Model Expo 2017 -yhteisteosketju
Kirjoittaja Samppu92 
Kirjoittaja
Viesti
avatar

Samppu92

Hallituksen puheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 19/12/2016 17:22
Moi,

aloitan yhteisteosketjun ensi kevään Model Expoja varten.
Q on lupautunut piirtämään kaavoitusalueen, mutta kootaan ensin
tähän ketjuun ideoita ja aikomuksia.

Käytössämme oleva alue on suurin piirtein saman kokoinen kuin viime vuonna.

PiiPoo-näyttelyssä syksyllä alustavasti suunniteltiin tulevaisuuden kaupunkia
pääteemaksi, ja enemmistön silloin kannatettua sitä, lähdetään nyt liikkeelle
sillä. Tarkemmin puhe oli kuvaelmasta "Suomi sadan vuoden kuluttua".

Kootaan tähän ketjuun alkuun seuraavat tiedot, joiden pohjalta suunnitelmaa
lähdetään toteuttamaan:

1) Mitä olisit valmis tuomaan pääteemaan liittyen

2) Arvio moduulien yhteismäärästä

3) Jos ehdottomasti haluaisit rakentaa jostakin sivuteemasta, voit ehdottaa sellaista.
Kompromissina viime vuoden keskusteluista (tilkkutäkki vs. yksi teema) on yksi
pääteema, jossa voisi olla kiinni jokin sivuteema, tyylillä Area 51 vuonna 2015 tai keskiaika-
maailma vuonna 2014. Tällöin sivuteema olisi tosiaan jollakin siirtymällä kiinni pääteemassa,
se toteutuisi vain, jos alueesta olisi tulossa tarpeeksi iso, ja sivuteemoja olisi lähinnä yksi, joka päätetään
kannatuksen perusteella. "Tarpeeksi iso" riippuu muusta alueesta. Mutusellaan 4 x 6 moduulia on pienin mahdollinen.


Huomioita:
* Pienin mahdollinen osallistumispanos (huom. erityisesti uudet jäsenet, tähän on helppo lähteä mukaan! (; )
on yksi moduuli eli 32 x 32 nuppia alustan kokoinen pohjalevy, katso tarkemmat tiedot sen omasta ketjusta
Pajan puolella.
* Kymmeniä/satoja moduuleja tuovat: yleinen toivomus on oman rakentamisen suunnittelu "läpi pöydän -periaatteella". Pyritään ainakin tähän, jotta kaikkien tekeminen olisi mahdollisimman helppoa.



- Samppu

---------------------------------------------------------------------------


Lego-superfani
Star Wars -superfani
Aivotutkimus on intohimo.
Kissat <3

"Play is the highest form of research." - Albert Einstein



Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi 19/12/2016 17:34.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 22/12/2016 13:44
moi

varmaan joku muukin kuin minä haluaa, tai on jo rakentamassa ihan perus kaupunki aiheista vääntöä osaksi expojen kokoelmaa.. omani on jo lähes valmis.
avatar

JK

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 22/12/2016 14:41
Minä ymmärsin että tämä 100v myöhempi Palikkala saa toki olla samanlaista kuin ennenkin, onhan meillä oikeassakin elämässä museokuntoisia taloja kaupungeissa.

Ideana sikäli mukava, että voi jo olemassa olevia taloja hennosti tuunata. Aurinkopaneelia katolle, lentäviä kulkuneuvoja. Kansalaisille erilaista muotia päälle jne.
Osa kaupungista voi olla entisissä kuoseissaan juuri muuttumattomana, mutta mukaan mahtuu myös hyvin modernejakin taloja. Isommasta 1000v aikaharppauksesta hyvää mallia vaikka Futurama-sarjasta.



Itse en ole paikalle matkan vuoksi tänä vuonna pääsemässä, mutta TheQ on luvannut tuoda minun moduulit paikalle.
Lähetän varmaan 1-4 moduulia tilanteesta riippuen, TheQ:n kanssa sovin tämän mitä tulee ja hän cityplannerina voi sitten katsoa paikan.



