Expo2010 - Esittelijät
Kirjoittaja TheQ 
Kirjoittaja
Viesti
avatar

TheQ

Admin, varapuheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Expo2010 - Esittelijät - 22/03/2010 11:36
No niin, nyt onkin sitten aika alkaa järjestelemään Model Expon esittelijöiden aikatauluja. Ennen kuin mitään aikatauluja voidaan järjestellä, pitää tarkistaa että kuinka moni sinne esittelijäksi haluaa :)

Mikä on esittelijän tehtävä? Esittelijällä on kaksi tärkeää tehtävää, esitellä Palikkatakomoa ja koko harrastusta sekä vahtia pöytäalueemme teoksia ettei niistä katoa osia.Esittelijän ei tarvitse ihan koko aikaa olla loossissamme mutta vähintään yhden esittelijän pitää siellä aina olla. Vaivan palkaksi esittelijät saavat ilmaisen esittelijä-passin, jonka avulla pääsee Model Expoon ilmaiseksi sisään koko näyttelyn ajan.

Kuten viime vuonna, esittelijöillä on noin 4,5 h vuorot (9.00-13.30 - 13.30-18.00). Pyrimme siihen että pöydällämme olisi ainakin kaksi esittelijää joka vuorolla, mielellään useampikin (helpommin pääsee vessaan, syömään, katselemaan näyttelyä jne).

Toivoisin nyt että kaikki esittelijäksi haluavat kertoisivat milloin he haluaisivat olla esittelijöinä. Esittelijävalinnoissa painotetaan ikää ja sitä aikamäärää mitä esittelijä voi olla tapahtumassa. Vapaa-lipuista en tiedä vielä, koetan järjestää niitä useamman kuin viime vuonna.

Alaikäiset harrastajat tarvitsevat vanhempien luvan joka hankitaan lähempänä Expoa sähköpostilla tai muulla vastaavalla.

Halukkaiden aikataulu:
Pe 9.00-13.30 : Lord-Makkara, Jantzu, Awis, BCii, OskariMasteri, Luuranko
Pe 13:30-18.00 : Jantzu, Luuranko, TheQ
La 9.00-13.30 : Lord-Makkara, Jantzu, Awis, Luuranko
La 13:30-18.00 : Lord-Makkara, Jvvv, OskariMasteri, TheQ
Su 9.00-13.30 : BCii, Luuranko, Pate-Keetongu, TheQ
Su 13:30-18.00 : Jvvv, Awis, Lord-Makkara, TheQ,

Tarkka aikataulu puuttuu: Pate-Keetongu

-Q
--------------------------------
Varapuheenjohtaja
Palikka palikalta parempaan päin.



Muokattu 12 kertaa. Muokattu viimeksi 26/04/2010 20:31.

Jvvv

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 22/03/2010 11:39
Meikäläinen pääsisi paikalle lauantaina ja sunnuntaina, mieluiten tuohon "iltavuoroon". Perjantaina ehtinen piipahtamaan paikalla tunnin ajan ennen päivän päättymistä.
avatar

OskariMasteri

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 22/03/2010 12:05
Olen expoilla koko ajan esittelijä paikan voisin ottaa jostain perjantai/lauantai iltavuorosta.
Ja loppuun vielä erittäin tyhmä kysymys: Mikä oli expojen päivämäärä?

- Oskari

"We're livin' strange days..."

FLICK'R
Kuulun ANKP:een!

Jvvv

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 22/03/2010 12:26
Näyttelyn pystytys torstaina 22.4., itse messut 23.-25.4.
avatar

OskariMasteri

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 22/03/2010 13:10
ok kiitosh!

- Oskari

"We're livin' strange days..."

FLICK'R
Kuulun ANKP:een!
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 22/03/2010 13:27
Minä tulen Expoon lauantaiksi ja sunnuntaiksi, samase milloin vapaata saan.



Muokattu 2 kertaa. Muokattu viimeksi 07/12/2010 17:49.
avatar

Luuranko

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 22/03/2010 14:49
Minä siis olen Helsingissä to-su, kun Paten kanssa tulen. Luultavasti myös Expoilla kaikkina noina päivinä. Jonain päivänä luultavasti kyllä olen vähän lyhemmän ajan (esim. aamuvuoro), sillä pitäähän sitä kaupungillakin ehtiä edes vähän käydä.

Ilmoitan tarkemmin, kun ensin keskustelen muutamien asiaan liittyvien tahojen kanssa.

-Pluurankeli

No, oikea elämä on vielä sairaampaa.

