuimme perille aikataulun mukaan siinä klo 10 paikkeilla. Näyttelypaikka oli sama kuin viime vuonna (keskusaula) joten meillä ei mennyt kauaa löytää kyseistä paikkaa. Emme olleet ihan ensimmäisiä paikalla olijoita, Mikke isineen ja Legorides sisarineen olivat ehtineet ensin. Samoihin aikoihin myös Tiikeli tuli isoveljineen ja vanhempineen paikalle. Morjestelun ja kuulumisien vaihdon jälkeen jouduimme vielä kerran odottamaan, tällä kertaa yhtiön edustajaa Jannea.

Pian Janne tulikin ja pääsimme homman alkuun. Meille oli varattu seitsemän (!) pientä vitriiniä ja yksi iso. Legorides aloitti ison vitriinin kasaamisen kun me muut aloimme avaamaan pikkuvitriinien laatikoita. Loppujen lopuksi käytimme vain neljä laatikkoa, tiedä sitten mistä yhtiö oli kaivanut nuo kolme ylimääräistä. Sivukommenttina ne pikkuvitriinit olivat erittäin likaiset ja pölyttyneet, minulla meni joku tovi niiden puhdistamisessa.

Saimme melko nopeasti omat teoksemme vitriineihimme. Mitat jotka sain yhtiöltä pitivät kutinsa ja kaikki teokset mahtuivat vitriineihin, tosin Miken teoksen katto tuli vähän turhan lähelle lamppuja. Noh, toivotaan ettei lamput polta liikaa..

Vili sai teoksensa nopeiten paikoilleen ja hänellä olikin aikaa viihdyttää kanssa-harrastajiaan cosplay-taidoillaan. Viihdytysoperaation ja asennusoperaatioiden jälkeen meille jäi aikaa vilkaista mitä kaikkea muuta näyttelyssä oli. Monet asiat olivat tuttuja jo viime vuodelta (esim. rakennuspöydät ja Ferrari formula-auto) mutta mukana oli muutamia selviä parannuksia. Muutamat uudet patsaat olivat hienoja ja mukavan retroja näin vanhemmalle harrastajalle ja LEGO yhtiön omat vitriinit olivat parempia kuin viime vuonna.

Legoridesin saatua vitriininsä valmiiksi, Takomon oman alue jäi hyvään kuntoon ja lähdimme pois LEGOPark alueelta. Kiersimme Legoridesin ja Makkaran kanssa Ideaparkin kaikki LEGO palikoita myyvät kaupat ja vaikka useimmissa oli uudet setit kaupoissa, emme löytäneet kovin mitään hyvää ostettavaa. Poikkeuksena oli 5971 Kultaryöstö jonka Makkara osti.

Lauantai 1.8: Aamupalan syötyäni otin yhteyttä Konseliin, joka yllätyksekseni oli kotonaan Ilmajoella. Tarkoituksenani oli käydä PiiPoon kaupassa jos vain suinkin ehdin liikkeen aukioloaikaan olla paikalla mutta sovittuani Konselin kanssa kyläilystäni PiiPoo-vierailu näytti olevan varma nakki. Kävin vielä ennen lähtöäni Ideaparkissa katselemassa minkälainen meininki siellä oli. Juttelin vielä hetken Miken ja hänen isänsä kanssa ja lähdin sitten ajelemaan kohti Ilmajokea.

Kahden jälkeen saavuin PiiPoohon. Kauppa oli vielä yllätykseni auki joten pääsin helposti sisälle. Konselin äiti oli pitämässä kauppaa yllä. Hän haki pyynnöstäni Konselin esiin piilopaikastaan, jossa hän suunnitteli parasta aikaa maailmanlaajuista vallankumousta ABS-muovista tekemänsä rakennelman avulla. Juttelimme pitkän tovin Konselin ja hänen äitinsä kanssa LEGO asioista aina seteistä PiiPoon tapahtuman kautta itse PiiPoohon. Jossain vaiheessa huomasin että kello oli jo neljän-viiden paikkeilla ja päätin että nyt minun pitäisi varmaan jatkaa matkaa Ouluun. Hyvästelin kaikki keskustelukumppanini ja lähdin ajelemaan pitkin Pohjanmaata synkkää Oulua kohden.