Foorumin Admin, Palikkatakomon perustajajäsen, AFOL-rakentaja.
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube





Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi 22/12/2016 14:43.
avatar

Samppu92

Hallituksen puheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 22/12/2016 18:38
Lainaus
JK
Minä ymmärsin että tämä 100v myöhempi Palikkala saa toki olla samanlaista kuin ennenkin, onhan meillä oikeassakin elämässä museokuntoisia taloja kaupungeissa.

Ideana sikäli mukava, että voi jo olemassa olevia taloja hennosti tuunata. Aurinkopaneelia katolle, lentäviä kulkuneuvoja. Kansalaisille erilaista muotia päälle jne.
Osa kaupungista voi olla entisissä kuoseissaan juuri muuttumattomana, mutta mukaan mahtuu myös hyvin modernejakin taloja. Isommasta 1000v aikaharppauksesta hyvää mallia vaikka Futurama-sarjasta.




Juuri näin niin kuin JK sanoi.

Tulevaisuusaihe sai selkeän enemmistön kannatuksen PiiPoo-näyttelyssä,
kun n. 70 % nosti kättään tästä kysyttäessä, mutta ketju on ollut silti yllättävän hiljainen.
Liekö ongelma tosiaan tässä tulevaisuusvivahteessa?


Uusi äänestys:

A) Vanha, perinteinen City-teema kuten tähänkin mennessä.

B) Tuunaus tulevaisuuteen; moderneja rakennelmia ja perinteistä tyyliä kevyesti modernimpaan
tuunattuna JK:n ylläolevien esimerkkien mukaisesti.

(Jos joku Admin saisi muokattua tästä Pollin, se olisi oikein kiva.)


- Samppu

---------------------------------------------------------------------------


Lego-superfani
Star Wars -superfani
Aivotutkimus on intohimo.
Kissat <3

"Play is the highest form of research." - Albert Einstein
avatar

TheQ

Admin, varapuheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 22/12/2016 19:51
Hiljaisuus voi toki johtua joulun läheisyydestä, itse olen ainakin ollut liiankin kiireinen pari viime viikkoa.

Minusta voidaan ihan hyvin mennä "Suomi 100v tulevaisuudessa" sillä:
  1. moni sitä kannatti
  2. Scifi-puolta emme ole paljon rakentaneet
  3. City-teeman rakennelmat toimii täysin hyvin samassa Moduverse-teoksessa

Itse olen nyt rakentamassa 3x6 "moottoritie" moduulia. Varasin jo tilaa molemmille reunoille junaraiteille, saadaanko tänäkin vuonna junat liikenteeseen? Itse moottoritie ei sisällä kummoisempia scifi-aineksia mutta ainakin jotain leijuvia autoja ajattelin sinne lisäillä.

-Q
--------------------------------
Varapuheenjohtaja
Palikka palikalta parempaan päin.
avatar

Samppu92

Hallituksen puheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 28/12/2016 02:39
Joulu on ohi, ja uudet palat kaikkia kutkuttavat.
Heitelkääpä mielipiteitä edellisiin kohtiin, niin saadaan
tämä eteenpäin. =)

Eli

A) Perinteinen City

B) Moderni City

ja

1) Mitä olisit tuomassa

2) Kuinka paljon

3) Jos haluat muun teeman.

- Samppu

---------------------------------------------------------------------------


Lego-superfani
Star Wars -superfani
Aivotutkimus on intohimo.
Kissat <3

"Play is the highest form of research." - Albert Einstein
avatar

ptLeskinen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 28/12/2016 22:57
Palikkala 2117 ehdottomasti

About 20 modulia tulee kaupunkia miltä se nyt sitten tuolloin näyttääkään.
avatar

ana96

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 29/12/2016 11:47
Palikkala 2117 ja kaks valmista moduulia on jo, minkä lisäksi kyllä lisää tulee.
Ps. Tämä "postpost" moderni kaupunki ei kuitenkaan sulkisi pois mahdollisuutta rakentaa sekaan myöskin vanhempaa rakennuskantaa sillä onhan nykyäänkin kaupunkien rakenne melko laaja-alaista.
T.v.Ana
avatar

OskariN

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 29/12/2016 20:34
Palikkala 2117 voi olla yhtä hyvin myös dystopia jonkun mielestä. :p

- Oskari

"We're livin' strange days..."

