Syyskilpailumme on saatu päätökseen ja ohessa kaikki tulokset.
Mikäli voittaja ei haluaisikaan ns. ykköspalkintoa, hän saa halutessaan valita ensimmäisenä jonkin muun ja sen jälkeen toiseksi tullut valitsee kahdesta jäljellä olevasta ja kolmas saa sen kolmannen.Kaikki palkinnot sijaitsevat A-klaanin varastolla, joten voittajien tiedot Awikselle esim. foorumin yksityisviestinä tai sähköpostina. Palkinnot postitetaan vasta kun kaikilta voittajilta on saatu ajantasaiset tiedot!
Kirjoita viestiin siis nimesi, nimimerkkisi, osoitteesi, puhelinnumerosi, teoksesi nimi ja palkinto jonka olet saamassa (setin numero ja nimi)
Aihe:Ideana oli rakentaa 1:1 mittakaavassa mikä tahansa reaalimaailman asia.
GALLERIAAN TÄSTÄ!Ohessa tuomareiden äänestämät pisteet, tässä ei kerrota kuka äänesti mitenkin:

Ja tässä sanallinen palaute kutakin teosta koskien. Isot kiitokset meidän viidelle tuomarille tästä arvioinnistanne!Tuomareiden kommentit teoksista:
01 Bonsai:
"Tämä osui heti silmään esikatselusivulla! Mahtavasti toteutettu tuo bonsain kiemura muoto. Erityisesti sykähdytti juuren mukaan ottaminen: hauskasti myös se nousee mullasta, aivan kuin alkuperäisessäkin. Tarkemmassa tarkastelussa kiinnitän huomiota yläoksien harmaisiin ja mustiin osiin, mutta ei häiritse liikaa. Erityisen hauska kohde tämä on siksi, että LEGOlla on tästä oma settinsä. Ja silti tästä sai oikein omaperäisen rakennelman!" -Sara Riihiaho
"Siistiä nähdä vihdoin elävän mallin, eikä vain palikoiden ehdoilla rakennettu tulkinta tästä suositusta ideasta." -Pekka Pihola
"Bonsai-puuhun on hyvin saatu kopioitua esikuvansa käppyräinen runko. Puu on varsin sympaattisen näköinen ja taitavasti toteutettu. Kulmikas runko ja näkyvät nupit eivät ainakaan minun silmää häiritse, vaan päinvastoin luovat kuvaa epätasaisesta puunpinnasta. Ruukku on myös onnistuneesti toteutettu. Vaikka tämä bonsai on täysin erilainen kun Legon oma, niin sellainen kuitenkin on olemassa, ja siksi tämä ei ihan pärjännyt kekseliäisyydessä muutamille muille teoksille, vaikka mainio teos onkin." -Kaisa Leino
"Tämä tuo kyllä viihtyisyyttä mihin tahansa tilaan siinä missä aito (tai aidon näköinen) kasvikin. Plussaa siitä että houkuttelee tutkiskelemaan ja tosiaan, oksan pysyminen muodossaan on hienosti toteutettu fysiikkaa hyödyntäen." -Tuulianna Uimonen
"Bonsai on yksi kauneimmista ja myöskin monimutkaisimmista puista. Tämä on varsin onnistunut teos. Erityisesti pidin bonsain havujen mallinnuksesta ruoho-osilla,paljon realistisempi ratkaisu kuin legon virallisessa mallissa." -Roope Kyyny
02 Marjanpoimuri:
"Loistavaa Technic edustusta! Nopeasti katsottuna voisi lähteä väärä poimuri matkaan marjametsälle, mutta varmasti tämä Lego malli toimisi myös käytännössä. Mielestäni tämä teos onnistui parhaiten puhtaasti 1:1 tehtävässä." -Roope Kyyny
"Erittäin aidon, esikuvansa näköinen. Miellyttää teoksen käytettävyys, sitä on varmasti joutunut hiukan suunnittelemaankin." -Tuulianna Uimonen
"Meillä löytyy samanlainen punainen poimuri sekä kotoa, että mökiltä, joten tämä oli hauska arjesta tuttu esine. Tekniikkalegoista rakentelu on itselle tosi vierasta, joten minun on vaikea arvioida itse rakennustekniikkaa (omaan silmääni suht yksinkertainen rakennelma?). Muoto on kuitenkin saatu erinomaisesti esikuvansa näköiseksi ja melko saumattomasti on yhdistelty tekniikkaosaa ja peruslegoa. Bonusta siitä, että tekelettä on testattu oikeilla mustikoilla! Mulle välillä naureskellaan (hyvällä, toivottavasti) kaikesta legoilusta ja oispa hauska nähdä ihmisten reaktiot kun ilmestyisi marjametsään legopoimurin kera." -Kaisa Leino
