2024 Syyskisa: Liike
Kirjoittaja Hidee 
Kirjoittaja
Viesti
avatar

Hidee

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: 2024 Syyskisa: Liike - 25/08/2024 17:12
Palikkatakomo ry järjestää rakennuskilpailun:



2024 Syyskisa: Liike

Aihe:

Tarkoituksena on rakentaa teos, jossa on pääosassa liike.

Teoksessa ei ole pakko olla liikkuvia osia, vaan yhtä hyvin sopii myös luoda liikkeen vaikutelma paikoillaan pysyvään teokseen. Ehdottomasti yhtä sallittua on kuitenkin osallistua liikkuvalla teoksella, joten nyt moottorit tulille ja tekniset taidot koetukselle, jos tuntee kutsumusta siihen suuntaan.

Kilpailun aihe on liike sanan kirjaimellisessa mielessä. Liikkeeksi ei siis tällä kertaa kelpaa kansanliike, liikeyritys tai helsinkiläinen muotitalo.

“Liike tarkoittaa fysiikassa kappaleen paikan jatkuvaa muutosta suhteessa johonkin koordinaatistoon. Liike voi olla suoraviivaista tai käyräviivaista. Liike voi olla myös tasaista tai muuttuvaa” -Wikipedia

Säännöt:

- Kokorajoitukset: Pinta-ala max. 48x48 nuppia, saa olla tietenkin pienempikin. Korkeusraja 60 cm.
- Muoto on vapaa, eli esimerkiksi alustaa ei ole pakko olla ollenkaan. Teos voi olla myös vaikkapa narusta roikkuva tai vedessä kelluva. Tällöin teoksen kokoon lasketaan mukaan mahdolliset ripustuskoukut tai vastaavat, mutta ei esimerkiksi narua, johon teos on ripustettu.
- Teoksessa tulee olla olennaisena elementtinä liike, mutta muuten aihe on vapaa.
- Tyyli on vapaa *
- Osallistujalla tulee olla käyttäjätunnus foorumilla eli olet foorumin jäsen.
- Kisan järjestävä henkilö saa myös osallistua kisaan.
- Yksi osallistuva teos per jäsen. Teoksen rakentajan ei tarvitse olla sama henkilö kuin osallistuja (esim. perheen lapset voivat tehdä teoksen, jolla vanhempi osallistuu kilpailuun).
- Teoksen tulee olla uusi eli teos ei saa olla aiemmin julkaistu missään muualla (jos teos on muunnelma aikaisemmasta teoksesta, teos katsotaan ennen julkaisemattomaksi).

* Teoksessa on oltava Palikkatakomon vanhan perinteen mukaisesti pääosin (99 %) vain LEGOn tuottamia osia, mutta teokseen sallitaan pieni määrä ”ei-LEGO-osia”, esim. kankaita, tarroja, naruja tms. mitkä ovat rakentajan idean toteuttamiseen hänen mielestään tarpeen.

Kilpailutöiden tuominen näytille Pii Poon Jyväskylän tapahtumaan 16.-17.11. on erityisen toivottavaa, mutta ei vaikuta oikeuteen osallistua kilpailuun!

Kilpailuun osallistuminen:

Kilpailuun osallistutaan lähettämällä teoksesta max. kolme kuvaa sähköpostiin kilpailut@palikkatakomo.org viimeistään sunnuntaina 3.11.2024 klo 23:59 mennessä. Älä lähetä liian suuria tiedostoja - max. 20Mb viestin koko kaikkine liitteineen.

Yhden kuvan sijaan voi lähettää myös lyhyen videon JK:lle osoitteeseen janne.kortelainen (at) gmail.com. Käytä videotiedostoa (max 25MB ja ei Applen formaatteja), tai linkin mistä videon saa ladattua. Linkin kautta jaettuna video voi olla isompikin. JK koostaa videot tuomareille katsottavaksi Palikkatakomon YouTubeen.

Älä kuitenkaan lähetä useampaa videota. Yhteensä siis max 3 kuvaa tai 1 video ja max 2 kuvaa. Mahdollisen videon tulee olla perinteisen tyylin video, esimerkiksi stop-motion-animaatio ei käy. Videoon ei myöskään saa lisätä erillisiä efektejä. Videot julkaistaan yleisölle ja tuomareille ilman ääniraitaa, joten siihen ei kannata turhia panostaa.

Ilmoittautumisviestiin laita otsikoksi ”2024 Liike” ja viestiin kirjoita foorumin nimimerkkisi sekä teoksen nimi ja lisäksi voit halutessasi kirjoittaa lyhyen taustatarinan ja/tai muutamalla lauseella kertoa rakennustekniikoista tms.

Äänestys:

Pitkästä aikaa työt arvioidaan tuomariäänestyksellä. Tuomaristo koostuu (alustavan suunnitelman mukaan) viidestä tuomarista, joista osa otetaan kutsuttuina vierailijatuomareina ja osa valitaan avoimen haun perusteella Palikkatakomo ry:n jäsenistä.