FLICK'R
Kuulun ANKP:een!
avatar

Samppu92

Hallituksen puheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 29/12/2016 20:47
Itse kannatan myös Palikkala 2117 aihetta.

Tulossa on moderneja, suht korkeita SW-henkisiä pilvenpiirtäjiä.
Määrä tarkentuu vielä.

-Samppu

---------------------------------------------------------------------------


Lego-superfani
Star Wars -superfani
Aivotutkimus on intohimo.
Kissat <3

"Play is the highest form of research." - Albert Einstein

Ukkopalikka

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 30/12/2016 07:27
Juu Palikkala 2117. Yritän nyt ainakin 4x6 moduulin kokonaisuuden saada kasaan. Cyberpunk slummia, Bladerunneria, Judge Dreddiä ja sen semmoista on lähestymiskulma. Varmaan laitakaupunkia eli ei mitään megakorkeeta.
avatar

ptLeskinen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 30/12/2016 11:01
HUOM pöydän päälle on mahdollista järjestää "lento-/ripustusalue" tai kaksi kuten messuilla 2014



Linkki kuvaan

Toiveesta pääsyyn ko. alueen alle tulee olla selvästi merkitty, alueiden koko on noin 3 pöytämetriä ja max 2 aluetta on mahdollisuus toteuttaa



Muokattu 3 kertaa. Muokattu viimeksi 30/12/2016 11:16.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 30/12/2016 11:26
multa valmistuu 4x3 mod alue jossa 3 nurtsilaista omakotitaloa, kaikilta omistajilta on luvat. eiku ritareita pihoille ni mennee 2117 teemaan. =)
avatar

Samppu92

Hallituksen puheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 30/12/2016 12:03
Lainaus
ptLeskinen
HUOM pöydän päälle on mahdollista järjestää "lento-/ripustusalue" tai kaksi kuten messuilla 2014



Linkki kuvaan

Toiveesta pääsyyn ko. alueen alle tulee olla selvästi merkitty, alueiden koko on noin 3 pöytämetriä ja max 2 aluetta on mahdollisuus toteuttaa

Tämä on erinomainen uutinen.

-Samppu

---------------------------------------------------------------------------


Lego-superfani
Star Wars -superfani
Aivotutkimus on intohimo.
Kissat <3

"Play is the highest form of research." - Albert Einstein

Riksa

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 05/01/2017 21:28
Palikkala 2117. Tulee n.16 modulia. Keskellä isohko/korkea rakennus (2x2 modulia) Judge Dredd tyylillä. Sopisi varmaan Ukkopalikan teoksen läheisyyteen...

Riksa

Jvvv

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 05/01/2017 22:13
Kannatan perinteistä Palikkalaa ja 2117-Palikkalaa sopivasti sekaisin. Samaan kaupunkiin varmaan mahtuu tavaraa ja etenkin rakennuksia parin vuosisadan ajalta? Omien moduulien määrä vielä auki, mutta tavoitteena olisi läpipöydän rivi.
avatar

Samppu92

Hallituksen puheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 06/01/2017 02:35
Jos on vielä joku, joka tietää tekevänsä paljon moduuleja, niin vastailkaa
tähän mahdollisimman pian, jotta se saadaan huomioitua kartan luonnoksessa.