"Kun näin tämän ensimmäistä kertaa teoksien siinä heräsi heti oitis halu päästä kokeilemaan. Teoksen kuvaus antoi vastauksia käytettävyydestä, hieno tekninen toteutus. Kun ideakin on näin uniikki, voinko toivoa enempää." -Pekka Pihola
"Rakastan tätä! Pikkukuvaa katsoessa en ole varma, kumpi piikkipuolelta kuvatuista vempeleistä on alkuperäinen. Riemastuttavaa tekniikkapalan käyttöä: poimurin kulmien muodot saa niillä toistettua hienosti. Kahvan muotoilu on laatikkomaisempi kuin alkuperäisessä, mutta tämä ei itseäni häiritse. Toiminnallisuuden testaus on hauska lisä. Kerrassaan kekseliäs kaksoiskappale!" -Sara Riihiaho
03 Rubikin kuutio 4x4:
"Rubikin kuutio on erittäin tunnistettava esine ja löytyy varmaan aika monen kodin kaapin perukoista pölyä keräämästä (myös meiltä). Idea Rubikin kuution rakentamisesta legoilla on hyvä, mutta esikuvan ollessa kuution muotoinen ja rakenteeltaan hyvin yksinkertainen, niin pienetkin yksityiskohdat merkitsevät. Aidossa kuutiossa värikuutiot erottuvat selkeästi mustin reunoin ja koska legoversiossa niitä ei ole, ei välttämättä idea Rubikin kuutiosta olisi pelkästään legoversiota katsoessa selkeä (koska vierekkäiset samanväriset sulautuvat yhteen). Varsinkin kun malliksi on valittu hieman harvinaisempi 4x4 versio." -Kaisa Leino
"Ideana erinomainen, olisin ehkä kaivannut vähän lisää yksityiskohtia joilla teoksesta olisi saatu tunnistettavampi." -Roope Kyyny
"Tämä kelpo SNOT-harjoitus lupaa hyvää tulevien rakentelujen suhteen. Ps. Yhden akselin kierron lisäyksellä saisi teoksen näyttämään kuvissa hyvinkin leikittävältä." -Pekka Pihola
"Hauska! Pidän siitä, että kuutiot ovat sekaisin ja palikkaversion värit aivan samoin kuin alkuperäisessä. Leikkisän näköinen! Tässä hieman jään kaipailemaan alkuperäisessä olevan version mustia välejä värien ympärillä, mutta ymmärrän niiden toteuttamisen tekniset haasteet. Tätä katsoessa tekisi mieli kaivaa lasten laatikoista Rubikin kuutio esille ja jälleen kerran epäonnistua sen ratkaisemisessa. Jopa sen helpomman version. " -Sara Riihiaho
"Tässä on tuo sama juttu, kuin Bonsaissa, että arkisen esineen legoversio houkuttelee tutkailemaan enemmän. Kaunis esine ja varmasti haastava toteuttaa, vaikka en ole legoasiantuntija." -Tuulianna Uimonen
04 Permanenttitussi:
"Esikuvansa näköinen tussi. Kisan tasoon nähden ehkä kuitenkin turhan turvallinen teos." -Roope Kyyny
"Hauska, simppeli rakennelma. Koska kyseessä on niin yksinkertainen rakennelma, niin pienen pienetkin yksityiskohdat merkitsevät. Legotussissa mustassa korkissa näkyy "väkäset", olisikohan ne ollut mahdollista saada vielä jätettyä pois jollakin muulla teknisellä ratkaisulla? Autonrenkaita on käytetty hauskasti kapenevan korkin päässä." -Kaisa Leino
"Hämäävän aidon näköinen kyllä, nokkela! Plussaa olisi jos tähän olisi upottanut oikean tussikynän ytimen ja kärjen tai vaikka lyijykynän lyijyn" -Tuulianna Uimonen
"Kynäpurkkiin sujautetulla, helpolla, nopealla, pienen palikkabudjetin teoksella saa aina varmat hymyt ja keskustelun alulle." -Pekka Pihola
"Yksinkertainen toimii! Lähikuvassa näkyy korkin kekseliäs muotoilu. Pidän erityisesti siitä, että palikkatussilla on jekutettu koehenkilöä. Mahtavaa omistautumista!" -Sara Riihiaho
05 Kukkanen:
