PiiPoon Lego-näyttely 2017 Vantaan Energia-areenalla 23.-24.9.2017
Kirjoittaja Samppu92 
Kirjoittaja
Viesti
avatar

Samppu92

Hallituksen puheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: PiiPoon Lego-näyttely 2017 Vantaan Energia-areenalla 23.-24.9.2017 - 22/07/2017 22:07
Tervehdys arvon rakentajatoverit!

Pääsemme jälleen osallistumaan PiiPoon Lego-näyttelyyn, joka on tänä
syksynä jälleen Vantaan Energia-areenalla ja aiempia vuosia aikaisemmin,
23.-24.9.2017.

Avaan tämän ketjun näyttelyyn liittyvien ideoiden jakamiseen, yhteisteoskeskusteluun
ja näyttelyyn liittyviin kysymyksiin.

Ensi kertalaisille tiedoksi:

PiiPoon Lego-näyttely on Palikkatakomon yksi merkittävimpiä vuosittaisia tapahtumia, jossa
viime vuonna kävi liki 10 000 kävijää. Kyseessä on liikuntahallillinen täynnä Lego-teoksia,
joiden osalta Palikkatakomon panos on hyvin huomattava. Erona Model Expoihin, PiiPoossa
on tavallisempaa, että kullakin rakentajalla on oma/kaverin kanssa jaettu pöytä, jolla esitellään
yksittäisteoksia. Kuitenkin aiempina vuosina myös PiiPoossa on ollut Model Expojen kaltaisia
suuria yhteisteoksia.
Lisäksi paikalla on paikallisia rakentajia ja keräilijöitä, irtopalikan myyntipiste, rakentelupiste ym.

Tässä ketjussa voimme nyt suunnitella ja vaikuttaa näyttelyn sisältöön.


- Samppu

---------------------------------------------------------------------------


Lego-superfani
Star Wars -superfani
Aivotutkimus on intohimo.
Kissat <3

"Play is the highest form of research." - Albert Einstein

Kuhmu

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoon Lego-näyttely 2017 Vantaan Energia-areenalla 23.-24.9.2017 - 24/08/2017 12:50
Moikka.

Pari kysymystä. Tapahtuma on la-su? Onko omat tekeleet pakko päästä kasaaman jo perjantaina vai pääsisikö esim. lauantaiaamuna vielä kasauspuuhiin? Onko niiden ehdottoman tärkeää olla valmiita kun tapahtuma aukeaa lauantaina klo 10? Mulla on pieni tuplabuukkaus tuolle vkolopulle ja pitäisi olla lapsenvahtina pe ilta (ja ehkä yö).. haluisin kuitenkin tulla tännekin. Säätöä säätöä..
avatar

Samppu92

Hallituksen puheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoon Lego-näyttely 2017 Vantaan Energia-areenalla 23.-24.9.2017 - 30/08/2017 18:23
Lainaus
Kuhmu
Moikka.

Pari kysymystä. Tapahtuma on la-su? Onko omat tekeleet pakko päästä kasaaman jo perjantaina vai pääsisikö esim. lauantaiaamuna vielä kasauspuuhiin? Onko niiden ehdottoman tärkeää olla valmiita kun tapahtuma aukeaa lauantaina klo 10? Mulla on pieni tuplabuukkaus tuolle vkolopulle ja pitäisi olla lapsenvahtina pe ilta (ja ehkä yö).. haluisin kuitenkin tulla tännekin. Säätöä säätöä..

Moi Kuhmu,

teokset voi kasata myös lauantaiaamuna, halli aukenee uskoakseni jo varsin aikaisin (klo 7?).
-> pitää varmistaa nimimerkiltä konseli
On toki tavoiteltavaa, että teokset olisivat valmiina, kun yleisö tulee klo 10 lauantaina, mutta
jos tämä ei ole mahdollista, niin sitten tulet, kun pääset.


