Tervehdys oi jalot rakentajatOlemme keskustelleet,
siis R2-D2, Awis, ptLeskinen, Lonkka sekä Plastic,
tulevan Expon tekemisestä ja päättäneet tarjoutua ottamaan tästä projektista vetovastuuta.
# Tähän mennessä olemme saaneet alustavan, odotuksiamme vastaavan lupauksen näyttelytilasta ja keränneet aiheita, sekä ajatuksia suunnittelutyön pohjaksi. Tavoitteenamme on saada mukaan jopa viime kertaa lukuisampi määrä rakentajia mukaan tekemään yhteistä pääteostamme. Aikaisemmista näyttelyistä olemme saaneet oppia valojen liikkeen huomioarvosta ja toivommekin saavamme näitä elementtejä jälleen tasaisesti koko pöydän mitalle. Minulla on jo joitakin ajatuksia asemakaavan rakentumisesta, mutta tässä vaiheessa kaikki riippuu vielä tarjonnasta.
AIHEITA ja IDEOITA-Kalmanvuori Monsters / Adams Family teeman mukaisesti. Esim. hauta, ovi tai portti voisi liikkua + strobovalo kartanon sisään), ja tietysti kammottava kalmansuo.
- Metsäalue + partioleiri
- Iso kotieläintarha, eläimiä, eläinten hoitajia ja yleisöä ym. Haluamme mukaan useampia friends rakentajia tekemään tätä ja muitakin kohteita. Vanhanajan tuulimyllyt
- Urheilupuisto/keskus, jalkapallokenttä (valopylväät), pesäpallostadion, skeitti puisto, koripallokenttä, maauimala tai uimahalli, ym.
- Esikaupunkia, palveluja ja pientaloaluetta.
- Rantaan Castle, vanha linna turistikohteena, onhan nyt yksi linna oltava. Arkeologiset kaivaukset,
-ISO joki (3-4mod leveä) ja mannermainen jokisatama keskelle teosta, pari 40cm jokilaivaa / proomua, korjaustelakka, pöydän keskilinjalle iso rautatiesilta joen yli ym.
- City, puistoja, korkeampia taloja, kirkko ym. Asiaan kuuluvaa rakennuskantaa, aloittava iso rakennustyömaa (kuoppa tai paalutustyömaa?) jne.
- Kantakaupunkiin kokonainen modulitalojen katu.
- Tiedekeskus (scifiä, dinomaa, avaruuskeskus, ym aiheita)
- Vettä, pato, vesivoimala
Alakaupunkiin
- teollisuusalue, puunjalostusta, metalliteollisuutta ym. tehtaita
- Huvipuisto tai vaikka "elokuvastudiot". Vuoristorata, merirosvoja, kummituslinna, prinsessalinna, villin lännen kaupunki, Star-Wars temapuisto tms.
- maaseutua navettoja , sikaloita , kanaloita ,peltoja ja sinne asiaan kuuluvaa kalustoa ja rakennuskantaa ja tuulivoimapuisto
- Military aiheiden rakentajia kaivataan mukaan rakentamaan varuskuntaa ja harjoitusmaastoa. Raskasta aseistusta, esim. panssareita rekan lavetilla (kuljetuskolonna), ilmatorjunta-ohjuksia, tutka-asema (pyörivällä antennilla) jne, ampumarata (kaatuvat taulut), kaupunkisodan harjoitusalue ym.
YLEISTÄYllä kuvattu ei ole lopullinen asemakaava. Järjestys ja sisältö elävät vielä.
- Rakennetun alueen leveys 6mod, kuten viimeksikin.
- Kaksi junarataa, toinen pöydän reunan sijaan pöydän keskelle siten, että toiselle puolelle 2mod ja toiselle 3mod, silta yli joen, lenkit päihin, joku pätkä kaarretta voisi tulla myös katetuksi, =tunneli.
- Enimmät kadut kulkevat poikki pöydän, kuten viimeksikin.
- "Olemassa olevaa teoskantaa hyödyntäen ja luovaa vapautta kahlitsematta"
- Liikettä, valoa, friendsejä, korkeita teoksia ym. huomiomagneetteja tasaisesti koko pöydän mitalle
Osallistua voi yhdellä, tai useammalla modulilla.
Tavoitteenamme on rakentaa yli 300 modulin teos, joten aiempaa useampi rakentaja mahtuu mukaan.
Ylibuukkaustilanteessa tilaa tekevät ensi-sijaisesti ne, joilla on isoimmat tontti varaukset.

Model Expo 2012 osallistujia
terv. R2-D2
********************
Palikat pitää laittaa liikkumaan, ne tykkää siitä !
Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi 09/11/2012 20:24.