- Samppu

---------------------------------------------------------------------------


Lego-superfani
Star Wars -superfani
Aivotutkimus on intohimo.
Kissat <3

"Play is the highest form of research." - Albert Einstein
avatar

legorides

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 08/01/2017 10:19
Minulla olisi suunnitelmissa 4 x 5 moduulin kokonaisuus korkeaa perinteistä
kaupunkia, MUTTA en ole ehtinyt aloittaakaan rakentamista vielä, enkä ole
varma, ehdinkö sitä tehdä. Laitoin nyt tähän ennakkovaroituksen, kun sitä
kysyttiin.

Tapsa

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 18/01/2017 09:42
Tervehdys

Sain inspiration tehdä vuoren, jonka päällä olisi observatorio. Alue 2x2 modua. Mahdollisuus laittaa junatunneli halkomaan vuorta. Jos tunneli halutaan niin halutaanko rata modun päälle vai ns. "modun sisälle" JK:n tyyliin? (Malli: Monle Corlossa pajan puolella).

Ajattelin aluksi käyttää "hirviövuorta" pohjana, mutta onnesta lapset olivat erimieltä aiheesta tuhotessaan vuoren maantasolle.

-Tapani
avatar

JK

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 18/01/2017 14:56
Junaradan upottamisessa taidan olla yksin liikkeellä. Toki kyseessä on vain alle kuuden platet korkeusero, joten jos jatkossa joskus yhteisteokseen olisin tuomassa omia upotettuja ratojani, niin yhden modua matkalla eron voi tasoittaa.
Tänä vuonna ainakaan en ole tuomassa, joten en ota enempää kantaa asiaan.



Foorumin Admin, Palikkatakomon perustajajäsen, AFOL-rakentaja.
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube


avatar

TheQ

Admin, varapuheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 27/01/2017 11:11
Muistaakseni vain minä, JK ja Lönkat on tehnyt junarataa näyttelyihin ja näissä teoksissa junarata on ollut 1-2 platea perusmoduulin päällä. Radan upottaminen syö pirusti palikkaa ja siksi olen itse ainakin enemmän radan pienen korottamisen puolella.

Tapsa, ota junatunnelin tekemisessä huomioon LEGO junaradan geometria: varsinkaan 9v junarata ei meinaa taipua koviin moneen mutkaan vaan on aika lailla tietyihin mittoihin tehty.

-Q
--------------------------------
Varapuheenjohtaja
Palikka palikalta parempaan päin.

Tapsa

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 30/01/2017 20:12
Tervehdys

Junarata on nyt perusmodulin päällä. Tunneli on suoralla, joten mutkaosuudet eivät pitäisi haitata. Leveyttä tunnelilla 14 nuppia ja korkeutta 13 brick:iä. Hätävarana voin laittaa tunnelin ns. hylätyksi radaksi tai muuttaa kapeammaksi ajotieksi.

-Tapani
avatar

ptLeskinen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 09/02/2017 22:26
HUOM

jälleen tulossa kilpailuja yhteisteokseen!

Pian lisätietoa mutta varmasti tulossa rakennus-, liikkumaväline- ja tapahtumasarjat.

Herätelkää visioita 2117 vuoden Palikkalasta.
avatar

JK

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 16/02/2017 00:26
Kaupunkikartoittaja TheQ:lle tiedoksi:

Varaan yhden moduulin paikan, johon tulee modernihko puisto/monumentti 100v taipaleen kunniaksi. Toivon teokselle tienvarsipaikkaa tai pöydän reunapaikkaa, jotta aika matala teos näkyy edes jotenkin.



Foorumin Admin, Palikkatakomon perustajajäsen, AFOL-rakentaja.
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube


avatar

TheQ

Admin, varapuheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 28/02/2017 00:35
Vielä on tilaa vaikka minkä kokoisille kokoisille moduuleille kaupungissa! Antakaahan tulla ideioita ja tavoitteita niin saan alkaa tekemään karttaa. Käytettäviä tiemoduuleitakin olisi kiva saada tietoon, periaatteehan on ollut että jokainen koettaa tuoda muutamia tiemoduuleita ettei tarvi talojen ihan vierivieressä tönöttää.