- Samppu

---------------------------------------------------------------------------


Lego-superfani
Star Wars -superfani
Aivotutkimus on intohimo.
Kissat <3

"Play is the highest form of research." - Albert Einstein
:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoon Lego-näyttely 2017 Vantaan Energia-areenalla 23.-24.9.2017 - 01/09/2017 19:39
Rakennuspäivän aukio-olot?
:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoon Lego-näyttely 2017 Vantaan Energia-areenalla 23.-24.9.2017 - 04/09/2017 12:04
Näytteilleasettajainfo Pii Poon LEGO-rakennustapahtuma 2017

Ohessa lisäinfoa Palikkatakomolaisille. Mahdolliset kysymykset kannattaa esittää suoraan sähköpostitse timo@piipoo.fi ja päivittelen tätä julkaisua sen mukaan kun mahdollisia kysymyksiä ja vastauksia tulee.

Mikäli Palikkatakomo haluaa järjestää kilpailuja tai muuta aktiviteettia hallissa alla olevien aikataulujen ulkopuolella niin siitä voi olla yhteydessä minuun niin saadaan varmistettua, että hallissa on henkilökuntaa paikalla ja ovet auki.

Ilmoittautuminen Pii Poo:lle tapahtuu sähköpostitse timo@piipoo.fi. Pöydät järjestäjän puolesta ja ne päällystetään mustalla suodatinkankaalla. Pöytien koko on 1,8m x 0,8m ja niistä voidaan koota erikokoisia kokonaisuuksia.

Tapahtuma järjestetään Energia Areenalla osoitteessa Rajatorpantie 23, 01600 Vantaa
Näytteilleasettajien sisäänkäynti kasaus- ja purkuaikoina on hallin takaa avoinna olevista ovista. Pysäköinti hallin alueella on ilmaista koko tapahtuman ajan.

Näytteilleasettajien kasausaika on perjantaina 22.9. Klo. 10:00-21:00, jonka aikana tapahtumaan tuotavat teokset kasataan valmiiksi yleisönäyttelyä varten. Mikäli teosten tuonti perjantaina ei onnistu niin voidaan sopia tuonnista myös lauantaiaamuna.

Näyttely on avoinna yleisölle lauantaina 23.9. Klo. 10-18 ja sunnuntaina 24.9. Klo.
10-16. Näytteilleasettajia ei velvoiteta olemaan tapahtumassa näyttelyaikana.

Näytteilleasettajien purkuaika on sunnuntaina 24.9. Klo. 16-20, jonka aikana tapahtumaan tuodut teokset tulee hakea hallista.

Tapahtuman aikana näytteilleasettajilla on vapaa pääsy tapahtumaan pääovien kautta näyttämällä näytteilleasettajapassia. Yleisöaukioloaikojen ulkopuolella käynti on hallin takaovesta. Halli on avoinna näytteilleasettajille myös lauantaina klo. 8:30-10:00 ja 18:00-19:00, sekä sunnuntaina klo. 8:30-10:00.

Näytteilleasettajille on varattu oma taukotila, jossa on tarjolla virvokkeita, sekä välipalaa. Taukotila sijaitsee alemmassa kerroksessa, pääovien puoleisella käytävällä.

Energia Areenan ravintola palvelee lauantaina ja sunnuntaina tarjoillen lämmintä lounasta, sekä kahvilatuotteita. Lounaan hinta on 9,90 € aikuisilta ja 7,00 € alle 12-vuotiailta.

Timo Ranto/Pii Poo Oy
040 551 8767
timo@piipoo.fi
avatar

JK

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoon Lego-näyttely 2017 Vantaan Energia-areenalla 23.-24.9.2017 - 23/09/2017 19:17
Hieno tapahtuma meneillään, valmista Suomi 100v teosta en ehtinyt nähdä, mutta muuten tässä linkki galleriaamme

Ryhmäkuvaa lisäillään jatkossa, kunhan saan sellaisen toiselta kuvaajalta.



