PiiPoo 2013
Kirjoittaja plastic 
Kirjoittaja
Viesti
:: Lainaa ::
Aihe: PiiPoo 2013 - 22/07/2013 20:03
PiiPoon järjestämä rakennustapahtuma pidetään tänä vuonna 12.-13.10. Ilmajoella. Palikkatakomo on ollut mukana useana vuonna ja perinteen soisi jatkuvan.

Olen itse menossa sinne poikieni kanssa ja tänä vuonna ajattelimme tehdä kaupunkitalojen sijaan erillisteoksen keskiajasta, noin 1000-luvulta -- eli pienimuotoista linnaa, kylää, yms. Ei megakatedraaleja tai tykkejä.

Jos jotakuta takomolaista kiinnostaa liittyä mukaan rakentamiseen, ilmoittautukaa tässä ketjussa. Organisoidutaan ja tehdään hieno teos.
--
Janne
avatar

TheQ

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 23/07/2013 02:47
Pikainen infotus: Sähköpostittelin Konselin kanssa ja hän kertoi, että mahdollisesti tänä vuonna pääteoksen teemaksi tulisi keskiaika. Varmuutta tähän varmaan tulee viikon parin kuluessa.

Itsekin olen kyllä Pii Pooseen tulossa (ja eiköhän sinne muitakin tule) ja jonkinlainen yhteistyöprojekti kiinnostaisi kyllä. Itse tutkiskelin jo vähän tuota Micropolis standardia, olisi nimittäin hauska rakentaa jotain hieman pienemmässä mittakaavassa ja samalla osoittaa suurelle yleisölle, että muutamallakin palikalla voi tehdä hienoja teoksia.

Mutta mikäpä siinä jos Pii Pooseen saadaan aikaiseksi parikin yhteistyöprojektia. Katellaan miten tilanne kehittyy Pii Poon suunnassa *hymyilevä*

-Q
--------------------------------
Palikka palikalta parempaan päin.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 23/07/2013 16:45
Miten olisi jonkun sortin Star Wars Hoth Echo base dioraama Piipooseen? Itsellä olisi nyt palikat ja ukkelit toteuttaa ainakin jonkun kokoluokan dioraama mutta yhteisteoksena siitä voisi tulla vähän parempi.

Päissäni olen hahmotellut että dioraama olisi pitkä ja kapea, 2-3 moduulia leveä ja niin pitkä kun tarve vaatii. Eli koostuisi Echo base osasta joka olisi 2-3 x 3-5 moduulia pitkä. Siellä olisi käytäviä ja hangaarissa aluksia. Sitten poikki kulkeva moduulirivi (2-3 x 1) jossa olisi echo basen portti. Siitä eteenpäin olisi ulkoilmadioraamaa, eli juoksuhauta, lukuisia AT-AT:tä, snowspeedereitä, ion-tykki ja reaktori. Ehkä jotain kokoluokkaa 3x5-6. Ja tässä jossakin olisi maastoon sisäänrakennetu Wampa luola ja muita elokuvien Hoth kohtauksia.

Vaikein toteutettava olisi varmaan tukikohta osuus mutta muuten ei luultavasti tulisi ongelmia koska MOCien puutteessa voisi korvata seteillä joita luulen löytyvän aika monelta hyllyltä.

Terveisin,
Ultimario_______________________________________
WIPit ja puolijulkaisukelpoiset testirakennelmat Flickrissä.

Finland Brick

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 23/07/2013 20:00
Keskiaika teos kiinnostaa kuten olen jo pari kertaa ilmaissut sätissä.



Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi 23/07/2013 20:23.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 23/07/2013 20:21
Keskiaikateemainen yhteisteos luonnollisesti kiinnostaisi minuakin, kun olen aika yksipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti kallellani kyseisen teeman suuntaan.

Q:n mainitsema micropolis-standardikin olisi kieltämättä mielenkiintoinen testattavaksi, natiaisena tykkäsin rakennella kömpelöitä pienoismittakaavajuttuja.
avatar

TheQ

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 24/07/2013 02:38
Hothissa taitaa vaikeuksena olla valkoisten palikoiden tarve, niitä kun ei levyinä ainakaan kovin suuria määriä löydy useimmilta. Myös SW hahmojen vähyys haittaa ainakin minua, itse kun sitä teemaa en ole pahemmin kerännyt eikä figuureita ei siksi paljoa ole. Toisaalta, rakennukset, ioni-tykit sun muut olisivat kiinnostavia haasteita, lähinnä vain tuo valkoisten palikoiden vähyys kauhistuttaa itseäni (ja Bricklink-tilaus kauhistuttaa lompakkoani).

Tuli tuosta Micropolis-standardista mieleen, ettei olisi mahdotonta tehdä samassa mittakaavassa linnamaisekaan? Ainakin olisi haastetta mukana *hymyilevä*

-Q
--------------------------------
Palikka palikalta parempaan päin.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 24/07/2013 10:47
Hothiin liittyen. Minulla on kiitos LUGBulkin 50kpl 8x16 valkoista levyä josta saa noin 6 maastomoduulia eli 2x3 pätkän... Mikä nyt jälkikäteen tuntuu naurettavan vähältä kun 100 levyä olisi tullut helpostikin tarpeen. Eli maastoon ei tarvittaisi niin paljon lisää jos vaan jokaisella olisi palikat täyttää yksi moduuli niin sotatantereen saisin todennäköisesti melkein yksin kasaan. Olen myös Bricklinkannut erityisesti valkoisia paloja jo pidemmän aikaa joten tukikohdan portin saisin myös varmaan kasaan.