Tuomarit antavat äänet jokaiselle kilpailuun osallistuvalle teokselle kolmessa kategoriassa käyttäen kouluarvosanoja 4-10. Äänestyskategoriat ovat seuraavat:

Tekninen osaaminen ja osien käyttö: Kuinka nokkelasti on käytetty osia yllättävillä tavoilla? Kuinka monipuolisia rakennustekniikoita on käytetty?

Tarina ja tunnelma: Onko teoksen tarina ymmärrettävä ja välittyy katsojalle? Herättääkö teos tunteita? Onnistuuko tunnelman völittäminen katsojalle?

Yleisvaikutelma: Aina ei osaa eikä tarvitsekaan osata kertoa, miksi jokin teos viehättää. Anna äänesi sen mukaan, miten paljon pidät työstä. Arvio voi perustua sommitteluun, värien käyttöön, muotoon, aiheeseen tai ihan puhtaaseen subjektiiviseen mielipiteeseen sen kummemmin perustelematta.

Jos tuomarin pesti kiinnostaa, lähetä hakemus osoitteeseen kilpailut@palikkatakomo.org ja kirjoita osoitekenttään “2024 syyskisan tuomariksi”. Huom! Tuomarit eivät luonnollisesti voi itse osallistua kilpailuun.

Kilpaillaan taas erikseen pro- ja casual-sarjoissa. Pro-sarjaan kuuluvat ne, jotka ovat voittaneet Palikkatakomon kisoissa palkintoja vuoden 2021 jälkeen. Yleisöäänestysten palkintoja ei lasketa.

Äänten laskennan suorittaa kisan järjestäjä ja lisäksi valitaan tarkastaja, joka viesteistä tekee saman laskennan ja varmistaa tulokset.

Palkinnot:

Osallistujamäärä sekä pro- että casual-sarjoissa ratkaisee jaettavien palkintojen määrän seuraavasti:

1-3 osallistujaa = 1 palkinto
4-6 osallistujaa = 2 palkintoa
7+ osallistujaa = 3 palkintoa

Lisäksi tuomarien kesken arvotaan yksi palkinto.

Palkinnot päätetään myöhemmin tarkemmin, mutta muun muassa seuraavia on vaihtoehtoina:

Statue of Liberty (21042)
Ford Mustang Shelby GT500 (42138)
palkinto = Up’ House (43217)
Arctic Explorer Truck and Mobile Lab (60378)
Singapore (21057)

Palikkatakomo ry pidättää oikeuden sääntömuutoksiin.

17 Pro -sarjaan kuuluvaa: (suluissa kerätyt palkinnot 2021 alkaen)

Acticis (2),
Eero (4),
Heppu (3),
Hidee,
Izellah (2),
Jijix (3),
JK (5),
Kuhmu,
Legolassi (6),
legorides (2),
PinkBrick,
Skarpa (3),
SlimeBricks,
twrHarri,
Mutakondrio,
Eemeli,
Mikkoman

----------------------
Disco Inferno
avatar

Jijix

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: 2024 Syyskisa: Liike - 20/10/2024 14:43
Kysymys teoksen kokoon liittyen: Jos alusta on maksimikokoinen, niin saako reunan yli tulla asioita, esim. hieman puiden lehvästöä?
avatar

JK

Admin, Hallituksen varajäsen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: 2024 Syyskisa: Liike - 21/10/2024 20:11
Lainaus
Jijix
Kysymys teoksen kokoon liittyen: Jos alusta on maksimikokoinen, niin saako reunan yli tulla asioita, esim. hieman puiden lehvästöä?

Aiempien kisojen järjestäjänä vastaisin että ei saa tulla yli, kokorajoitus on pinta-alalle ja periaatteessa se pitää laskea jokaiselle plate-kerrokselle (tai muulle palikalle) aina sinne maksimi 60cm korkeuteen asti niin.

Mutta Asta varmaan täydentää vastausta.



Palikkatakomon perustajajäsen, Admin, MOC-rakentaja, Animaattori.
Instagram/Erythron ¤
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube

avatar

JK

Admin, Hallituksen varajäsen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: 2024 Syyskisa: Liike - 03/11/2024 15:04
Tämä päivä vielä aikaa.

Olen saanut 6 teoksesta videon
ja 8 on lähettänyt kuvat ja tarinan.



Palikkatakomon perustajajäsen, Admin, MOC-rakentaja, Animaattori.
Instagram/Erythron ¤
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube

avatar

JK

Admin, Hallituksen varajäsen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: 2024 Syyskisa: Liike - 04/11/2024 09:12
11 videota olen saanut, ja videon lähettäneille kuittausviesti laitettu, eli nyt jos joku ei ole videostaan viestiä saanut, niin se ei ole tullut perille.



