Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY
Kirjoittaja JK 
Kirjoittaja
Viesti
avatar

JK

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 22/03/2015 13:35
Aiempina vuosina olemme keränneet tiedot SurveyMonkey-palvelun avulla, mutta nyt palvelu on muuttunut maksulliseksi ja ilmaisversiolla ei saa tehtyä entisen tapaista toimivaa kyselyä.

Doodlehan se oli millä viime vuonna kartoitettiin, joten päivitetty tätä ketjua nyt hetimmiten:

DOODLE-kyselyyn tästä linkistä

Paikalla olo tarkoittaa sitä, että voit toimia teosten esittelijänä ja valvojana.
Ruokailutauot järjestyvät yleensä niin että porrastetusti käydään vuorotellen syömässä.

Esittelijäpasseja lienee entiseen tapaan rajallinen määrä ja yleensä ne on jaettu eniten paikalla oleville, ry:n jäsenille, eniten expoilla olleille. Jakamisperusteista en tänä vuonna tiedä, hallitus ei vielä ole infonnut asiasta.

Aikataulu:
TO rakennuspäivä
PE klo 10-18
LA klo 9-18
LA noin klo 18-20 yhdistyksen vuosikokous (paikka ja tarkempi aika ilmoitetaan muualla)
SU klo 9-17
SU osaston purku klo 17 jälkeen


Expolle tulevat ja useana päivänä paikalla olevat, vastatkaa siispä tähän kyselyyn.



Muokattu 2 kertaa. Muokattu viimeksi 22/03/2015 15:00.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus - 22/03/2015 13:44
Tulisin messuille mielelläni joka päivä varmistelemaan, että GBC toimii, etenkin jos saan sisällytettyä osan joka vaatii ihmistä ohjaamaan. Eli:

Pe: 10-18
La: 9-18
Su: 9-17

Lisäksi Robolarry tulee todennäköisesti apuun. Kuitenkin yksi "punainen lappu" riittäisi hyvin.

Zwe
avatar

JK

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus - 22/03/2015 14:15
Oma paikallaoloni:

TO koko päivä
PE koko päivä
LA 9-12, iltapäivästä en vielä tiedä
SU koko päivä ja purku.

Haluan toki välillä käydä messuja katselemassa ja syömässä :)
Otan myös videokameraa mukaan ja esim. PE 9-10 ennen yleisön tuloa voidaan kuvata GBC-kooste.

Toivon yhtä esittelijäpassia itselleni.
Fanny menee viikonlopun mittaisella opiskelijalipulla.
Maxi on paikalla TO-PE, joten perjantaille jos saa takomon kautta halvemman päivälipun niin se ok.
avatar

JK

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 22/03/2015 15:02
http://doodle.com/m9tykhmxw28zsc9a

Aloitusviesti päivitetty.

Zwenkka käy sinäkin doodlessa. Sori sekoiluni. Kiitos chatissa Mikke ja lahti huomautuksesta.



Foorumin Admin, Palikkatakomon perustajajäsen, AFOL-rakentaja.
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube


tlo1970

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 23/03/2015 10:48
moi,

minä olen varmuudella paikalla koko viikonlopun , mutta tulen to ja pe heti töiden jälkeen .
avatar

Samppu92

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 24/03/2015 18:37
Doodle ei huoli vastauksiani, mutta tulen koko päiväksi valvomaan sunnuntaina ja perjantaina luentojen jälkeen klo 15 eteenpäin ja torstaina toki rakentamassa. Katson vielä otanko/saanko lauantain vapaaksi töistä.

-Samppu

---------------------------------------------------------------------------


Lego-superfani
Star Wars -superfani
Aivotutkimus on intohimo.
Kissat <3

"Play is the highest form of research." - Albert Einstein
avatar

JK

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 24/03/2015 19:11
Lainaus
Samppu92
Doodle ei huoli vastauksiani, mutta tulen koko päiväksi valvomaan sunnuntaina ja perjantaina luentojen jälkeen klo 15 eteenpäin ja torstaina toki rakentamassa. Katson vielä otanko/saanko lauantain vapaaksi töistä.
-Samppu

Samppu, lisäsin sinun tiedot Doodleen.



Foorumin Admin, Palikkatakomon perustajajäsen, AFOL-rakentaja.
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube


:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 24/03/2015 21:32
paikalla to n.klo 15 eteenpäin (tulen heti kun töistä pääsen) lisäksi:
lauantai koko päivä
sunnuntai about klo 12 eteenpäin loppuun.

-mikko
avatar

JK

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 24/03/2015 21:56
rokkisoi:n ilmoitus lisätty doodleen.

Jokainen voi itse lisätä itsensä sinne. http://doodle.com/m9tykhmxw28zsc9a#table



Foorumin Admin, Palikkatakomon perustajajäsen, AFOL-rakentaja.
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube


avatar

TheQ

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 25/03/2015 11:20
Aikalailla koko viikonloppu menee Expoilla, lauantaina tulen tosin vähän myöhemmin niin saa rauhassa nukuttua yön yli.