No mielenkiinnon kartoittamistahan tämä vain on mutta toteutuskelpoinen jos muitakin valkopalarikkaita kiinnostuneita löytyy.

Terveisin,
Ultimario_______________________________________
WIPit ja puolijulkaisukelpoiset testirakennelmat Flickrissä.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 08/08/2013 19:44
Keskiaikateema on lähtenyt etenemään meilläpäin ja voin hoitaa sen koordinoinnin.

Alla on toinen versio kartasta ja moduulilista.



  • A1-C4: Plastic, valkea linna ja vallihauta
  • D1-E2: Q, satama ja venekorjaamo
  • F1-G2: Oskari, metsää
  • H1-I2: Mikke, metsää ja peltoa
  • D3-F4: Plastic, kylä
  • G3-I4: Finland Brick, taloja, puro ja kallio

Ilmoittakaa täällä, mitä moduuleja otatte ja mitä niihin tulisi. Piirtelen sen pohjalta jotakin sopivaa ja päivitän kuvaa.



Muokattu 3 kertaa. Muokattu viimeksi 08/09/2013 21:12.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 11/08/2013 14:01
Tulipa vain mieleen keskiaikateemasta että Terry Pratchettin Kiekkomaailma -fantasiaparodiakirjasarja voisi olla myös hauska aihe. Yksinkertaisimmillaan Kiekkomaailma (joka on litteän pannukakun muotoinen maailma jota kannattelee neljä jättiläismäistä norsua, jotka puolestaan seisovat vielä suuremman merikilpikonnan kuorella) toteutuisi jättämällä teoksen jollekkin reunalle yhdenkin moduulin levyinen "meri" joka sitten tippuu pyödälle reunan levyisenä vesiputouksena. Siihen olisi kiva venettä tai laivaa laittaa reunalle tasapainottelemaan.

Haastavimmillaan Kiekkomaailmateeman saisi varmaan tekemällä myös yhden norsuista (vaikkapa Dubloista) joka kannattelisi teoksen yhtä reunaa. Ihan nyt näin vain ideaksi.

Finland Brick

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 12/08/2013 20:02
Mieli tekisi melkein tehdä 6 moduulia,mutta en ole varma miten kuljetus onnistuu,,
Vaikka nuo F3-H4 moduulit sitten meikäläiselle,niille voisin rakentaa jokin sortin kylän kallionkylkeen/rinteeseen,luultavasti siihen mahtuisi myös puro.
Ja näillä näkymin minulta ainakin löytyy hieman hahmoja muidenkin tonteille jos hahmoista on pulaa.



Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi 12/08/2013 20:08.
avatar

TheQ

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 14/08/2013 22:04
D1 - E2 alue kiinnostaisi tehdä, tarpeen mukaan voin tehdä enemmänkin. Ajatuksenani on rakentaa kaupunkiin/kylään pieni satama varastoineen ja venekorjaamoineen. Muutakin voin rakentaa kunhan alue selkenee *hymyilevä*

-Q
--------------------------------
Palikka palikalta parempaan päin.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 16/08/2013 10:53
Ylempänä oleva kartta ja lista päivitetty. Vielä tarvittaisiin lisää rakentajia.

Tässä vielä rakennusohjeita.

  • Vesi sinisistä levyistä, nupit ylöspäin, pienin paksuus kaksi levyä (järven pinta).
  • Kaikkia vihreän sävyjä voi käyttää nurmessa, rajat sovittava naapureiden kanssa.
  • Tiet vaaleaa tai tummaa beessiä, multa ja muta ruskealla.
  • Moduuleissa city-paksuus, eli kaksi levyä, palikka, levy.
  • Moduulien ulkolaitoihin mustat palikat ilman reikiä.
  • Korkeuserojen teko suotavaa, sovittava naapureiden kanssa.
avatar

Acticis

Hallituksen jäsen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 25/08/2013 11:41
Voin tehdä muutaman 2-4 modua metsäaiheisia maastomoduuleja.

- Oskari

"We're livin' strange days..."

FLICK'R
Kuulun ANKP:een!
:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 26/08/2013 07:25
Ensimmäisen, toisen ja kolmannen kerran, metsäpalsta myyty miehelle keltaisessa takissa ja vihreässä hatussa!