Palikkatakomon perustajajäsen, Admin, MOC-rakentaja, Animaattori.
Instagram/Erythron ¤
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube

avatar

JK

Admin, Hallituksen varajäsen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: 2024 Syyskisa: Liike - 04/11/2024 10:43
https://palikkatakomo.kuvat.fi/kuvat/Kilpailut/2024+Liike/

Olen ladannut kuvat ja videot Takomon galleriaan ja kisanjärjestäjän kanssa sovittu, että koska kaikki videot toimivat näköjään tuolta, niin en käytä nyt aikaani niiden youtubeen editointiin (varsinkin kun kaikista teoksista ei edes ollut videota, niin yhteiskooste ois ollut mielestäni epäreilu)

Todella upeita teoksia sieltä löytyy, käykäähän katselemassa.

On viidelle tuomarille haastava arviointitehtävä edessä ja toivottavasti saadaan hieno kooste eri osa-alueiden arvioista. Tilastoijana ärsyttää mm. legomastersin suuripiirteinen arviointi (joka kaudella) kun voisi olla nätti pisteytyskaavio eri osa-alueista kuten tässä kisassa meillä nyt on :)



Palikkatakomon perustajajäsen, Admin, MOC-rakentaja, Animaattori.
Instagram/Erythron ¤
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube

avatar

Hidee

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: 2024 Syyskisa: Liike - 23/11/2024 12:23
Tuomareiden avoimet palautteet

Tulokset julkaistaan tänään gallerian puolella.

Casual-sarja:

Hanami Sakura Celic - by TheQ

Tuomo:
Pelkkien kuvien perusteella teos jää staattiseksi, mutta video tuo liikkeen esille hienosti. Auto on rakennettu taidokkaaksi. Auton ja ympäristön (kirsikkapuut) suhde jää hieman etäiseksi.

Aura:
Japanilaisen automerkin, japanilaisen ympäristön ja japanilaisen minimalismi estetiikan yhdistäminen sai minut hymyilemään - usein LEGO-rakentamisessa teoksista saattaa tulla vahingossa sekavia, mutta tämä teos on muutamalla elementillä sliipattu harmoniseen minttiin. Auton mittasuhteet ovat 7 nupin leveyden takia miellyttävät, ja liike on hyvin selkeä. Liikkeen lähteen naamioiminen katupylvääksi on ollut hieno oivallus. Vaikka liike on yksinkertainen, tekninen osaaminen näkyy liikkeen lisäksi myös autossa. Jos pitäisi itse muuttaa mitään teoksessa, lisäisin jotain pientä etualalle: taka-alalta löytyy karkeatekstuurisempaa luontoa joka luo kauniin taustan liikkeelle, keskeltä löytyy itse auto ja liike, joten etualalla voisi olla jotain, esim. Kissa joka katsoo auton pyörimistä, tai vaikka ostoskärryt. Mutta toisaalta minimalismi toimii juuri tässä työssä - auton liike tapahtuu hienosti parkkiruutujen päällä, joka kertoo tarinaa hurjastelevan kuskin piittaamattomuudesta.

Roope:
Kumi palaa ja tekno soi! Oivallista liikettä ja somat puitteet. Erikoispisteet todella näyttävästä Celicasta!

Tino:
Teos on selkeä kokonaisuus, jossa luova idea driftaavasta liikkeestä on toteutettu mallikkaasti. Teoksen kokonaisvaikutelma jää tosin hieman steriiliksi: asfaltin monotoniaa olisi voinut rikkoa esimerkiksi rakentamalla sen pintaan mustat renkaiden jättämät raidat, tai liikkeen tuntua olisi voinut korostaa takarenkaisiin kiinnitetyllä savulla. Renkaiden asento on hieno yksityiskohta, ja auto itsessään on siisti rakennelma. Teos vastaa mielestäni osallistujista parhaiten kilpailun teemaan.

Keskiaikainen tuulimylly - by RudeCreations

Tuomo:
Tuulimyllystä ja sitä ympäröivästä maastosta on rakennettu hieno liikkuva ja tarkasteltava kokonaisuus. Aihevalintana hankala, liike hyvinkin toteutettuna jää hieman sivuseikaksi kokonaisuudessa.

Aura:
360 astetta katseenkestävä Keskiaikainen tuulimylly on upea näytös siitä, miten yksityiskohdilla, kuten kasveilla seinässä, epätasaisella kauniilla pinnalla ja maastonmuodoilla saadaan luotua vahva tunnelma ja mielikuva tuulimyllystä. Upea oivallus jättää teos auki reunasta ja esitellä mekanismia -mylly itsessään on hieno! Tekninen osaaminen paistaa niin liikkuvissa komponenteissa kuin upeissa pintaratkaisuissa.

Jos jotain parannettavaa täytyy keksiä, teoksessa on paljon tarinapotentiaalia jota voisi tuoda esiin: puolustaako ritari myllyä joltain? Keitä hahmot myllyssä ovat - hieman lisätarinaa näille henkilöille. Teos toimii hyvin kuitenkin tunnelmakuvauksena ilman tarinallista komponenttia. Tuulta joka pyörittää tuulimyllyä voisi myös korostaa aalloilla, puilla jotka taittuvat tuulen suuntaan tai vaikka tuulen mukana melkein lentoon lähtevällä minifigulla!