-Q
--------------------------------
Palikka palikalta parempaan päin.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 26/03/2015 19:54
Moi, paikalla torstaina. Voin olla koko messun ajan jos tarvetta.
avatar

Samppu92

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 28/03/2015 19:43
Doodle ei jälleen toimi tällä koneella, mutta päivitys omaan päivystykseeni:

sain lauantainkin vapaaksi, joten olen paikalla muutoin koko ajan paitsi perjaintaina vasta klo 15 eteenpäin, kun palaan luennoilta. Käyn jossain välissä itsekin kiertämässä näyttelyn, kun saan vieraita, riippuen heistä milloin.

-Samppu

---------------------------------------------------------------------------


Lego-superfani
Star Wars -superfani
Aivotutkimus on intohimo.
Kissat <3

"Play is the highest form of research." - Albert Einstein
avatar

JK

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 30/03/2015 19:09
Jo 21 käynyt vastaamassa, haluaako hallitus laittaa jonkun deadlinen vastauksille?

Milloin hallitus poimii työlistan talteen ohjeelliseksi tiedoksi siitä miten osaston vahvuus säilyy pitkin viikonloppua?



Foorumin Admin, Palikkatakomon perustajajäsen, AFOL-rakentaja.
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube


Tapsa

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 31/03/2015 14:41
Tervehdys

Kävin juuri vastailemassa Doodlen kyselyyn ja voin todeta vastikään perheenlisäystä saaneena, ettei tilanne kovin hyvältä näytä aikataulujen suhteen. Aika ei tunnu riittävän mihinkään.

-Tapani
avatar

JK

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 31/03/2015 15:29
Doodlesta voidaan jo nyt huomata että eniten on paikala väkeä sunnuntaina messujen päättyessä, mikä on kiva, koska oletan, että silloin selviää kolmen CITY-kilpailun tulokset ja on hienoa, että porukkaa on paikalla.

Ohuimmillaan miehitys on la ja su aamuina, mutta onneksi yleisöäkään ei silloin ole eniten.



Foorumin Admin, Palikkatakomon perustajajäsen, AFOL-rakentaja.
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube


Awis

Hallituksen jäsen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 31/03/2015 16:52
"Milloin hallitus poimii työlistan talteen ohjeelliseksi tiedoksi siitä miten osaston vahvuus säilyy pitkin viikonloppua?"

Työlistan voi poimia kuka halukas vaan ja ottaa homman hoidettavakseen, sillä Hallitus ei ole mikään automaattinen työkone!

Model Expot ja muutkin tapahtumat ovat yhteistä kivaa ja vapaaehtoinen toiminta näyttelyiden onnistumiseksi olisi kaikkien jaksamisen ja yhteisöllisyyden kehittymisen kannalta suotavaa!

Eli vapaa ehtoisia työmyyriä ilmoittautumaan rohkeasti tekemään asioita!
avatar

JK

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 31/03/2015 17:03
@Awis ja muutkin:
siinä oli se sana "ohjeellinen", koska aloin miettiä asiaa: Olemme joka vuosi tämän kartoituksen tehneet, mutta eihän sitä ole koskaan mitään pakkotyölistaa tullut itse messuilla, koska yleensä varsin hyvin porukkaa on paikalla ja valvontavuorot hoituu.
Siksi vähän jopa kyseenalaistin koko listan tekoa, mutta sitten mietin asiaa taas uudelleen.
Kyllä tämä Doodlen lista antaa hyvän käsityksen siitä milloin osastolla on paljon ja milloin vähän ihmisiä. Lisäksi siitä jokainen näkee ketä on paikalla milloinkin, jos on jotain asiaa.

Lopputulos: lista on hyvä olla olemassa, mutta ei sitä tarvitse orjallisesti noudatettavaksi ottaa itse messuun. Voin printata listan mukaan osastolle dokumentiksi siitä miten porukat ovat etukäteen sopineet olevansa paikalla, jos vaikka tulee jotain tilanteita ettei ois tarpeeksi valvojia.




Tämä keskustelu joka asiassa, siitä miten hallitus ottaa jonkin asian hoidettavakseen tai ei ota on vaan varmaan syntynyt foorumilla kaikkien suussa, koska siitä lähtien kun ry perustettiin ja hallitus tuli päättämään asioista on moni asia jäänyt odottamaan ja jonottamaan hallituksen päätöstä. Tästä on taas seurannut se, että moni ei "uskalla" lähteä asioita hoitamaan eteenpäin, koska odotetaan että hallitus päättää ja antaa käskyn tehdä jotain.
En tiedä onko vain minun kuvitelmaa, mutta tuntuu että moni on lamaantunut jotenkin juurikin tuommoiseen odottavaan tilaan ja odottaa, että työkone nimeltä hallitus tekee kaiken. Ehkäpä myös hallituksen pitäisi enemmän delegoida hommia eteenpäin, ei epämääräisinä paketteina, vaan simppeleinä tehtävinä?
Toki tietysti näin on tapahtunutkin ja esim. tulevan Expon valmistelut ja yhteisteoksien koordinointi menee koko ajan eteenpäin ja kaikilla alueilla on vetäjät ja tekijöitäkin on runsaahkosti mukana.
Huoli voi siis olla turha sekä minulla, että Awiksella.
Tästähän voisi perustaa jopa uuden keskustelun ry:n alueelle?