"Söpö kukkanen! Näistä saisi hauskan pienen kimpun. Kiinnitän huomiota lehden paksuuteen: on alkuperäistä huomattavasti muhkumpi. Koen kuitenkin, että lehden muoto on muuten hienosti saatu esiin. Itse ottaisin tällaisen kukan merkkipäivänä ilolla vastaan!" -Sara Riihiaho
"Super suosittu ja -kiva aihe. Kukan väriksi olisin saattanut sovittaa sinisen sijaan Dark Purplea." -Pekka Pihola
"Kompastui samaan kuin permanenttitussi. Myös hieno, ohjeistuksen mukainen onnistunut oikean esineen jäljitelmä." -Roope Kyyny
"Luovaa palikoiden käyttöä, kukan muoto hauskasti saatu aikaan. Maljakkoon vaan, saavatpa vieraat ihmeteltävää!" -Tuulianna Uimonen
"Tunnistettava hauska pieni rakennelma. Tässäkin teoksessa, rakennelman ollessa niin yksinkertainen, on pienetkin yksityiskohdat tärkeitä. Kukan lehti on hieman raskas ja kulmikas. Legolta on tullut viimeaikoina paljon kukkia, myös tulppaaneja, joten sama kun bonsain kohdalla, eli vaikka tämä omanlaisensa teos onkin, niin ei ihan pääse omaperäisyydessä monen muun teoksen tasolle. Söpö kukka kuitenkin." -Kaisa Leino
06 Legolele:
"Tämä sulatti muusikon sydämen,erinomaista muotoilua! Epävireys ja Billundinmuovin kehno sointi annettakoon anteeksi. Kauniisti muotoiltu ja kauempaa tästäkin voisi oikeasti erehtyä ja napata väärän soittimen matkaansa." -Roope Kyyny
"Upea ulkomuoto yhdistyy todella haastavaan toteutukseen, sävelkorkeudestä tinkimisestä huolimatta. Mahtavaa että tätä voi soittaa! Leikittävyys/käytettävyys on hienoimmissa legotekeleissä yksi parhaita puolia. Se jaksaa kiehtoa." -Tuulianna Uimonen
"Tämä on ihan huikea. Saa oikeasti aika läheltä ja tarkkaan tätä katsella, että tajuaa, ettei kuvassa oikeasti ole kaksi tavallista ukulelea. En tiedä, olisiko tätä voinut mitenkään tehdä paremmin, olisiko mitenkään mahdollista esimerkiksi saada rakennetta riittävän kestäväksi viritystä varten. Pyöreät ja kaarevat muodot on saatu tosi hienosti toteutettua ja mittasuhteet ovat suorastaan hämmentävän hyvät. Legolele taitaa olla ihan hiukan esikuvaansa suurempi, mutta on täysin ymmärrettävää, että näin monimutkaisessa ja yksityiskohtaisessa teoksessa olemassa olevien palikoiden koko ja muoto vaikuttaa paljon siihen, minkä kokoinen lopputuloksesta on mahdollista saada. Oikeiden kielien käyttäminen teoksessa on täysin perusteltua ja tarrat kiva lisä, vaikka täysin tunnistettava olisi ollut ilman tarrojakin. Bonusta siitä, että legolele oikeasti soi, vaikkakaan ei täysin vireessä olekaan." -Kaisa Leino
"En kestä! Tämä riemastuttaa kaikin puolin. Muotoilu, toiminnallisuus.. Kaikki toimii! Ainoa, mikä tässä harmittaa on se, että esikuvana ei ole täysin punainen ukulele, jollainen meillä esimerkiksi kotona on. Se olisi aivan yksi yhteen! Tässäkin kritisoin kuitenkin ennemmin alkuperäistä kuin tätä mahtavaa palikkasoitinta. Rakenne näyttää tukevalta ja yksityiskohdat on huomioitu hienosti. Video soittimesta toiminnassa on kirsikka kakun päällä, vireestä viis!" -Sara Riihiaho
"Nyt on rima korkealla, hatunnosto siitä. Leikittävä ja toimiva, vaan kovin on suosittu tämäkin aihe." -Pekka Pihola
07 Kassakone:
"Tälle ropisi paljon sympatia- ja nostalgiapisteitä. Itse olen leikkinyt tällaisella lapsena (ja on edelleen tallella, joskin se on väriltään kelta-ruskea.) ja päiväkodissa työskentelevänä tämäkin on minulle jokapäiväisestä arjesta hyvinkin tuttu esine. Ehkä kulmikasta muotoilua olisi voinut toivoa hieman pyöreämmäksi ja värejä esikuvan värisiksi, mutta hauska ja täysin tunnistettava tämä on näinkin ja lautaset nappuloina tosiaan toimivat mainiosti. Sininen alusta hiukan häiritsee silmää." -Kaisa Leino