Mutta todella upea, tunnelmallinen ja kokonaisvaltainen työ!

Roope:
Mylly pyörii ja jauhoa tulee. Hienosti toteutettu tuulimyllyn mekanismi myös sisätiloissa. Maasto ja myllyn yleisilme myös erittäin onnistunut. DnD figuuriständit kattona? Toimii!

Tino:
Vaikka tuulimylly on teoksen aiheena melko tylsä, toimii idea läpileikkauksesta hyvin kilpailun teemassa. Itse rakennelma on melko laatikkomainen ja harmaa, mikä sopii hyvin synkkään keskiajan kuvastoon, mutta ei avaa ovia mielenkiintoisten tekniikoiden käyttämiseen. Tosin myllyn katto on erityisen hienosti oivallettu toteuttaa printeillä, tosin kivitekstuuri on lähemmällä tarkastelulla vähän kummallinen. Teoksen tarina jää vähän vaisuksi

Kieltäytyminen - by A&P Aurinkoinen

Tuomo:
Yksinkertainen teos, joka pureutuu aiheeseen hienosti. Teoksessa kuva ilmentää dynaamisuutta ja liikettä kokonaisvaltaisesti ja paremmin kuin video. Liikkuva mekanismi ei tuo lisäarvoa teokseen.

Aura:
Yksinkertaisella yhdellä lentoliikkeellä ja vain muutamilla LEGO-elementeillä on onnistuttu kertomaan kokonainen tarina! Aivan mahtavaa! Minifiguurien ilmeet, asennot ja kasvojensuunnat kertovat koko tarinan: esteratsastaskilpailu, pelästyneitä ensiapumiehiä, turisti kameran kanssa, hatun huolestunut ratsastaja jonka hattu lentää hevosen kieltäytymisen johdosta. Tarinankerronnallisesti hauska, jopa humoristinen ja jokaisella palalla on merkitys. Myös liike sopi täydellisesti tarinaan, ja este oli hieno.

Tekijällä on tarinankerronta hallussa. Ensi kerralla teoksen jatkaminen tarinaelementtien ulkopuolelle esim pienellä katsomolla, taustapaneeliin maiseman luonti tai vaikka nurmikon lisätuunaus pienellä polulla ratsastajia varten voi nostaa arvosanoja! Tunnelmalliset taustat ja yksityiskohdat auttavat luomaan lisätunnelmaa hyvälle tarinalle!

Tämä teos sai minut nauramaan.

Roope:
Videon loppuun jäävä stillkuva on mainio otos pelonsekaisesta ilmeestä ratsastajan kasvoilla. Liike onnistunut hienosti, mutta teos olisi ehkä kaivannut vielä jotain muuta.

Tino:
Teos ei ehkä tekniseltä suoritukseltaa säväytä, mutta onnistuu loistavasti vangitsemaan kohteena olevan ratsastusonnettomuuden. Teoksen hajoaminen osana liiketta, sekä liikkeen perustuminen kumielementtien taipumiseen on luova tapa lähestyä tehtävänantoa. Kokonaisuutena teos on kuitenkin äärimmäisen simppeli.

Pieni kuvaus siitä, kuinka puu kaatuu keskellä metsää - by Awesome bricklife

Tuomo:
Hauska pieni teos diorama, aiheena mielenkiintoinen. Kome kuvaa olisi voitu käyttää hyödyksi paremmin, ja kuvata vaikka puun kaatumisen vaiheet tai keskittyä lähikuviin.

Aura:
Ihana pieni teos pienellä tarinalla. Tarina on selkeä: puu on sahattu metsässä, ja se on kaatunut. Olen itse suuri viitteellisen liikkeen fani, ja teoksessa on osattu käyttää sitä hyväksi.
Kehitysehdotuksena voisin ehdottaa liikkeen liiottelua: jos puu on kaatumassa, osoittaisivatko oksat siihen suuntaan mistä puu on kaatumassa imavirran takia? Olisiko minifiguuri vielä asennossa vasta sahaamassa puuta kädet vahvasti liikkeessä? Hyppääkö orava tai lintu pakoon kaatuvaa puuta? Mitä enemmän liikettä liiottelee vastaavilla elementeillä, sitä suuremman vaikutelman se tekee.
Ihana tunnelmanlisäys että kuvat metsäisestä teoksesta on käyty nappaamassa pihalla - tämä ei kuitenkaan vaikuttanut arvosteluun, keskityin katsomaan rakennelmaa.
Teoksen rauhallinen tunnelma oli minusta mukava, koivut on osattu kuvata hienosti ja tunnistettavasti, ja pieni polku maassa oli kiva!

Roope:
Sympaattinen pieni koivumetsä. Puunkaatoa! Hyvä idea kuvastaa liikettä.

