Palikkatakomo 10 vuotta!
Kirjoittaja JK 
Kirjoittaja
Viesti
avatar

JK

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Palikkatakomo 10 vuotta! - 31/07/2018 06:38


Tänään juhlistamme Palikkatakomon kymmenen vuoden ikää.

Tämä foorumi avattiin käyttöön 31.7.2008 ja ensimmäisenä päivänä tänne rekisteröityivät TheQ ja Lord-Makkara. Taisi olla niin että avaus tapahtui hieman vaivihkaa, rauhassa testaillen, koska HOViNET foorumin aktiivit saapuivat sitten seuraavina päivänä tänne.



Tuolloin oli tapahtumassa murros suomalaisessa legoharrastuksessa, koska 2000-luvun alkupuoli oli ollut animaatioiden aikaa ja pieneksi maaksi meillä oli HOViNET foorumilla mukava määrä aktiivisia animaattoreita. 2008 kuitenkin aika oli sitten kypsä perustaa TheQ:n sanojen mukaan rakenteluun keskittyvä foorumi. Palikkatakomo sai alkunsa ja muutaman vuoden kuluessa rakentelijat ja keräilijät alkoivat kerääntyä tänne. HOViNET foorumi kuoli pikkuhiljaa pois ja se vähä mitä animaattoreita oli enää 2010-luvulla jäljellä julkaisi sitten täällä teoksiaan. Viimeiset vuodet nyt ovat selvästi näyttäneet että keräily ja rakentelu on nyt se ykkösjuttu ja animaatioita ei nykynuoret jaksa keskittyä tekemään. Vanhat animaattorit taas ovat ilmeisesti siinä elämänvaiheessa, että aikaa ei yksinkertaisesti ole uppoutua kuukausiksi tekemään videota.

Mutta se tästä foorumien murroksesta.

Tänään juhlimme pyöreitä vuosia ja toivottavasti hallituksemme jäsenet jatkavat tätä ketjua eräällä asialla, josta viikko sitten juhlapäivän lähestymisen vuoksi heitä muistuttelin ja ehdotin toteutettavaksi...



Foorumin Admin, Palikkatakomon perustajajäsen, AFOL-rakentaja.
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube


avatar

TheQ

Admin, puheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Palikkatakomo 10 vuotta! - 31/07/2018 19:07
Tosiaan, kymmnen vuotta on nyt tullut täyteen. Kymmenen vuotta sitten Flickr oli voimissaan, LEGO foorumeita oli aktiivisia useampiakin ja Brickshelf ja MocPages olivat vielä suht aktiivisia. Tällöin Suomessa toimi myös pieni LEGO animaattorien foorumi Hovinetin sivustolla ja vaikka 90 % osallistujista oli animoijia, mahtui joukkoon mukaan myös muutamia rakentajia, minä mukaan lukien.

Palikkatakomon historia alkaa juuri tuolla Hovinetin foorumilla kun ehdotin ylläpitäjille ja muille harrastajille että meillä olisi mahdollisuuksia näyttelyihin ja isompaankin toimintaan. Idea taisi lähteä muita seuraamalla: jo tuohon aikaan oli Ruotsin LEGO harrastajien yhteisö Swebrick voimissaan ja muitakin "LUGeja" oli paljon. Mietin että miksei me Suomeenkin oma porukka saada kasaan ja vaikka alkuunsa idea ei ottanut hirveästi tuulta alleen (taisi joku Jantzu miettiä ettei Suomesta löydy tarpeeksi innokkaita harrastajia kun animoijiakin oli tusinan verran... *iskee silmeen* ), Hovinet foorumiin lisättiin silti Palikkatakomo-niminen ketju ja muistaakseni oma alafoorumikin. Siellä syntyi ajatus osallistua Lempäälän Ideaparkin LEGO näyttelyyn ja myöhemmin Model Expoon osallistumisesta eli vaikka Palikkatakomon foorumi alkoi omana foorumina kymmenen vuotta sitten, oli ajatus jo siinä vaiheessa vuoden tai pari vanha.

Foorumi sitten saatiinkin tehtyä (ulkoasu + iso osa merkkivirheistä on sen aikaista perua). Ensin foorumi ja koko sivusto oli LAML.org sivuston alla osoitteessa palikkatakomo.laml.org mutta tovin päästä kun saatiin hieman rahoitusta järkättyä, hommattiinkin jo Palikkatakomo.org domaini poppoolle.

Foorumin henki ei ole muuttunut niistä ajoista, vaikka toki foorumin aktiivisuus on hieman alentunut. Foorumilla on edelleenkin tärkeä osa LEGO harrastusta Suomessa, täältä kun löytyy taitavimmat rakentajat ja aktiivisimmat harrastajat koko Suomesta. Onpahan foorumin kautta syntynyt yhdistyskin, joka omalta osaltaan vie harrastusta eteenpäin.