"Tuon kun veisi näytille tarhaan niin huomio olisi ainakin 150 % (myös henkilökunta haluaisi leikkiä sillä)." -Pekka Pihola
"Onpa hauska! Ei olisi itselle tullut ensimmäisenä mieleen lähteä tätä rakentelemaan, mutta lopputuloshan on hieno! Itse kaipaisin ehkä päälle vielä sileitä tile-osia, mutta tämän koen olevan makuasia. Sivussa oleva kolikkokouru on mahtava, samoin kaikki painikkeet ja vivut. Varsinkin sivusta katsottuna teos sykähdyttää!" -Sara Riihiaho
"Hauska ja nostalginen,nerokasta lautasten käyttöä. Ehkä pieni viimeistely olisi tehnyt tästä voittajakandidaatin." -Roope Kyyny
"Niin hauska ja leikkisä, helposti otettavissa vaikka kauppaleikkeihin mukaan, vaikka mekaniikka ei toimisikaan. Plussaa luovuudesta ja eri kokeiluista joista tekijä kertoo." -Tuulianna Uimonen
08 Suppilovahverot:
"Riemastuttavaa palikankäyttöä! Jo lähtökohtaisesti muodoltaan pehmeä kohde on haastava toistaa, mutta tässä on onnistuttu siinä hienosti. Pidän variaatiosta eri suppilovahveroissa - silti ilme on yhtenäinen. Jos aivan olisi hassuttanut, myös lautasen olisi voinut toisintaa palikoilla. Herkullisen näköinen teos!" -Sara Riihiaho
"Nyt on valittu kyllä haastava aihe. Sienet ovat kaikki kivasti erikokoisia, muotoisia ja erilaisilla jaloilla varustettuja, niin kuin aidot luonnossakin. Hauska on myös bongata tuttuja paloja tuolta varsien kätköistä (vanha kukka!) Hyvin on saatu rakenneltua legoista tunnistettavia suppiksia, ei tosiaan ollut malli helpommasta päästä." -Kaisa Leino
"Taiteellinen lähestymistapa, on haastavaa lähteä hakemaan teknisillä palikoilla luonnon orgaanisia muotoja. Vaikka sitähän kaikki elävä on, rakennuspalikoita. Vaikkakin mikroskooppisia." -Tuulianna Uimonen
"Nyt riprap kaikki keräämään syksyn herkut talteen. Erityisesti tässä tulkinnassa ilahduttaa rohkeus hakea eri kokoisia ja muotoisia variaatioita, eiväthän ne oikeatkaan sienet ole veljiä keskenään." -Pekka Pihola
"Sympaattisen söpöjä sieniä. Kauniita muotoja ja rikkaita värejä." -Roope Kyyny
09 Joulukoristelu askartelua:
"Tämä hieno kokoelma pieniä tuttuja askarteluvälineitä on joulukoriste-teeman avulla niputettu onnistuneesti yhdeksi isommaksi teokseksi. Vielä tätäkin leikittävämmän tästä olisi saanut liittämällä koristeiden osat toisiinsa." -Pekka Pihola
"Hienosti keksitty idea! Monista pienistä teoksista koostuva kokonaisuus sisältää monia hienoja pikku teoksia. Nitoja on oma suosikkini." -Roope Kyyny
"Tässä on hauskasti rakenneltu kaikenlaista toimistotarviketta ja nopealla vilkaisulla on onnistuttu todella hyvin – legoversiot muistuttavat erittäin hyvin esikuviaan. Itse askartelu (sydän, vihreä ja valkoinen paperi) legoversioina ei taida varsinaisesti olla mitään rakennelmia, vaan palikat ovat vaan aseteltu vierekkäin pöydälle. Ohut paperimainen vaikutelma ei varmaankaan olisi toiminut paksummassa rakennelmassa, joten ymmärrän ratkaisun siinä mielessä. Nitoja (ja ämpärin kahva –niitit) ja pensselit sekä kynät ovat minun suosikkeja tässä teoksessa, luudat sopivat pensselin harjoiksi mainiosti." -Kaisa Leino
"Mahtavan kekseliäs! Pikkukuvasta katsoin, että mitäs tässä tapahtuu ja vallan riemastuin, kun avasin kuvat isompana. Erinomaista yksityiskohtiin panostamista! Nitojan niitit ovat nerokkaat. Erityismaininta muistilapusta, jossa meille kaikille tärkeä, aina ajankohtainen viesti!" -Sara Riihiaho