Tino:
Hauska ja yksinkertainen teos, joka vangitsee kohteensa hyvin. Kaatumassa olevan puun rungon paksuuden muuttuminen on tosin hieman häiritsevää. Ehkä kesäistä maisemaa esittävän teoksen olisi myös voinut kuvata muualla kuin lumihangessa :D

Siivekäs peto - Winged Beast - by FullBrickDev

Tuomo:
Video on vaikuttava ja hyvästä kulmasta kuvattu; pedon voima ja kohtauksen jännitetulee esille hienosti. Pedon vartalon sulavuudessa vielä jatkokehitettävää. Hyvät teosta monelta kantilta kuvaavat kuvat ja video.

Aura:
Upea dioraama jossa osia on käytetty todella hienosti! Kokemuksesta tiedän että raskaita asioita on todella vaikea saada liikkumaan ja näyttämään samalla hyvältä, ja tässä teoksessa molemmat liike sekä liskon ulkonäkö on saatu toimimaan. Liike itsessään toimii todella hyvin. Dioraaman tavoin yksinkertaisilla elementeillä on saatu aikaan suora viittaus Taru Sorumsten Herrasta -sarjaan. Tarinan olisi tunnistanut myös ilman esittelytekstiä sen selkeyden takia: kivirakenteet, patsaat, asennot, tunnelma välittyy todella hyvin teoksesta!

Kehitysehdotuksena: Dioraama-tyylisissä teoksissa kaipaisin sitä, että rakenteita/moottoreita peitettäisiin hieman enemmän. Rajattu katsomosalue on teoksessa aika pieni. Jos moottorielementit olisi peittänyt tai yhden julkisivusuunnan kokonaan rakentanut umpeen, olisi teoksessa ollut loppuun asti hiotumpi tunnelma. Tai ehkä tv-ruudun tai taulukehysten rakentaminen juuri tapahtumakohtauksen ympärille, niin että teosta katsoessa rajausalue olisi todella selkeä.

Loppujen lopuksi todella hieno työ joka osoittaa vahvaa teknistä osaamista!

Roope:
Pedon pään rakenteesta iso plus.

Tino:
Teoksen kohokohta ovat örkin siivet, joihin on hienosti saatu nahkamaista vaikutelmaa technic osilla. Vaikka siipien liike ei mekanismina ole helpoimmasta päästä toteuttaa, olisin toivonut myös otuksen kehon liikkuvan alaspäin siiveniskujen mukana. Itse kehosta on valitettavasti teoksen heikoin osa sylinterimäisyydestään johtuen. Itse sommittelu ja otuksen asento ovat muuten todella hyvin mietittyjä, ja tukevat teoksen tarinaa päälle käyvästä lohikäärmeestä pään hienoista kulmaa myöten.

Suoseikkailu by SamuTheBuilder

Tuomo:
Hieno esittelyvideo, joka onnistuu esittelemään sekä teoksen tarinan että rakenteen. Vaikuttava toimintamekanismi, jonka varjoon itse pieni vene kuitenkin hieman jää.

Aura:
Tekninen osaaminen paistaa tästä vahvasti läpi: toimiva liike jossa osa liikkuu "vapaana" pyörimisen, liukumisen ja liukuhihnalla ylös kipuamisen avulla ympyrää on mahtava - kaikki tekniset osat on osattu piilottaa upeasti ympäristöön. Mielikuva kalliosta on saatu aikaan muutamalla osalla snot teknikkaa käyttäen, joka toimii teoksessa hyvin. Teoksessa on vahva liikkeen tuntu.

Tarina ja tunnelma toimivat, mutta niistä olisi saanut puristettua varmasti vielä enemmän koko teoksen tunnelmaan: pelkääkö suoseikkailija krokotiilia? Mikä tekee tästä suoseikkailun? Onko krokotiili väijymässä tietämätöntä seikkailijaa, onko se hyökkäämässä vai puolustaako se muniaan?

Kaikkiaan työ on todella toimiva, ja liike vangitsee katseen hyvin!

Roope:
Loistava idea ja toteutus. Kumisen telaketjun käyttö kitkan tuomiseksi on hieno oivallus.

Tino:
Teoksessa toteutettu mekanismi on ei todellakaan ole helpoimmasta päästä, ja ainakin videon perusteella näyttää toimivan melko luotettavasti. Teoksen ulkoinen olemus voisi olla huolitellumpi, tosin tarina pesäänsä vahtivasta krokotiilistä on hauska lisä.

Öljynporaaja - by PK IllinoisFIN

Tuomo:
Aihevalintana hauska, olisi hauska nähdä suuremmin toteutettuna. Liikkeen osalta jättää hieman toivomista; itse mekaanista liikettä lukuunottamatta teos jää korostetun staattiseksi.

Aura:
Tässä työssä on selkeästi keskitytty tekniseen osaamiseen itse liikkeen kanssa - simppeli mutta toimiva porauslaite luo mielikuvan öljynporauksesta, ja työmies on selkeästi saanut palkkansa poraamisesta.