Olisi mukava jos foorumin kävijät kertoisivat omista muistoistaan koskien foorumia ja koko yhteisöä! Kymmenessä vuodessa tapahtuu paljon eikä kaikkea muista joten olisi kiva muistella menneitä näin vuosipäivänä.

Ja mitä tulee liittyen JK:n mainitsemaan ehdotukseen, tästä lisää hieman myöhemmin viikolla!

-Q
--------------------------------
Puheenjohtaja
Palikka palikalta parempaan päin.



Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi 31/07/2018 19:59.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Palikkatakomo 10 vuotta! - 31/07/2018 21:05
En muista kauheasti ajoista yhdeksän vuoden takaa, jolloin tänne Takomoon Bioklaanin kautta natiaisena päädyin. Taisin postata ainakin Echo Baseni ja Millennium Falconini jotka molemmat ovat vieläkin keskeneräisiä teoksia. Bioklaanin aktiivisuuden laskiessa vietin enemmän aikaa täällä ja rakentelin enemmän normipalikoilla Bioniclejen sijasta, mutta harvoin mitään kuitenkaan tänne postailin. Muiden teoksia oli kyllä mukava katsella ja yrittää jollain tasolla ainakin arvioida. Model Expossakin tuli käytyä vuonna 2010.

Eipä siinä sitten kauaa mennyt kun aloin tälläkin sivustolla käydä vähemmän, mielenkiinnon kohteet siirtyivät muualle ja leegoilu ei enää samalla tavalla napannut, vaikka välillä yritinkin rakennella. Falconia yritän silloin tällöin edelleen koittaa parantaa, mutta ikuisuusprojektilta se pitkälti näyttää.

Mukavia tyyppejä täällä on tullut tavattua, ja vuosien takaiset Minecraft-pelisessiot ovat varsinkin mukavia muistoja joita täältä on tullut. Tämä paikka oli aika tärkeä osa elämääni ne muutamat vuodet, joiden ajan täällä olin aktiivisemmin mukana. Onnea 10-vuotiaalle Takomolle.
avatar

Pate-keetongu

Sihteeri Hallituksen jäsen Moderaattori

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Palikkatakomo 10 vuotta! - 31/07/2018 21:07
Tässähän sitä on kasvettu foorumin kanssa; Liekkö olin vielä yläasteellakaan kun liityin, melkein puolet elämästä on tullut tänne kirjoiteltua. Hieno porukka on, toki, ja enemmän kun internetryhmä, kun kuitenkin ihmisiä näkee useampiakin kertoja vuodessa eri puolella maata.

Silloin kun Takomoon liittyi 2008 niin oli vielä lapsi, ja se näkyi muun muassa siinä, että seteistä ja sen sellaisesta oli kiva keskustella, vaikka nykyään ne eivät juuri tunteita herätä. Foorumi oli ennen muutenkin paljon aktiivisempi, nykyään ollaan enemmän vähän-mutta-asiaa -linjalla usein. Mikä on vähän sääli, sillä ennen tuntui esimerkiksi rakennelmista saavan enemmän kommenttia (silloin sitä palautetta myös toki enemmän tarvitsi; mutta aina voi kehittyä ja mielipiteistä on apua). Mutta toisaalta kun tarkemmin miettii niin aika moni niistä kommenteista oli Tuomaksen uhreasti ja väsymättä kirjoittamia. Siitä (ja monesta muusta) kiitos Palikkatakomon ehdottomalle isähahmolle!

Liekkö sitten vaikuttanut foorumin hiljentymiseen internet-medioiden kehitys vai käyttäjien ikääntyminen vai molemmat. Foorumien hiljentyminen näyttää olevan laaja ja kansainvälinen ilmiö. Itse asiassa pari kuukautta sitten maailman suurimmalla LEGO-aiheisella foorumilla Eurobricksissä mietittiin, mihin vanhat ajat ovat oikein kadonneet - tosin siellä, ihan aiheellisestikin, yhdeksi syyksi annettiin se, ettei yhtiöltä enää vuoda settikuvia ennen julkaisuja ja spekulointia sumuisista kuvista on vähemmän...

Ei sillä, tämän tarkoitus ei ole muistelle entisiä aikoja parempina. Suurimmaksi osaksi muutos Palikkatakomolla on minusta ollut hyvään suuntaan! Näyttelyitä on määrä, jota '09 ei olisi osannut edes toivoa, ja silloin myös esim. nykyisten Pii Poo -päätapahtumien kokoiset vain palikkaharrastukseen keskittyvät tapahtumat tuntuivat hyvin kaukaiselta. Moni asia tuntuu myös nykyään hoituvan aika rutiinilla. Silloinkaan ei pidä kuitenkaan unohtaa sitä, että kaikki järkkääminen vaatii työtä yhdeltä tai toiselta.

