Vapriikki 2017 Tampereella
Kirjoittaja Samppu92 
Kirjoittaja
Viesti
avatar

Samppu92

Hallituksen puheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Vapriikki 2017 Tampereella - 17/11/2016 01:13
Moi,

tämä on infoketju Vapriikki-museon näyttelyyn Tampereella keväällä 2017.

Monet asiat ovat vielä auki, ja niistä neuvotellaan, mutta näyttelyä ollaan
kuitenkin kokoamassa.

Vapriikki on Tampereen vilkkain ja ylipäätään yksi Suomen vilkkaimpia museoita,
jossa käy noin 100 000 kävijää vuodessa, joten täällä jos missä on mahdollista
saada teoksilleen huomiota.

Aihe on täysin vapaa. Idea on esitellä omaa Lego-harrastustaan omien teoksien kautta.
Suomi 100-v. teoksia toivotaan esille myös tänne, mutta tämä teema ei sido muita
teoksia. Täällä on lupa pudottaa leuka yleisöltä juuri omalla erikoisosaamisellaan; suurimmalle
osalle yleisöstä Legoihin liittyvät mahdollisuudet ovat tuntemattomia.

Yksityiskohtia päivitetään tänne heti, kun selviää, mm. vitriinien koko ja näyttelyn tarkka kesto.
Museo on meille vapaa välillä tammikuu-toukokuu 2017, mutta Imatran näyttelyn ja Model
Expojen takia täytyy miettiä vähän peliliikkeitä vielä, jotta teoksia ei jouduttaisi veivaamaan
kovasti edestakaisin.

Kiinnostustaan voi kuitenkin ilmoitella tänne jo, samoin teoksia tai aiheita, joita olisi kiinnostunut
tuomaan.


- Samppu

---------------------------------------------------------------------------


Lego-superfani
Star Wars -superfani
Aivotutkimus on intohimo.
Kissat <3

"Play is the highest form of research." - Albert Einstein
avatar

Pate-keetongu

Sihteeri Hallituksen jäsen Moderaattori

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 28/11/2016 19:38
Vapriikkin näyttely on varmistunut. Ajankohta on Imatran tapahtuman ja Expojen välissä. Pystytys olisi viikkoa Imatran jälkeen 25.2.2017 ja purku huhtikuussa ennen Expoja.

MUOKKAUS: KAIKKI VITRIINIT VARATTU, YHTEEN MAHTUU VIELÄ YKSITTÄISIÄ

Vitriineistä saimme tänään tiedon. Täytettäviksi on seuraavanlaiset (pituus-x-leveys-x-korkeus, cm):


145x120x70 (Kalteva taso poistetaan, näitä on ilmeisesti 2kpl, toinen varattu minä, toinen Rokkisoi)



70x50x38 (varattu minä)



80x50x39 (varattu yksittäisille)



120x70x70 (varattu Awis)



197x57x27 (varattu Aavaharjut)



39x39x38 (varattu Mikke)



45x45x48 (varattu Samppu)



70x60x37 (varattu Ana)



85x40x47 (varattu minä)

Sekä korkeakupuinen 51x41x91. (varattu Leskinen, ei kuvaa)

Kaikkien vitriinien pohjat maalataan ja ne asetellaan niin, että teokset näkee joka kulmasta. Toki jos vitriinin haluaa seinää vasten niin sekin onnistuu.

Tila on suoraan Tammerkosken kanjonin vieressä Vapriikin vanhoissa teollisuuskiinteistöissä; kaari-ikkunasta näkyy kallioille. Aurinko ei paista sisään. Tilassa on kameravalvonta. Toisella puolella on nukkemuseo ja toisella jääkiekkomuseo.

Vapriikki kustantaa osallistujille matkakulut (Kelan mukaan) ja lounaan museoravintolassa pystyspäivänä. Museo myös taittaa ja printtaa meille planssit eli esittelyarkit.

Kaikki mukaan, paikka on hieno ja arvokas ympäristö. Kävijämäärät ovat aika hyvät, viime vuonna 130 000 ja vähän päälle, ja mehän vain nostetaan sitä. Näyttelyn teema on vapaa. Imatran ja Expojen teoksia saa kierrättää, yleisö on sen verran eri!

Vitriinivaraukset tähän ketjuun, kiitos.

Minä varaan itselleni toisen ison 145x120x70 -vitriinin (sisään tulee kortteli kaupunkitaloja) sekä 85x40x47 -boksin hahmorakennelmille.