Alustava ajatus kaupunginkartasta on sellainen että käytetään pohjana viime Expojen U-karttaa ja täytetään sitä sen pohjalta miten saadaan. Ajatuksena on pitää korkeat tornitalot lähempänä toisiaan "keskustana" ja perinteisempiä taloja sitten "vanhana kaupunkina". Näiden kahden alueen väliin tulee "moottoritieni" (ei se kyllä moottoritie ole, siltapahanen vain). Pistän tarkempaa hahmotelmaa kaupungin "tarinalliseksi teemaksi" piakkoin.

Lisäksi kaupunkiin on tulossa sopiva määrä myös kilpailuitakin!

-Q
--------------------------------
Varapuheenjohtaja
Palikka palikalta parempaan päin.
avatar

legorides

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 06/03/2017 20:32
Päivitys tuohon ylempänä olevaan varausviestiini.
Alueeni pienenee. Tulossa olisi vain 3 x 4 moduulin alue.
Nyt olen jo aloittanut rakentamisen. Tällainen olisi tulossa:

4 moduulia pitkä suora kadunpätkä. Sen eteläpuolella (jos vanhat
jalkakäytäväsäännöt eli 8-nupin jalkakäytävät etelään ja länteen)
on 2 x 4 moduulin verran korkeita perinteisiä kaupunkitaloja (liikkeitä,
hotelleja, asuinkerrostaloja ja vähän puistoa. Sijoitus mielellään
niin, että talot ovat pöydän reunassa ja katu pöydän keskilinjan
puolella. Korkein talo n. 100 nuppia (en ole ennen näin korkeaa
taloa rakentanut, saapa nähdä onnistuuko).
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 10/03/2017 17:32
Terve!

Tulen uutena mukaan yhteisteokseen ainakin 1 moduulin rakennelmalla. Yritän 2x2 moduulin kokonaisuutta, mutten ole varma onnistuuko se. Mihin mennessä koko pitää lopullisesti lyödä lukkoon? Rakennelman aiheena on raunioitunut Olkiluodon ydinvoimala, ja ajattelin ympätä mukaan savuefektin, jota varten tarvitaan sähköjohto. Onnistuuko sellainen?
avatar

Samppu92

Hallituksen puheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 10/03/2017 17:39
Lainaus
Kilke
Terve!

Tulen uutena mukaan yhteisteokseen ainakin 1 moduulin rakennelmalla. Yritän 2x2 moduulin kokonaisuutta, mutten ole varma onnistuuko se. Mihin mennessä koko pitää lopullisesti lyödä lukkoon? Rakennelman aiheena on raunioitunut Olkiluodon ydinvoimala, ja ajattelin ympätä mukaan savuefektin, jota varten tarvitaan sähköjohto. Onnistuuko sellainen?

Tarkoitatko savuefektillä todellakin konkreettista savua?


- Samppu

---------------------------------------------------------------------------


Lego-superfani
Star Wars -superfani
Aivotutkimus on intohimo.
Kissat <3

"Play is the highest form of research." - Albert Einstein
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 10/03/2017 19:23
Se "savu" on siis vesihöyryä minikokoisesta ilmankostuttimesta, olen käyttänyt laitetta aikaisemmin pienoismallikuvauksissa savuefektien tekemiseen. Ei se mikään välttämättömyys ole, mutta hauska lisä kuitenkin.
avatar

JK

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2017 -yhteisteosketju - 10/03/2017 20:02
Riittääkö vesi minkä aikaa laitteessa? Meinaan vaan että messut on auki tuntikausia ja vettä kai pitää lisätä ettei laitteesi kuumenna tyhjillään teostasi?

Mielenkiintoiselta jutulta kuulostaa, jos vesihöyry oikeasti näkyy johonkin kans. Tee ihmeessä vaikka 3x3 tai 2x2 modua, 1x1 on tosi pieni ydinvoimalaksi.



Foorumin Admin, Palikkatakomon perustajajäsen, AFOL-rakentaja.
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube




Tämä viestiketju on suljettu.