Moduulit F1-G2. Päivitän kartan perässä.
--
Janne
:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 26/08/2013 19:42
Oho että keskiaikais teema olisi rakennusaiheena tänä vuonna, voi vitsi. Oon tulossa käymään ainakiin lauantain ku asun niin lähellä (Vaasa) ja kyl nyt ku on suosikki rakennusaihe menos niin pitäis myös osallistua mutta on vain ollut niin kiireistä elämä et en ole 3 kuukauteen ehtinyt rakentaa mitää (paitsi Legon oma orthancin torni)
Tämä kuullostaa kuitenki tosi kiinnostavalta*iskee silmeen*
:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 08/09/2013 19:33
Huomasin, että kylämme ei mahdukaan neljälle ruudulle, vaan pitäisi tehdä kuusi. Q, onnistuisiko sinun venyttää aluettasi kahdella lisäruudulla vai synkataanko muuten uusiksi?
--
Janne
avatar

Mikke the Master

Hallituksen varajäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 08/09/2013 20:31
Paikalle ainakin pyrin tulemaan, lisäksi voisin 3-9 (eläköön epätietoisuus) moduulia tehdä nummea/metsää/jotain muuta kivaa.


Hyvää joulua kaikille!

Flickr: [www.flickr.com]
Brickshelf: [www.brickshelf.com]
Youtube: [www.youtube.com]
:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 08/09/2013 21:14
Miken ilmoittautuminen huomioitu ja kuvaa päivitetty (ylempänä) vastaavasti. Jos mukaan tulee uusia rakentajia, niin heidän tulisi joko liittyä keskelle (moduulit F1-F2 ja G1-G2) tai sitten kasvattaa pohjaa eri suuntaan, moduulit F0-I0 tai A5-F5.
--
Janne
avatar

Mikke the Master

Hallituksen varajäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 13/10/2013 17:46
Jeejee, hassunhauskaa oli ja teos onnistui.
Olisittepa olleet paikalla! mutta ettepä olleet. (paitsi jotkut hupsut, saatte anteeksi)


Hyvää joulua kaikille!

Flickr: [www.flickr.com]
Brickshelf: [www.brickshelf.com]
Youtube: [www.youtube.com]
avatar

ptLeskinen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 13/10/2013 21:15
Juuri oli pätkä mtv3 loppukevennyksessä, Kekkonen nähty.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 14/10/2013 14:27

6D-8617 by Blaitteri, on Flickr


Kuvia PiiPoon tapahtumasta Flickrissä!

-ßlaitteri
-----------------
«HOViNET.com»
«Flickr!»



Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi 14/10/2013 14:33.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 14/10/2013 21:44
Hienoja kuvia Piipoon rakennustapahtumasta. Kiitoksia kuvista Blaitterille. Itse en ole ikinä paikanpäälle päässyt mutta kuvat tulee aina erityisen tarkasti katsottua.
Erityisesti mieltä lämmitti moduulitalot jossa oli kaikki tähän mennessä ilmestyneet moduulit samassa nipussa.
Vanhaa 12V junarataakin oli saatu paikalle ja taisi siellä olla vielä muutama harvinaisempi veturikin jos oikein näin kuvista 7750 ja 7760. Technic kokoelmakin oli varsin kattava, kaikki isommat mallit oli ainakin hyvin edustettuna.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 15/10/2013 17:38
Kiitoksia kaikille osallistujille ja muille asianosaisille. Linnamaisemamme oli kehujen ja huokailujen kohteena.

Muutamia kuvia: [www.flickr.com]

Seuraava näyttelymahdollisuus on WeeGeessä maaliskuussa, lisää tietoa täältä.
--
Janne
avatar

TheQ

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 19/10/2013 12:29
Lainaus
juranine
Technic kokoelmakin oli varsin kattava, kaikki isommat mallit oli ainakin hyvin edustettuna.

Noh, TECHNIC sarjasta oli mukana miltei kaikki setit. Yhdellä maestrolla (ei nyt nimi muistu) kun oli mukana yksi Suomen kattavimmista TECHNIC kokoelmista ja olihan sillä näköä ja kokoa!

-Q
--------------------------------
Palikka palikalta parempaan päin.
avatar

Storm1

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 20/10/2013 13:24
Lainaus
TheQ
Lainaus
juranine
Technic kokoelmakin oli varsin kattava, kaikki isommat mallit oli ainakin hyvin edustettuna.

Noh, TECHNIC sarjasta oli mukana miltei kaikki setit. Yhdellä maestrolla (ei nyt nimi muistu) kun oli mukana yksi Suomen kattavimmista TECHNIC kokoelmista ja olihan sillä näköä ja kokoa!

No allekirjoittaneellahan tämä kokoelma oli... eli 5218 puuttuu, sekä sisarsettejä, joissa samaa tavaraa on julkaistu eri numeroilla eri vuosina/eri mantereilla, mutta melko kattava on. Melkoinen työmaa vain kuljettaa kaikki, joten saapa nähdä jaksaako joskus viedä läjää johonkin muualle päin suomea näytille. Nyt pitää varmaan ruveta kehittelemään jotain mekanismeja yms. techniceistä.

"Isona haluan techninööriksi"
:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoo 2013 - 18/11/2013 22:44
Oli kyl ihan kiva ja kiinnostava käydä kun ei oo ihan pääse aiemmin käymään.
Ja mukavaa oli tavata joitakiin tältä foorumilta kasvoittain*pepsodent-hymy*


Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa tähän foorumiin.

Klikkaa tähän kirjautuaksesi sisään