----------------------------------------
Cyclopics Bricks -blogini
Flickr
Mies ei kasvata partaa. Parta kasvattaa miehen.
Kuulun ANKP:een!



Muokattu 8 kertaa. Muokattu viimeksi 30/01/2017 17:33.
avatar

Samppu92

Hallituksen puheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 28/11/2016 21:35
Varmaan joku muukin tätä mietiskelee:
yksi Takomon moduuli on 25,5 x 25,5 cm.

Varaan 45 x 45 x 48 vitriinin. Tuon SW-aluksia,
ja ehkä ympäristöä. Jälkimmäisestä en ole vielä varma.

- Samppu

---------------------------------------------------------------------------


Lego-superfani
Star Wars -superfani
Aivotutkimus on intohimo.
Kissat <3

"Play is the highest form of research." - Albert Einstein
avatar

Samppu92

Hallituksen puheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 19/12/2016 17:30
Vapriikkiin olisi vielä vapaita vitriinejä, matkat korvataan ja paikalta saa lounaan,
ja 100 000 hengen yleisön, joten tilaisuus esitellä omaa osaamistaan on aika hyvä. (;

Voit ilmoittaa myös tähän ketjuun, jos logistiikan kanssa on ongelmia. Siihen lienee kuitenkin
mahdollista kehittää ratkaisuja.

- Samppu

---------------------------------------------------------------------------


Lego-superfani
Star Wars -superfani
Aivotutkimus on intohimo.
Kissat <3

"Play is the highest form of research." - Albert Einstein
avatar

Mikke the Master

Hallituksen varajäsen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 19/12/2016 23:18
Voisin vaikka 39x39 vitriinin varata.


Hyvää joulua kaikille!

Flickr: [www.flickr.com]
Brickshelf: [www.brickshelf.com]
Youtube: [www.youtube.com]
avatar

ptLeskinen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 20/12/2016 23:21
Tuo 120x70x70 vitriini kiinnostaa täyttää, eli otan sen.
avatar

Pate-keetongu

Sihteeri Hallituksen jäsen Moderaattori

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 22/12/2016 16:12
Pääsin kotio inventoroimaan teosvarastoa, ja no, voisin varata itselleni myös 70x50x38 -lootan. Yhteen hahmovitriiniin ei olisi mahtunut edes kaikki Kiekkomaailma-hahmot, ja muitakin olisi kiinnostusta tuoda. Ison laatikon kaupunkikorttelikin on edistynyt ihan mallikkaasti, puolitoista julkisivua ja yksi kivijalka tekemättä (ja luonnollisesti katot, sivuseinät ja muut).

Lopuille täyttäjiä toki vielä kaivataan!

----------------------------------------
Cyclopics Bricks -blogini
Flickr
Mies ei kasvata partaa. Parta kasvattaa miehen.
Kuulun ANKP:een!
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 22/12/2016 16:39
mulla olisi expoille tarkoitettu 4x3 moduulia eli noin 100x80cm kokoa oleva kolmen omakotitalon yhdistelmä, valmistunee helmikuun loppuun mennessä, 2 taloa valmiita. sopisiko, mahtuisiko mukaan. 2 taloista nurmijärveläisten omakotitalojen pienoismalleja, 1 tehty päästä..
avatar

Pate-keetongu

Sihteeri Hallituksen jäsen Moderaattori

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 22/12/2016 21:05
Noita listalla ensimmäisenä olevia isoja laatikoita on vielä toinen vapaa, eli sinne mahtuisi, varataanko? Minulla tulee tosiaan toiseen sellaiseen juurikin 3x4 kaupunkitalokortteli.

----------------------------------------
Cyclopics Bricks -blogini
Flickr
Mies ei kasvata partaa. Parta kasvattaa miehen.
Kuulun ANKP:een!
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 23/12/2016 09:08
moi

joo. varataaan pois.

-mikko
avatar

JK

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 23/12/2016 17:25
Yhden moduulin kokoinen koiruuspatsas ois voinut olla tulossa meiltä sinne, mutta ei tälle voi omaa vitriinä varata yksistään. Ei muuta teosta nyt ois tarjolla siellä TRE:lla.