Hyvästä liikkeestä voi ensi kerralla saada enemmän irti lisäämällä muita tarinallisia elementtejä tai liikkeen liiottelua: tuleeko öljyä niin paljon että se räiskyy tai vuotaa ulos? Onko työntekijä koko lautan omistaja joka käärii kaikki rahat, vai perusduunari työssään? Onko tapahtumassa vuoto-onnettomuus, miten hahmo siihen reagoi?

Tällaisiin kysymyksiin keskittymällä toimivaa teosta hauskalla liikkellä saadaan hiottua vielä entistä paremmaksi! Mutta tapahtumat ovat selkeitä, ja koko teos on hyvä esimerkki siitä miten LEGOt saa liikkumaan!

Roope:
Liikkeen puolesta oikea napakymppi.

Tino:
Oikein hauska ja kokonaiselta tuntuva pikkuteos, jonka näkisin myös omalla pöydälläni stressileluna. Mekanismi on simppeli mutta toimii hyvin. Maakerroksien esitys teoksen sivussa on yksinkertainen mutta kekseliäs lisä. Ehkä keskiössä olevan työukon olisi jopa voinut jättää pois, mielestäni teoksen tumma ja pelkistetty väripaletti toimisi tehokkaammin ilman sen tuomaa väriläiskää.


Pro-sarja:

Always on the Move - by mutakondrio

Tuomo:
Loistava aihevalinta ja toteutus. Teosta on ilo ihastella ja nauttia tunnelmasta. Yksityiskohdat tukevat teosta ja aihevalintaa. Helppo kuvitella itsensä mukaan liikkeeseen, joka jatkuu loputtomiin jenkkiaavikolla. Mekanisointi ei rasita teosta, vaan dynaamisuus saatu teokseen kokonaisvaltaisesti. Ei olisi tarvinnut vähiäkään tekstiselityksiä, silllä teos puhuu puolestaan. Tärinä ja pienet repsotukset eivät tuhoa tunnelmaa.

Aura:
Todella upeassa teoksessa liike tapahtuu jokapuolella ympäristössä. Laittamalla teoksen nimen liukuhihnan reunaan on saavutettu elokuvamainen hetki. Yksityiskohdat kuten kyltti, pääkallo, pilvet ja ihan vaan tekstuurimuutokset laatasta tileen luovat todella kokonaisen, loppuun asti viilatun ympäristön. Maisemien ja maan liike on todella hyvässä huhteessa toisiinsa nähden.
Koitan antaa kaikille jotain rakentavaa palautetta, ja nyt pitää mennä aivan äärettömiin yksityiskohtiin jotain sanoakseen: ehkä itse auton kiinnitys oltaisiin voitu naamioida jotenkin? Mutta oikeasti, ihan todella päheä ja valmis kokonaisuus, minä pidän!

Roope:
Soljuvaa liikettä ja yksityiskohtaiset LIIKKUVAT taustat. Asunto auto toimii hyvänä kiintopisteenä sulavan muotoilun ja oivan värinkäytön ansiosta.

Tino:
Teos on kokonaisuutena äärimmäisen hienosti hiottu pakkaus: mekanismi toimii kuten pitää, ja tekniset osat on onnistuttu piilottamaan juoksumaton sisään. Taivaanrannan liikkuminen tietä hitaammin on loistava yksityiskohta. Teemaltaan teos myös sopii kilpailuun kuin paku autiomaahan.

Crazy Crane - by Legorides

Tuomo:
Aihevalinta on varmanpäälle pelattu, mutta mekaanisen liikkeen monipuolisuus yllättää. Laitteen muuntuminen perävaunuksi on vaikuttava taidonnäyte, mutta ei tuo lisäarvoa kilpailun kannalta, vaan jättää ulkonäön hieman rujoksi.

Aura:
Tämä teos on ihanan monipuolinen, ja nimensä mukaan omalla ihanalla tavallaan crazy! Liike ja muuntuvuus peräkärryksi ovat vahva näyttö teknisestä osaamisesta ja luovasta boksin ulkopuolelle -ajattelusta. Ensi kerralla videoon voisi sisällyttää myös muunnoksen peräkärryn ja huvipuistolaitteen välillä!

Laitteen teksti on tehty hauskalla tavalla, ja laitteessa olevat hahmot selfie-tikkuineen ja persoonallisuuksineen hymyilyttävät. Myös laitteen taitettava logo ja sen ympäröivät "cc" kirjaimet ovat upeat. Ensi kerralla sisällytä videoon myös laitteen muutos, sillä sen helppous on suuri osa työtäsi, ja sen näkeminen voi tähdä vaikutuksen tuomareihin (koitin päätellä parhaani mukaan kuvista ja videosta). Jos jotain kehitettävää pitää sanoa, ehkä vähän lisää yksityiskohtia ja silottelua esim portaisiin ja kaiteisiin -> toki tässä työssä muunnettavuus etusijalla.

Roope:
Hupikonekuningas iskee jälleen! No nyt on liikettä vähän jokasuuntaan, ei tätä voi kun hämmästellä.