Brickshelf
Vuhvelituotanto

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 22/03/2010 14:55
hmm. en ole varma kumpana viikonlopun päivänä tulen.
''aamuvuoro'' kävisi varmaan mielummin
tai olisiko mahdollista tulla esittelemään sinne muiden joukkoon niinkuin muuten vaan?
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 22/03/2010 15:09
Itse voin olla paikalla käytännössä koska vaan, lukuun ottamatta sunnuntain iltavuoroa, koska olen silloin partioparaatissa. Toki tulen sen jälkeen näyttelyä purkamaan. Vietän muutenkin luultavasti suurimman osan viikonlopustani model-expossa, joten tarpeen vaatiessa voin ottaa useitakin vuoroja.
avatar

Pate-keetongu

Sihteeri Hallituksen jäsen Moderaattori

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 22/03/2010 15:58
To-su olen. Olen esitteliänä mielelläni kauankin, aikaa, Helsingissähän ei luonnollisesti ole mittän kiinnostavaa. Yksi-kolme vuoroa voisin ottaa vapaaksi, niiden ajankohdilla ei ole itselleni mitään väliä. Hauskaahan tuo puuha on.

----------------------------------------
Cyclopics Bricks -blogini
Flickr
Mies ei kasvata partaa. Parta kasvattaa miehen.
Kuulun ANKP:een!
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 22/03/2010 17:43
Niin tuota, voin olla ainakin perjantain kokonaan ja vaikka lauantain ja sunnuntainkin kokonaan.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 22/03/2010 18:34
hmm. lauantain ''aamu vuoro'' olisi varmaan eniten mahdollinen minulle
avatar

Jantzu

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 22/03/2010 18:41
Mulla on kolme vaihtoehtoa:

1. olen perjantain 9-18 ja lauantaina 9-15
2. olen vain lauantain 9-16
3. olen perjantaina 13-18, lauantaina 9-18 ja sunnuntaina 9-15

Todennäköisimpänä pidän ykköstä, asia selvinnee minulle viikon sisään ja mikäli olen useampana päivänä paikalla, niin otan ToC:n mukaani + animaatioita varten läppärin ja oheislaitteita.


HUOM!
Semmoinen kysymys pääkaupunkiseudulla asuville, että olisiko jollakulla mahdollisuus tuoda Takomon standille isohko littunäyttö tai LCD-telkkari?
Tällöin mun ei tarvitsisi täältä 500km päästä lähteä raahaamaan sellaista sinne.

Olisi kuitenkin animaatio DVD:tä/videotiedostoja hitusen näyttävämpää esitellä isommalta ku 12" ruudulta.



Foorumin Admin, Palikkatakomon perustajajäsen, AFOL-rakentaja.
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube





Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi 22/03/2010 18:43.
avatar

Mikke the Master

Hallituksen varajäsen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 22/03/2010 19:33
Tuun sinne riehuun koko ajaks, ettekä pääse minusta eroon kulumallakaan!
Jonain päivistä tulen kyllä vasta joskus iltapäivällä, muuten pyörin suht. kokoajan siinä.


Hyvää joulua kaikille!

Flickr: [www.flickr.com]
Brickshelf: [www.brickshelf.com]
Youtube: [www.youtube.com]
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 22/03/2010 20:07
Olen luultavasti la-su päivinä, aamukymmeneltä - ja lähdön sitten sieltä vähän ennen sulkemisaikaa. Näin ainakin luulisin.



Muokattu 2 kertaa. Muokattu viimeksi 07/12/2010 17:59.

Awis

Hallituksen jäsen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 22/03/2010 20:40
Meiltä tulee 2 aikuista ja 2 lasta expoon kaikiksi päiviksi. Meille sopii mitkä esittelyvuorot tahansa.Onko mahdollisuus saada kokoviikonlopun lippua tai erikoisalennuslippuja kun kaikille ei varmaan riitä esittelijäpasseja?
Awis ja klaani

Syömään meno yhdessä varmaankin illalla messujen jälkeen ?

Lisäys aikataulu toive
perjantai ja lauantai aamuvuorot ja sunnuntai iltavuoro



Muokattu 2 kertaa. Muokattu viimeksi 22/03/2010 20:57.
avatar

TheQ

Admin, varapuheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 22/03/2010 22:32
Koetan hankkia jonkun verran ilmaislippuja. Valitettavasti joka päivälle en niitä varmaan saa.