Lisäksi on hienoa se, että vaikka foorumi hiljenee niin yhdistys vähintäänkin pysyy saman suuruisena, ja uusia kasvoja tapaa melkeinpä joka näyttelyssä! Viimeksi Expoilla, eikun HupiConissa, tuli juteltua monen tyypin kanssa, johon ei ollut ennen päässyt tutustumaan. Ja vanhojen kuomien kanssa voi lätistä niitä näitä ja hengailla vaan, rauhallisen hetken koittaessa. Sekin on hieno homma.

Onnea, Palikkatakomo.

----------------------------------------
Cyclopics Bricks -blogini
Flickr
Mies ei kasvata partaa. Parta kasvattaa miehen.
Kuulun ANKP:een!
avatar

legorides

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Palikkatakomo 10 vuotta! - 01/08/2018 08:38
Muistelen että joskus kauan sitten TheQ otti yhteyttä sähköpostilla, kun oli löytänyt netistä
kotisivuni, ja sovittiin tapaaminen hänen ja Xsanen kanssa Helsingin Hakaniementorin alla
olevaan lego-luolaan. Siellä Tuomas puhui ideastaan perustaa lego-aiheinen foorumi nettiin.
Näin sitten tehtiin ja nimenä oli jo silloin Palikkatakomo ja keskustelijoina vain me kolme,
joista minä olin hiljaisin. Nimi Palikkatakomo oli minusta vähän erikonen, mutta hyvin se on
ajanut asiansa ja erottuu muiden LUGien joukosta paremmin kuin esim. Finlug. Vaikka nimi
on aika teollinen, tulee siitä minulle ensimmäisenä mieleen kuusimetsä; en tiedä miksi.
avatar

konseli

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Palikkatakomo 10 vuotta! - 01/08/2018 16:26
JK:n innoittamana itsekin katsoin koska on tullut rekisteröityä, ja kauan siitä on aikaa. Hienoa ollut seurata (enemmän tai vähemmän sivusta) Palikkatakomon kehitystä pienestä keskustelufoorumista vakavasti otettavaksi LEGO-harrastajien yhdistykseksi! Kuten Patekin totesi, ei olisi 10 vuotta sitten uskonut, että LEGO-rakentamisen ympärille voi Suomessa kehittyä näin hieno kulttuuri ja erilaisia isoja tapahtumia.



Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi 02/08/2018 12:17.
avatar

TheQ

Admin, puheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Palikkatakomo 10 vuotta! - 10/08/2018 08:18
Ja palatakseni tähän JK:n mainitsemaan muistutukseen..

Juhlistaaksemme 10 v merkkipaalua, kokosimme ry:n settivarastosta kasaan kymmenen eri palkintoa, jotka arvoimme seuraavasti:

8 minifiguuri-pakettia (sisältävät polypagit 30133, 30165, 30255 ja 71020, 1 kpl kutakin), jotka jaettiin niille arvotuille foorumin jäsenille, jotka ovat kirjoittaneet foorumille viestin kuluneen 6 kk aikana. Näistä 4 pakettia jaettiin jäsenille, jotka ovat rekisteröityineet foorumille vuosina 2008-2013 ja 4 pakettia jaettiin jäsenille, jotka ovat rekisteröityneet vuosina 2014-2018.

Lisäksi yhdistyksen jäsenien kesken arvottiin setit 31073 ja 10712.

Lähetän nyt sähköpostia ja yksityisviestiä jokaiselle arvonnan voittajalle. Mikäli en tavoita arvonnan voittajaa viikon aikana kiinni (deadline 17.8.2018 klo 23:59), arvotaan uusi saaja kyseessäolevalle palkinnolle.

Kunhan saan voittajat kiinni, ilmoitan heidät tässä ketjussa.

-Q
--------------------------------
Puheenjohtaja
Palikka palikalta parempaan päin.
avatar

TheQ

Admin, puheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Palikkatakomo 10 vuotta! - 10/08/2018 11:10
Arpaonni suosi seuraavia:

Figuuripaketti
  • OskariN
  • Tapsa
  • Supersirkka
  • Luuranko
  • meton
  • AraKorni
  • Maxi

Yhdistyksen settipalkinto
  • Kuhmu
  • Legorex

-Q
--------------------------------
Puheenjohtaja
Palikka palikalta parempaan päin.



Muokattu 4 kertaa. Muokattu viimeksi 16/08/2018 21:55.


Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa tähän foorumiin.

Klikkaa tähän kirjautuaksesi sisään