Mukava reissu :)

Lisää ottamiani kuvia tapahtumasta ja PiiPoon kaupasta löytyy Brickshelfistä ja Flickr-galleriassani.

PS: Jos haluat ettei naamasi näy jossain kuvassa, jonka laitoin nettiin, ilmoita siitä YV:llä niin poistan sen kuvan :)

-Q
--------------------------------
Varapuheenjohtaja
Palikka palikalta parempaan päin.



Muokattu 2 kertaa. Muokattu viimeksi 02/08/2009 21:55.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: LEGOPark 2009 raporttia - 02/08/2009 17:18
Onko legopark siis mennyt jo ohi.(td)
avatar

TheQ

Admin, varapuheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: LEGOPark 2009 raporttia - 02/08/2009 17:26
Ei ole mennyt ohi, tapahtuma on vasta alkanut. LEGOPark on Ideaparkissa koko elokuun ajan.

-Q
--------------------------------
Varapuheenjohtaja
Palikka palikalta parempaan päin.
avatar

Pate-keetongu

Sihteeri Hallituksen jäsen Moderaattori

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: LEGOPark 2009 raporttia - 02/08/2009 18:17
Raportissa on suuri virhe, osa kuvista on suoraan BS:än kuviin, jotka näkyät ilman moderointia (hyvä) ja osa niihin, jotka eivät. Voitko korjata? Nyt voin katsoa kuvia vain muuttamalla kuvan numeroa pienemmäksi/suuremmaksi.

Kiitos raportista joka tapauksessa.

----------------------------------------
Cyclopics Bricks -blogini
Flickr
Mies ei kasvata partaa. Parta kasvattaa miehen.
Kuulun ANKP:een!
:: Lainaa ::
Aihe: Re: LEGOPark 2009 raporttia - 02/08/2009 18:18
Kuulin mainoksia LEGOparkista radiosta, mutta en usko, että pääsen kuun aikan sinne katsomaan, joten kuvat ovat kiva juttu=)
avatar

TheQ

Admin, varapuheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: LEGOPark 2009 raporttia - 02/08/2009 21:56
@Pate: Linkit korjattu ja BS galleria näkyvissä :)

-Q
--------------------------------
Varapuheenjohtaja
Palikka palikalta parempaan päin.
avatar

Luuranko

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: LEGOPark 2009 raporttia - 03/08/2009 07:25
Hyvä raportti. Harmi, etten pääse katsomaan, mutta
onneksi on kuvat.

-Pluurankeli

No, oikea elämä on vielä sairaampaa.

Brickshelf
Vuhvelituotanto

avatar

Mikke the Master

Hallituksen varajäsen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: LEGOPark 2009 raporttia - 03/08/2009 13:58
Hyviä kuvia oli.
Hieno tuo Lelukauppa pii poo.


Hyvää joulua kaikille!

Flickr: [www.flickr.com]
Brickshelf: [www.brickshelf.com]
Youtube: [www.youtube.com]
avatar

Jantzu

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: LEGOPark 2009 raporttia - 22/08/2009 08:08
Kiva raportti, tänä vuonna ei minulta tuolla vierailu onnistunut, eikä animaatioitakaan LEGO halunnut esille (kun eivät telkkua järjestäneet)
Mutta paikalla on näkjään ollut mukavasti tavaraa ja esim. tuo jättimäinen lohikäärme tuo heti Vanian mieleen :)


Mutta koko raportin suurin shock oli Lord-Makkara! Minne metrin mittainen hiuspehko onkaan kadonnut??? ::o



Foorumin Admin, Palikkatakomon perustajajäsen, AFOL-rakentaja.
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube





Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi 22/08/2009 08:09.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: LEGOPark 2009 raporttia - 22/10/2009 21:57
Satutteko muistamaan olivatko TLG:n vitriinit muovia vai lasia? Pääsittekö niin "läheiseen kosketukseen" niiden kanssa, että asia olisi selvinnyt? :D

Olen suunnittelemassa vitriinin hankkimista/rakentamista. Yleensä taitavat olla lasia, mutta haluaisin muovisen. Netistä kyselin ja lasinen kehotettiin hankkimaan, koska muovinen on staattinen ja kerää sähköä sekä naarmuuntuu.

Mistä vitriinejä ylipäätään voisi saada? Olen aloittamassa kaupunkiprojektiani, ja haluaisin melko ison vitriinin.. (noin 50cm x 100cm x 150cm, aika erikoiset mitat, täytyy varmaan itse rakentaa tai tilata jostain... mutta mistä?)
avatar

TheQ

Admin, varapuheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: LEGOPark 2009 raporttia - 22/10/2009 22:49
TLG:n kaikki vitriinit olivat muovia niiden kestävyyden ja halvemman hinnan vuoksi. Jos vitriinien lähellä on paljon varomattomia muksuja, ehkä on parempi settä käytetään muovia kuin herkemmin särkyvää lasia ;)

Legoridesillä oli käytössä Suomen LEGO yhtiön oma 1m x 1m vitriini ja se on kuulemma ihan ostettukin yhtiölle itselleen. En tiedä mistä se hommattiin, Legoridesiltä kannattaa kysellä.

-Q
--------------------------------
Varapuheenjohtaja
Palikka palikalta parempaan päin.
avatar

legorides

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: LEGOPark 2009 raporttia - 24/10/2009 18:50
Legorides vastaa ennen kyselyä.

Linnanmäen Lego-näyttelyyn 2007 oli vuokrattu vitriin, jossa oli minun mallejani.
Firma, jolta vitriini oli vuokrattu ehkä myös myy niitä. En muista firman nimeä,
mutta se selviää valokuvasta, jonka otin silloin. Voin etsiä sen kuvan, jos
välttämättä tahdot tietää. Seuraavaksi vuodeksi LEGO osti samanlaisen vitriinin.

Googlella löytyi tällainen vitriinikauppa:
http://www.deko.fi/listItems.php?id_submenu=100&opt=netshop

Luulisin ettei sellaisen tekeminen itse ole vaikeaa. Tarvitaan vain
alumiiniprofiilia, jota saa varmaan rautakaupasta mittoihin sahattuna,
nurkkiin muovikiinnikkeet ja sopivan kokoiset pleksit. Etolastakin voisi
löytyä jopa kaikki osat.
avatar

TheQ

Admin, varapuheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: LEGOPark 2009 raporttia - 06/02/2010 13:56
Jotta tapahtumasta saisi hieman paremmin esille näyttelyn oikean lainen koko, kannattaa tsekata sieltä otettu video-raportti, jossa Takomon teho-kaksikko muun muassa arvostelee kriittisesti LEGO yhtiön valmiiden tekeleiden laadun ;)

-Q
--------------------------------
Varapuheenjohtaja
Palikka palikalta parempaan päin.
avatar

Mikke the Master

Hallituksen varajäsen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: LEGOPark 2009 raporttia - 07/02/2010 20:13
Hyvää matskua!
Hyvin kritisoitte legon hommia.
Koskas ton muuten kuvasitte, kun mua ei näy?

Tehtiin muuten yhtenä päivänä tolle darth vaderille miekka ja hutkittiin sillä tota power miners hemmoo. :p


Hyvää joulua kaikille!

Flickr: [www.flickr.com]
Brickshelf: [www.brickshelf.com]
Youtube: [www.youtube.com]



Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi 07/02/2010 20:17.


Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa tähän foorumiin.

Klikkaa tähän kirjautuaksesi sisään