Glorious Flatworm - by Skarpa

Tuomo:
Erittäin upea laakamato, jota katsoo mielellään kauemmankin. Tausta rakennettu taidokkaasti ja se asettaa laakamadon hienosti ympäristöönsä. Olisiko tausta pitänyt jättää kuitenkin pois tai vähempiarvoiseen asemaan, sillä nyt laakamato näyttää uivan paikallaan - liikkuu mutta ei liiku.

Aura:
Tämä pieni eläin on onnistuttu kuvaamaan hypnoottisen pehmeällä liikkeellä, joka luo vedessä uimisen tuntua. Vedentuntua on onnistuttu luomaan myös vedenalaisella kasvustolla. Pohja on merenpohja-hiekkamainen, ja siisti aukotettu reuna simpukoineen toimii teoksessa hyvin. Värit toimivat myös hyvin yhteen.

On todella vaikeaa saada luotua jotain näin orgaanista ja toimivaa. Jos jotain parannettavaa pitäisi keksiä, sommitelman kanssa voisi leikkiä hieman - kallio on muotokieleltään hyvin samankaltainen ja samansuuntainen kuin itse olio, voisiko suurempi tai vinossa olevampi kallio luoda muodoilla kontrastia ja naamioida lego:utta? Mutta tämä on tällaista todella pienten juttujen huomiointia - kokonaisuudessaan aivan järkyttävän upea teos!

Roope:
Kohdemateriaalia on kunnioitettu hienosti ja aaltoliike on oikein soljuva. "Matoa" ympäröivät korallit ja kivikot tuovat teokseen onnistuneesti paljon syvyyttä.

Tino:
Teos yhdistää hienosti värikkään ympäristön hypnotisoivaan liikkeeseen, jota melkein tekee mieli koskea. Aihevalintana lättämato on loistava juuri erikoisen uintityylinsä ansiosta, jonka teos onnistuu hienoisti kopioimaan. Ympäröivä koralliriutta on lisäksi rakennettu luovasti paloja monenlaista palaa käyttäen. Ehkä ainoa kritiikki liittyy alustan kokoon ja madon asetteluun vähän sen keskikohdasta sivuun. Alustassa on vähän liikaa paljasta hiekkaa näkyvillä, jolloin sen rakentaminen pienemmäksi olisi voinut olla perusteltua. Lisäksi korallien asettelu madon taakse saa sen hieman hukkumaan niiden väripaljouteen, tosin videolla liike korjaa tämän ongelman.

Ketun karkoitus - by Jijix

Tuomo:
Hieno teos, jossa liike saatu osaksi teosta kokonaisvaltaisesti ilman mekaniikkaa. Kauniit lavasteet ja hyvää hallittua värien käyttöä. Teoksen tärkein osuus, eli ketun ja ninjaoppilaiden kohtaaminen jää hieman sekavaksi, ja jännite leviää ympäri teosta.

Aura:
Todella hieno implied movement -teos! Aivan lempiasioitani on kuinka ryhdikäs ja suoraviivainen tausta teoksella on, mutta silti pohjalevyö ei ole jätetty neliöksi, vaan sommitemassa muotoa on rikottu. Osia on osattu käyttää hyvin, ja ei jää epäselväksi että teema pyörii Japanin tarujen ja tarinoiden ympärillä. Tarina on hyvä, mutta kaikkea ei pysty päättelemään teoksesta ilman oheistekstiä. Liike on todella selkeää niin ninjakoululaisten kuin ketun kohdalla, ja tunteiden skaala paistaa ninjakoululaisten kasvoilta.

Eeppinen teos. Värienkäyttö varsinkin tässä teoksessa teki minuun vaikutuksen, vino polku sekä lentävät maapalaset ovat ihania yksityiskohtia, ja rikkovat legon neliömäisen maailman perusmuotoja hienosti.

Roope:
No nyt on liikettä ja taiston tuntua. Kettu monine häntineen on hyvin dynaamisesti toteutettu ja kaikki lentävät loitsut ja kivet tuovat teokseen paljon intensiivisyyttä. Mainittakoon myös että liikettä ympäröivä ympäristö on oikein kaunista katseltavaa.

Tino:
Teoksen kettu on valloittava, ja käyttää hienosti system- ja CCBS-palojen yhdistelmää kokonaisuuden luomisessa. Ketun ja puolustajien asennot on lisäksi saatu todella dynaamiksi, ja erinäisten efektien käyttö liikkeen korostamisessa osoittaa hienoa ajattelua. Vaikka teoksen yksittäiset osat ovat todella loistavia, jää kokonaisuus silti melko sekavaksi: kettu sekoittuu häntineen vaaleaan muuriin ja puihin, eikä teokseen oikein synny selkeää kiintopistettä. Lisäksi neliskanttinen tie ja muuri mielestäni vähentävät laatikkomaisuudellaan ketun loikkauksen dynaamisuutta. Toisaalta tarinaan tulee selkeyttä hyvien värivalintojen ansiosta.