Eli jos ilmaantuu modun verran tarvetta lisätä jonnekin jonkun isompaan vitriiniin, niin ilmoitelkaa, muuten MK saa olla kotona Tampereella.
-Janne ja Fanny





Foorumin Admin, Palikkatakomon perustajajäsen, AFOL-rakentaja.
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube


avatar

Pate-keetongu

Sihteeri Hallituksen jäsen Moderaattori

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 11/01/2017 14:06
Vapriikin puolelta tuli kysymystä näyttelyn loppuajasta. Kuten aiemmin ilmoitin, näyttely päättyy viikonloppua ennen Model Expoja eli viikonloppuna 15.-16.4. Koska kyseessä on suosittu pääsiäisviikonloppu, tuli kysymys, voiko purku olla vasta sunnuntaipäivänä (16.). Varmaankin vielä mieluummin haluaisivat sen olevan sulkemisajan jälkeen. Onko tämä okei ilmoittautuneille? Mitenkään tiukka tämä ajoitus ei ole kuulemma ole, osan teoksista voi hakea jo lauantaina jos tarvetta on. Mutta mainosmateriaalinsa tarvitsevat, miten kauan näyttely on pystyssä. Pikainen vastaus tähän olisi tarpeen!

Teokset voi tuoda Vapriikkiin myös etukäteen ja hakea tarvittaessa myöhemmin.

Myös teosten esittelytekstejä voitte halutessanne laittaa tähän ketjuun tai minulle yksityisviestillä. Vapriikin porukka tekee niistä ammattimaiset planssit.

----------------------------------------
Cyclopics Bricks -blogini
Flickr
Mies ei kasvata partaa. Parta kasvattaa miehen.
Kuulun ANKP:een!
avatar

Samppu92

Hallituksen puheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 11/01/2017 21:46
Mun puolesta ok kumpana vain.

- Samppu

---------------------------------------------------------------------------


Lego-superfani
Star Wars -superfani
Aivotutkimus on intohimo.
Kissat <3

"Play is the highest form of research." - Albert Einstein

Awis

Hallituksen jäsen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 11/01/2017 21:48
Onko meillä oikeasti tarve päättää näyttely juuri ennen Expoja, olisiko mieluummin vetää päätös vaikka 2 viikkoa Expojen jälkeen. Pitkä matkalaisille on aikas rankkaa vetää suomeristiin jokaviikonloppu.

Meiltä on tarkoitus tuoda jotain ko näyttelyyn jos vitriinejä on vielä jaossa ja lähempää ei löydy tuojia?
avatar

Pate-keetongu

Sihteeri Hallituksen jäsen Moderaattori

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 11/01/2017 23:12
Alun perin tuo loppuminen oli suunniteltu viikkoa ennen Expoja siksi, että halutessaan samoja teoksia voi kierrättää Expoille. Ilmeisestin ainakin Rokkisoilta tulee myös Expoille tuleva teos?

Museon puolesta näyttely voi kuitenkin jatkua toukokuulle, joten jos muille ajan pidentäminen on OK, niin vapriikkilaisten mielestä se on varmaan vain hyvä!

Minulle henkilökohtaisesti pidennyskin kävisi.

----------------------------------------
Cyclopics Bricks -blogini
Flickr
Mies ei kasvata partaa. Parta kasvattaa miehen.
Kuulun ANKP:een!
avatar

Mikke the Master

Hallituksen varajäsen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 12/01/2017 15:20
Itselleni sinänsä kuinka vain käy.
Jos tulisin expoille, toisin sinne todennäköisesti saman teoksen kuitenkin...


Hyvää joulua kaikille!

Flickr: [www.flickr.com]
Brickshelf: [www.brickshelf.com]
Youtube: [www.youtube.com]
avatar

ptLeskinen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 16/01/2017 21:55
Jos mahdollista niin vaihdan tuohon 91cm korkeaan, jotenkin hölmösti ymmärsin tuon varaamani olevan 120 korkea.
Eli vaihto 51x41x91 kaappiin ja kysymys olisiko korkeampia tarjolla?
avatar

Pate-keetongu

Sihteeri Hallituksen jäsen Moderaattori

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 16/01/2017 22:53
Tuo 91cm korkea vitriini oli tosiaan epävarma, kyselen onko se lopulta saatavilla vai ei. Voin myös kysyä onko korkeampia, joskin epäilen.

----------------------------------------
Cyclopics Bricks -blogini
Flickr
Mies ei kasvata partaa. Parta kasvattaa miehen.
Kuulun ANKP:een!
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 17/01/2017 13:04
moi

joo tuo mun räpellys olisi tulossa expoille myös, olet oikeassa. sen haku onnistuisi la tai su kumpi vaan, matka treelle ei oo kuitenkaan mahdoton. =) toivottavasti saan tuon valmiiksi ajoissa, puuttuvia osia tulossa tsekeistä mutta paljon kesken ei ole. laitan jonkunlaisen esittelytekstin yv lähiaikoina !!