"Veikeä asetelma, hetken jouduin katselemaan että hoksasin missä se legon ja aidon ero kulkeekaan. Myöskin hauska ajatus, miksen ole aiemmin älynnyt tehdä kuusenkoristeita legoista!" -Tuulianna Uimonen
10 Maalaamaan:
"Loistava aihe! On niin hauskaa, kun jokin tavanomainen esine nousee aivan eri tavalla esiin, kun se tehdään palikoista. Muotoilu, mittakaava ja teoksen eri elementit toimivat. Värimaailma on eri kuin alkuperäisessä, mutta itseäni se ei häiritse - tuntuu silti, että katson kahta eri versiota samasta tuotteesta. Hauska! Tällä saisi myös hieman eloa pintaan, kun lähtisi maalailemaan." -Sara Riihiaho
"Toimivuudesta plussaa, se on heikkouteni. Käytännöllinen, insinöörimäinen lähestymistapa. Ja se on siis minusta hieno ominaisuus!" -Tuulianna Uimonen
"Ehdottoman leikillinen, vaikka rakenne ei kovempaa käsittelyä kestäkään. Varren väritys (mikä osa mustalla, mikä harmaalla) tulee varmasti aikanaan palikkavarantojen myötä kehittymään. Iso yläpeukku täältä muutaman hehtolitran maalia levittäneeltä." -Pekka Pihola
"varsin tunnistettava teos. Pientä oikomista värimaailmassa, mutta kyllähän tolla listat maalaisi." -Roope Kyyny
"Kiva ja simppeli rakennelma tämäkin. Legotelalla tulisi varmaan kivannäköistä maalausjälkeä. Hyvin on saatu varren muoto vastaamaan esikuvaansa ja kiva kun autonrenkaille keksitään uusia käyttötarkoituksia, niitä kun jostain syystä kerääntyy PALJON (ainakin mulle ja harvemmin ajoneuvoja edes rakentelen)." -Kaisa Leino
11 Monopoly:
"Kiistaton suosikkini! Nerokas idea,mainio toteutus. Teoshan ei ole varsinaisesti täysin kisan tehtävänannon mukainen koska pelilaudan keskusta on kolmiulotteinen. Itse sallin moisen sääntöjen pyöristyksen sillä onhan tämä Monopoli nyt vaan upea, ja olisi rikollista kieltää luovuuden käyttö Lego rakentelussa." -Roope Kyyny
"Eih, miten upea! Haluan tämän version itselleni. Peli on täysin tunnistettava ja pelilaudan eri osat on toistettu hienosti. Kortit ja nappulat ovat hauska kruunu tälle työlle. Tämän näkemisen jälkeen alkuperäisen värit tuntuvat kovin latteilta. Piirrettyjen symbolien toistaminen pienessä tilassa palikoilla on haastavaa, mutta tässä on mielestäni löydetty siihen sopiva keino. Peliä, peliä!" -Sara Riihiaho
"Hieno teos, houkuttelee pelaamaan! Voisi myös kehystää lasin taakse, menee taideteoksesta - jonnekin pop-taiteen helmoihin ehkä." -Tuulianna Uimonen
"Mainio versio klassikkopelistä. Ilman suurta Monopoly-tekstiäkin varmasti tunnistaisi pelilaudan kuuluvan juuri tähän peliin. Mustat rajat ja ruutujen numerot ehkä hyppäävät turhan voimakkaasti "silmille". Rajat ovat tarpeelliset, mutta ehkä numerot olisi voinut jättää pois ja näin pelilauta olisi ollut hieman rauhallisempi. Ehdottomia lemppareitani pelilaudalla on todella tunnistettavat Sattuma-ruudut kysymysmerkkeineen ja poliisihahmo osoittavan sormensa kanssa. Pelilaudan keskusta on saatu hauskasti näyttämään esikuvaltaan ja ylhäältä otetusta kuvasta näyttää esikuvansa lailla "litteältä"." -Kaisa Leino
"Leikillinen, käytettävä vaan ei kovin ainutkertainen idea. Tämä oli kaksijakoisena teoksena vaikea arvioitava. Keskialue on aivan huikea, mutta nuo tummat reunat. Olisiko reunus ollut tehtävissä värikkäillä objekteilla ja SNOT-tekniikalla? Aikaa siihen olisi kyllä mennyt helposti kuukausi, jos toinenkin." -Pekka Pihola
Palikkatakomon perustajajäsen, Admin, MOC-rakentaja, Animaattori.
Instagram/Erythron ¤
HOViNET.com ¤
Stopping the Motion since 2002 ¤
YouTube
Muokattu 2 kertaa. Muokattu viimeksi 29/10/2022 21:53.