Lainaus
awis
Huolestuneena olen seurannut, että ainankin Imatra ja Lappeenrannan kaupoissa on ruvennut löytymään paljon tuollaisia rikottuja pakkauksia. En tiedä kuka harrastaa moista vandalismia ja mitä hyötyä tai iloa saa rikkomalla toisen omaisuutta. Liekkö syynä pelkkä välinpitämättömyys, sillä monet jättävät lapsensa leikkimään leluosastolle, kun itse vaeltelevat muualla kaupassa. Muutamia rikottuja infoon palauttaneena ja asiasta harmistunut Awis
Palautuipa kertomastasi mieleen tapaus eräästä kesätyöpaikasta, kauan, kauan sitten.
Olin erään suuren ostoskeskuksen leluosastolla tosiaan kesätöissä. Olin n.18v. silloin ja siellähän oli myös oikein mageita Legoja kaupan. Me työntekijät; -myös minä 18v.lego..eiku..lelumyyjä; saatiin kaikista tavaratalon normaalihintaisista tuotteista 30% alennus. En muista tarkkaan miten toimittiin jos oli esim. myyntipakkaus kolhiintunut, muistaakseni sitä ainakaan ei hävitetty, jopa saattoi olla ainakin joidenkin tuotteiden kohdalla niin että myyntiinkelpaamattomat pakkaukset sai henkilökunta ostaa jollain nimellisellä hinnalla.
Tästä tuli mieleen että voisiko tuollaista käyttää hyväkseen joku hämärätaho, jolla on suuri viehtymys LEGOIHIN. Tämän Nimettömän Legofanin ei tarvitsisi kuin vinkata miehelleen joka on siellä osastolla töissä, että tarvitsen huomenna Modular House Cafe Corner setin , ja myyjäpoika hieman käsittelee kysyttyä Legopakettia, niin ettei sitä voi enää myydä asiakkaille, *mutta* henkilökunta saa se jopa puoli-ilmaiseksi.
Todellisuudessa en muista mitään sellaista siellä nähneeni , enkä kuulleeni. Ostamamme tavarat veloitettiin palkasta ja talosta poislähtiessä piti näyttää "tullille"
ostamansa tavarat ja kuitti. Nooh..sattuihan sitä joskus jtn pientä hässinkiä..kerran luikahti mulla erään ison legosetin pahvin sisään muutama 32x32 vihreä alusta tai tielevy...
Tuosta awiksen kertomasta vain tuli heti mieleen, että jos ne rikkovatkin niitä paketteja tahallaan, jonkun käskystä? Kaupan väki ei siis ilmeisesti saa ostaa niitä viallisia myyntipakkauksia, mutta entä Suomen Lego? Tai jos kauppa haluaa päästä helpommalla, ne ilmoittaa (valheellisesti) että tuote on tuhoutunut täysin.
Suuri kysymys siis on: Kuka saa kaikki ne vialliset
LEGOT !.::Palikoiden puute on pahempi juttu::.