-mikko
avatar

Heppu

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 21/01/2017 20:25
En tiedä onko vielä liian myöhäistä päästä näyttelyyn mukaan?

Minulla olisi tuo suomi 100v ralliautoiluteos, joka vie tilaa n. 20x26cm, eli aika vähän. Eli jos jonkinlainen yhteisvitriini on tapahtumassa (esim. tuon JK:n koiran kanssa) niin mielelläni toisin sen paikalle. Jos järjestely ei enää onnistu niin voi jäädä kotiinkin.
avatar

Pate-keetongu

Sihteeri Hallituksen jäsen Moderaattori

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 22/01/2017 00:47
91 cm korkea vitriini on saatavilla, muokkaan sen aloitusviestiin varatuksi Janille. Kyselen onko vielä korkeampia vitriineitä.

Heppu: Tuo toki paikalle. Varmasti paikan päällä voi katsoa, mihin saa yksittäisempiä teoksia. Minulta tulee ainakin useita.

Muuta?

Vapriikki kaipaa esittelytekstejä teoksista ja kuvia teoksista (siis niistä joita ei fyysisenä paikalle saada) esittelyplansseihin näyttely yhteyteen. Niitä voi heittää tähän ketjuun tai vaikka yksityisviestillä, niin lähetän eteenpäin. HUOM: korkeatarkkuuksia kuvia kiitos.

Vielä voi näyttelyyn ilmoittautua, mutta pikemmin paras, niin saavat museon puolella asiat kuntoon.

----------------------------------------
Cyclopics Bricks -blogini
Flickr
Mies ei kasvata partaa. Parta kasvattaa miehen.
Kuulun ANKP:een!



Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi 22/01/2017 00:48.

Awis

Hallituksen jäsen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 23/01/2017 22:35
Meiltä ollaan tuomassa teoksia , osa Suomi 100v kisatöistä ja muutama muu vitriinien tyhjyyden mukaan.
Tämä 197x57x27 vitriini ilmesesti vapaana varaisin sen vai löytyykö muuta samaan kokoluokkaa olevaa?( leveyttä vois olla enemmin, ja pituutta vähän pois)

Pate voitko valaista mitkä muut vitriinit on vapaana, mietitään teoksia sitten sen mukaan. Kaikilta 4 löytyy teoksia tuoda.

Onko mahdollista ripustaa mosaiikkia seinille?
avatar

Pate-keetongu

Sihteeri Hallituksen jäsen Moderaattori

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 24/01/2017 16:08
Vapaita vitriineitä on tosiaan nuo, joihin ei ole ilmoitettu varauksia. Enemmistä vitriineistä ei ole tietoa. En ainakaan usko, että tuosta pitkästä matalasta on isompaa versiota.

Kyselen mosaiikkiasiaa.

----------------------------------------
Cyclopics Bricks -blogini
Flickr
Mies ei kasvata partaa. Parta kasvattaa miehen.
Kuulun ANKP:een!

Awis

Hallituksen jäsen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 25/01/2017 08:41
70x60x37 varataan Analle

120x70x70 varataan Awis, Suski ja Legorex

197x57x27 varataan Awis, Ana, Suski ja Legorex


Huomio!
80x50x27 syytä varata Heppu ja JK teoksille



Vapriikkiin teoksilla osallistuvat rakentajat, ILMOITTAKAA puuttuuko jonkun nimi listalta?

1. Pate ; Kortteli ja Hahmot

2. Samppu ; SW alukset

3. Rokkisoi; Taloja

4. Jk; Koira

5. Mikke; Taloja

6. Leskinen: Jätti hahmot

7. Heppu; Ralli

8. Awis; Suomi 100v, Autoja maisemaa

9. Ana ; Suomi 100v, Autoja maisemaa

10. Suski; Suomi 100v

11. Legorex; (Suomi 100V?) teosten valinta kesken


Kysymyksiä ja tarkennuksia;

A. Pate tarvinneen listan ketkä tuleevat paikalle teoksia tuomaan?

B. Näyttelyn aikataulutus tarkalleen?
avatar

Pate-keetongu

Sihteeri Hallituksen jäsen Moderaattori

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 25/01/2017 09:50
Kiitos listasta. Hyvä, että saatiin paljon teoksia. Museolla ovat kuulemma innokkaita näyttelystä!