Esittelijöille:
Unohdin melkein mainita että olkaa valmiita siihen että kysyn alaikäisten harrastajien vanhemmilta lupaa esittelijänä oloon. Luvan kysyminen tapahtuu puhelimella tai sähköpostille myöhemmin.

-Q
--------------------------------
Varapuheenjohtaja
Palikka palikalta parempaan päin.
avatar

Xsane

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 23/03/2010 09:11
Voin tulla sovittuna aikana rakennuspäivänä ja purkupäivänä. Itse messuille tulen varmaan lasten kanssa. Voin ottaa ilmaislipun tai esittelijäpassin jos liikenee.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 23/03/2010 13:36
Vanhemmat sanoivat että pääsen Expoon, joten ei tarvitse kysyä. Mutta kysy varmuuden vuoksi vain jos haluat Q.



Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi 19/10/2010 19:33.
avatar

TheQ

Admin, varapuheenjohtaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 23/03/2010 16:58
Jesse, on parempi kun minä kysyn henkilökohtaisesti kuin että itse kyselyn kohden vastaa ;) Tulee hieman mieleen että onko esittelijän oma lupa ihan oikea...

-Q
--------------------------------
Varapuheenjohtaja
Palikka palikalta parempaan päin.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 23/03/2010 18:12
Tarvitseeko molemmilta vanhemmilta? Vanhempani ovat vähän riidoissa..
Vanhempi tulee myös expoon, sielläkin voit periä sopimuksen jos haluat.
avatar

Jantzu

Admin

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 23/03/2010 18:45
Lainaus
legojesse
On se ihan oikeesti.

Eiköhän asia ollut ihan yksiselitteinen. TheQ (enkä minäkään hänen tilassaan) ottaisi mitään riskejä. Kaikilta alaikäisiltä kysytään vanhempien lupa olipa lapsi täällä mitä tahansa kirjoittamassa.
Oikeesti joukkoon aina mahtuu myös valehtelijoita ja mikään ei oo niin hölmöä kuin se että sitten joku ei lopulta pääsekään vaikka kaiken piti olla ok.



Foorumin Admin, Palikkatakomon perustajajäsen, AFOL-rakentaja.
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube


:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 23/03/2010 20:05
-Viesti poistettu, spämmiä. -



Muokattu 2 kertaa. Muokattu viimeksi 19/10/2010 19:34.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 23/03/2010 20:36
Kuitenkin, vaikka vanhemmat antaisivat luvan olla jossain (esim koulun jälki-istunto)
sinun on silti pakko saada lupa.
Ei se niin suuri vaiva varmaan ole vanhemmillesi.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 27/03/2010 14:24
Eli jos ei ole esittelijä, ei pääse Expoon ilmaiseksi?

Ei se mua haittaisi vaikka ei pääsisikään.8-)

-_- -_- -_- -_- -_- -_- -_- -_- -_- -_- -_- -_-

"It's better to die for the Emperor than live for yourself."
avatar

OskariMasteri

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 27/03/2010 18:51
Niin kai. Mega

- Oskari

"We're livin' strange days..."

FLICK'R
Kuulun ANKP:een!
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 27/03/2010 19:33
Niin, mutta jos haluat ilmaislipun expolle, niin sen saa ilmoittamalla jonkun teoksistasi expon muovimalli kilpailuun. Tällä tavalla saa siis kertakäyntiin oikeuttavan lipun, esitteliät saavat esittelijä passin jolla voi vapaasti mennä ja tulla.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 29/03/2010 14:45
Mulle sopisi vuorot perjantai 9:00-13:30 ja sunnuntai 9:00-13:30.

Kuten Q tiedät, esillä minulla olisi Bionicle-diorama n. 1,6 m pitkä plus joitakin irrallisia teoksia.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 29/03/2010 18:05
Ja kun torstaina meillä on rakennuspäivä, niin pitäis sopia suunnilleen mihin aikaan alettais saapumaan paikalle. Me oululaiset tullaan junalla, vaihtoehtoja seuraavasti: lähtö Oulusta klo 6:50 / perillä Pasilan asemalla klo 13:46; lähtö 7:12 / vaihto Kuopiossa / perillä 15:41; tai myöhäisintään lähtö 9:50 / perillä 16:46. Minusta tuo ensimmäinen kuulostaa järkevimmältä, saatais eniten aikaa rakentaa ja sen jälkeen vielä levätä.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Model Expo 2010 - Esittelijät - 29/03/2010 18:12
- Viesti poistettu, spämmiä. -



Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi 19/10/2010 19:36.


Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa tähän foorumiin.

Klikkaa tähän kirjautuaksesi sisään