Voin omalta osaltani sanoa toimineeni viime viikon aikana itsenäisesti ilman hallituksen siunausta:
- tein tämän doodlekyselyn
- ilmoitin expot facebookiin
- tein tarjouspyynnön paidoista ja pistin pystyyn alustavan tilauspohjan, joka voidaan siirtää ry:n nimiin jos halutaan.
Joten en ainakaan itseeni ota yhtään kritiikkiä vastaan siitä että aina odotetaan hallituksen olevan työkone :)




Foorumin Admin, Palikkatakomon perustajajäsen, AFOL-rakentaja.
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube





Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi 31/03/2015 17:05.

Ukkopalikka

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 31/03/2015 19:56
Kävin Doodlessa rastittelemassa. Kyseisen viikonlopun kohdalla on lievästi ilmaistuna vielä muutama muuttuja hakeutumassa paikalleen, mutta eiköhän se siitä.
avatar

ptLeskinen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 01/04/2015 12:34
Loistava homma että meillä on nyt tämä lista kasassa.

Käyn läpi listan tässä viikonloppuna ja varmasti se käytännössä muokkaantuu monellakin tapaa mutta pohjana loistava.

Tulen ilmoittamaan täällä pyydetyt vuorot tuon listauksen perusteella, samoin suunnitellaan näytteilleasettajakorttien luovutus ja käyttö.

Kiitos JK listan perustamisesta!

Tuomo

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 05/04/2015 12:16
Kävinpä itsekkin ruksimassa, ettei jää viimetinkaan...

Paikalla torstaina työpäivän jälkeen rakentamassa ja sunnuntaina tullaan tytön uimakoulun jälkeen purkuun asti, paikalla klo 13-14 väliin. Tarvittaessa lauantaina paikalla.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 09/04/2015 05:29
Moi,
Torstaina (tänään) lähdetään Tuusulasta ajamaan viiden jälkeen sinne, perjantaina yritän päästä jos mahdollista koulun jälkeen vielä tulemaan. Lauantaina ja sunnuntaina yritän klo 12 sinne ehtiä, ja olen varmaan päivän loppuun.

Akarri
avatar

ptLeskinen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 09/04/2015 05:53
Esittelijäpassit jaetaan ensisijaisesti niille jotka ovat pe-la paikalla.
Alustavasti seuraavien kanssa joko vaihdellaan passia tai järjestetään kutsulippu:
Tapio
Ukkopalikka
Tuomo
Lahti
Freppa
Heppuneppu
Yubnub
Maxi
Fanny
Akarri

Eli teidän kanssa sovitaan sisäänpääsyt tänään erikseen.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 09/04/2015 11:42
Olisiko kuljetusapua Töölöstä? Olisi tuo pilvenpiirtäjä tuotavana. Muuten tarvinnee tehdä kaksi reissua että saan sen tuotua ratikassa.
avatar

JK

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 09/04/2015 20:52
Ilmoitan ptLeskisen listalta kahden henkilön lipputilanteen:
Maxilla on pe aamuksi esittelijäpassi "Palvanen", joka siirtyy Mikelle perjantain aikana, ei tarvetta lipulle.
Fanny on hankkinut 3pv kokoaikalipun ennakkoon, ei siis tarvetta lipulle.



Foorumin Admin, Palikkatakomon perustajajäsen, AFOL-rakentaja.
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube


:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 09/04/2015 21:15
Eli jonkun (en nyt muista nimiä olikohan oskari) kanssa juttelin, meneekö noi "ilmaiset sisäänpääsyt" tosiaan niin, että kunhan saavutaan messukeskukselle niin soitetaan joku tuomaan punainen lipukelapuke jolla pääsee

Vai

Pitääkö tänä vuonna maksaa itse?

Vai onko jokin muu ratkaisu?

Akarri
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 10/04/2015 15:28
Lainaus
Akarri
Eli jonkun (en nyt muista nimiä olikohan oskari) kanssa juttelin, meneekö noi "ilmaiset sisäänpääsyt" tosiaan niin, että kunhan saavutaan messukeskukselle niin soitetaan joku tuomaan punainen lipukelapuke jolla pääsee

Vai

Pitääkö tänä vuonna maksaa itse?

Vai onko jokin muu ratkaisu?

Pääsin vasta nyt koulusta, turha on ruuhkassa enää sinne ajaa kun ehtisin olla vain puolisen tuntia. :(

Tulen sitten huomenna.

Akarri

Mites toi maksaminen siis menee?
avatar

ptLeskinen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2015 osaston työvoimakartoitus PÄIVITETTY - 10/04/2015 22:30
Akarri, lippu järjestyy, soita kun olet paikalla.


Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa tähän foorumiin.

Klikkaa tähän kirjautuaksesi sisään