B. Aikataulut ovat melko vapaamuotoiset: Yhteyshenkilöni on sanonut, että teokset voi tuoda etukäteen ja jättää Vapriikille myös varsinaisen näyttelyn päättymisen jälkeen. Luulisin, että pitäisivät ainakin osaa esillä pidempäänkin. Tilaan, joka meille on varattu, tulee joku muu näyttely toukokuussa, mutta en ihmettelisi, jos heiltä löytysi tilaa pitää joitakin teoksia pidempäänkin.

Niin tai näin, varsinaiset ajankohdat pystykselle on viikko Imatran jälkeen eli la-su 25-26.2. ja purku on viikko ennen Expoja 15-16.2. Mutta nämä ajat ovat joustavia.

----------------------------------------
Cyclopics Bricks -blogini
Flickr
Mies ei kasvata partaa. Parta kasvattaa miehen.
Kuulun ANKP:een!
avatar

TheQ

Admin, varapuheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 25/01/2017 10:07
Tarviiko näyttelyyn jonkinlaista dokumentaatiota Palikkatakomosta ja/tai meidän toiminnasta? Voin kirjoitella materiaalia jos on tarvetta.

Pate, onko mahdollista saada jotain info-ruutua, jossa näytettäisiin kuvia meidän aikaisemmista näyttelyistä? Meiltä löytyy monelta vuodelta paljon materiaalia..

-Q
--------------------------------
Varapuheenjohtaja
Palikka palikalta parempaan päin.
avatar

Samppu92

Hallituksen puheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 25/01/2017 13:48
Lainaus
TheQ
Tarviiko näyttelyyn jonkinlaista dokumentaatiota Palikkatakomosta ja/tai meidän toiminnasta? Voin kirjoitella materiaalia jos on tarvetta.

Pate, onko mahdollista saada jotain info-ruutua, jossa näytettäisiin kuvia meidän aikaisemmista näyttelyistä? Meiltä löytyy monelta vuodelta paljon materiaalia..

Ehdottoman hyvä ajatus.

Jokin maininta kuvien kanssa, että harrastamme näyttelytoimintaa muuallakin, ja että
toimintaan on mahdollista päästä mukaan.
Mielellään myös sana aikuisharrastaja tms. johonkin kohtaan, muuten saamme satoja
yhteydenottoja vanhemmilta, jotka olisivat laittamassa Eppu 8-v. rakentajaa tänne.

- Samppu

---------------------------------------------------------------------------


Lego-superfani
Star Wars -superfani
Aivotutkimus on intohimo.
Kissat <3

"Play is the highest form of research." - Albert Einstein
avatar

JK

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 25/01/2017 18:05
Ahaa, minunkin potentiaalinen osallistuminen on listattu.
OK.
Fanny voi 32x32 alustalla olevan koirapatsaan tuoda näyttelyyn. Täytyy vaan tehdä se esittelylappu vielä sille.



Foorumin Admin, Palikkatakomon perustajajäsen, AFOL-rakentaja.
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube


avatar

Pate-keetongu

Sihteeri Hallituksen jäsen Moderaattori

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 25/01/2017 18:15
Dokumentaatiota tarvitsee. Tekstit ovat tervetulleita.

Inforuudusta en tiedä, mutta museo taittaa ja printtaa meille infoplanssit, joihin tulee tietoa Takomosta ja toiminnasta ja kuvia tapahtumista ja teoksista (jotka eivät ole näyttelyssä fyysisesti). Tapahtumakuvia käytettäväksi voi ehdotella tänne. Itse lähetin jo tukun omia kuviani teoksista sisään, mutta näitä tarvitaan muiltakin.

Tänään tuli myös viestiä, että mahdollisesti saadaan vielä yksi vitriini museon aulaan - näyttelytila on jo täynnä.

----------------------------------------
Cyclopics Bricks -blogini
Flickr
Mies ei kasvata partaa. Parta kasvattaa miehen.
Kuulun ANKP:een!



Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi 25/01/2017 18:16.
avatar

JK

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vapriikki 2017 Tampereella - 25/01/2017 18:52
Suosittelen laittamaan jonnekin sinne jakoon myös Expojen gallerian osoitteen:

https://goo.gl/TxmpC1

Siellä on kuitenkin Takomon parhaat ja suurimmat näyttelyt pidetty ja iso galleria tarjolla tässä.



Foorumin Admin, Palikkatakomon perustajajäsen, AFOL-rakentaja.
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube





Muokattu 2 kertaa. Muokattu viimeksi 25/01/2017 18:54.


Tämä viestiketju on suljettu.