Foorumin Admin, Palikkatakomon perustajajäsen, AFOL-rakentaja.
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube


Kuhmu

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoon Lego-näyttely 2017 Vantaan Energia-areenalla 23.-24.9.2017 - 23/09/2017 21:44
Mä en tosiaan päässyt mukaan näyttelyihin tällä kertaa vaikka kovasti olisinkin halunnut, mutta käytiin tänään kummipojan kanssa paikalla ihan vaan yleisössä. Monia tuttuja naamoja näkyi, mutta en uskaltanut tulla jutustelemaan. Ihailimme teoksia ja tapahtuma teki kyllä vaikutuksen, ekaa kertaa kun ks. tapahtumassa kävin. Ensi vuonna ehdottomasti mukana omien teosten kanssa ja ehkä tuo aika innoissaan ollut 7-vuotiaskin pääsee osallistumaan tavalla tai toisella.
avatar

JK

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoon Lego-näyttely 2017 Vantaan Energia-areenalla 23.-24.9.2017 - 27/09/2017 16:11


Vielä ryhmäkuvaa PiiPoosta. Kuvaaja Jukka Koskinen.



Foorumin Admin, Palikkatakomon perustajajäsen, AFOL-rakentaja.
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube


avatar

Samppu92

Hallituksen puheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoon Lego-näyttely 2017 Vantaan Energia-areenalla 23.-24.9.2017 - 28/09/2017 16:02
Suurenmoiset kiitokset vielä PiiPoo-näyttelystä kaikille mukana olijoille, niin takomolaisille
kuin PiiPoon väelle ja muille näytteille asettajille! =)

Tämä oli mielestäni erinomaisen onnistunut näyttely, ja ainakin oma fiilis oli, että yleisömäärä
oli kasvanut entisestäänkin! Oli myös hienoa törmätä uusiin jäseniin ja vaihtaa kuulumisia vanhojen
tuttujen kanssa.

Kaikkiaan esillä oli jälleen toinen toistaan upeampia teoksia.
Lauantai-illan pika-Iron Builder -kilpailukin tuotti yllättävänkin nokkelia teoksia, olemme
kyllä taitavia!

Mainittakoon vielä, että juttelin lauantai-aamuna LEGO-yhtiön edustajan kanssa, siellä päässä
meistä tykätään kuulemma tosi paljon, ja keskustelimme erilaisista tukimuodoista, joilla LEGO-yhtiö
voisi toimintaamme jatkossa tukea. Mainituksi tuli myös palikkatakomolaisten mahdollisuus päästä
osallistumaan helmikuussa Tanskassa järjestettävään Lego-tapahtumaan, josta lisää myöhemmin.
Tapasin myös Viron LUGin edustajan, joka oli kiinnostunut yhteistyöstä suomalaisten harrastajien
kanssa. Tästäkin kirjoitan foorumille lisää myöhemmin.


- Samppu

---------------------------------------------------------------------------


Lego-superfani
Star Wars -superfani
Aivotutkimus on intohimo.
Kissat <3

"Play is the highest form of research." - Albert Einstein

veturi1016

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: PiiPoon Lego-näyttely 2017 Vantaan Energia-areenalla 23.-24.9.2017 - 28/09/2017 19:45
Oltiin näytteilleasettajina ensimmäistä kertaa PiiPoon ja Palikkatakomon näyttelyssä Vantaan Energia-areenalla. Halutaan kiittää osanottajia ja ennenkaikkea yleisöä mahtavan kokemuksen mahdollistamisesta. Meidän aiheena oli legojunien maailma, mukana oli 17 junaa joista 6 liikkui koko näyttelyn ajan. Junien ikäjakauma oli vuodesta 1964 vuoteen 2016 ja vuosiluvuista nousi yleisön mieleen paljon lapsuus- ja nuoruusajan muistoja, joita he jakoivat mielellään meidän kanssamme.

Veturi1016 ja RoGu


Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa tähän foorumiin.

Klikkaa tähän kirjautuaksesi sisään