Pelaavat pingviinit - by Legolassi

Tuomo:
Erittäin yllättävä teos ja hieno mekaniikka. Hyvin rakennetut pingviinit ja kaunis lampi. Aiheen kannalta tarkasteltuna liike jää kuitekin hieman vaisuksi, eivätkä staattiset lumihanget ja jää tuo tukea.

Aura:
Aivan mahtava keksintö hyödyntää magneettia tekniikkaosana! Upeaa, oivaltavaa ja jotain mitä en ole koskaan edes nähnyt tai tullut ajatelleeksi. Tarinana pingviinit pelaamassa jääkiekkoa on ihana ja selkeä. Teoksesta tulee hieman mieleen soittorasia sen neliömäisyyden, vivun ja selkeän hahmojen liikkeiden takia. Teoksessa voisi olla jotain yksityiskohtia (ylisulavaa lunta, jääpuikkoja, mitä vaan) neliömäisen muodon reunoilla tai muualla lumessa, jotta teoksessa olisi jotain tutkittavaa pääliikkeen huomaamisen jälkeen. Mutta jälleen kerran, aivan mahtava työ!

Roope:
Söpöt pingviinit ja rannelaukaus lähtee oikein tanakasti.

Tino:
Todella hauska idea teokselle, joka on kaiken lisäksi hyvin toteutettu. Pingviinihahmot on hauskasti rakennettu, ja magneetien käyttö kiekon liikuttelussa on nerokasta! Valitettavasti suurin osa teoksesta on silti valkoinen laatikko, jonka koristelua tai teemoittamista olisin teoksessa vielä kaivannut.

Ravistus - by Pink Brick

Tuomo:
Hauska arkinen aihe, johon saatu hyvä dynamiikka ja liikkeen tuntu taitavalla yksityiskohtaisella rakentamisella. Helppo kuvitella mielessään miten matto ravistuu, pöly lentää ja pariskunta reagoi. Aiheen ja liikkeen korostamisen nimissä hahmojen asennot olisivat voineet poikita toisistaan ja matto olisi voinut olla epäsymmetrisesti ilmassa.

Aura:
Matto on tehty hienolla tekniikalla, ja sen ravistus on saatu pehmeännäköisellä liikkeellä aikaan. Ihmishahmot ovat vaikeita tehdä, vartalot voisivat olla hieman pehmeämmän muotoisia ja käden vähän paksumpia, mutta muuten mittasuhteissa on osuttu nappiin. Värien käyttö on hyvää, valkoinen pohja luo hyvän kontrastin hahmoille ja matolle, ja liike käy hyvin ilmi hahmojen asennoista!

Roope:
Kauniit kuvioinnit matossa ja hienoa aaltoliikettä.

Tino:
Oikein hauska ja teemaan täydellisesti sopiva teos, joka teknisten elementtien puutteesta huolimatta onnistuu välittämään liikkeen maton aaltomaisella rakenteella. Vaikka hahmot ovat todella simppleitä, ja ehkä ruhoiltaa jopa vähän liian laatikkomaisia, on matossa käytetty tekniikka mielenkiintoinen ja täydellinen kontrasti teoksen muuten kulmikkaisiin muotoihin.

Theoden ja Lumiharja - by Eero

Tuomo:
Ihailtavaa LEGO-rakentamista, anatomian, muotojen ja värien hallintaa. Kokonaisuus täysin hallussa. Liike välittyy juuri oikealla tavalla, vaikkakin hevosen jalkojen liikeradat olisivat saaneet olla hiukan laajemmat. Maaston ja hevosen suhde jää vajaaksi.

Aura:
Aivan mieletön ja kokonaisvaltainen liike niin hevoselle kuin hahmolle sen selässä. Mieletöntä, että hevosen liike on otettu nilkkoihin asti huomioon. Vaikka katsoja ei tunnistaisi hahmoa, puvustus ja yksityiskohdat kertovat tarinaa hyökkäykseen lähtemisestä fantasiamaailmassa. Hahmon yksityiskohdat ovat älyttömän hienot. Jalustan neliömäisyys ja simppeliys toimii hyvin, sillä pieni kapea alusta tuo katseen suureen hahmoon. Mekaniikka on onnistuttu piilottamaan pieneen tilaan.

Todella onnistunut teos.

Roope:
Vau mikä hahmo! Realistista laukkaliikettä ja ratsastaja keinuu näyttävästi mukana. (Tiedostan että ääniraita ei kuulunut arvioinin piiriin, mutta tuo pollehan laukkaa oikeasti! )

Tino:
Teos onnistuu todella hyvin yhdistämään upean visuaalisen toteutuksen hienosti toimivaan liike-elementtiin. Hevosen laukka on ehkä hieman nykivää, mutta askeltahdiltaan todella realistista. Palankäyttö on erinomaista, erityisesti hevosen raivokas naama on vangittu todella hienosti.

----------------------
Disco Inferno
avatar

JK

Admin, Hallituksen varajäsen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: 2024 Syyskisa: Liike - 23/11/2024 18:22
Kouluarvosanatkin saatiin nyt julki! (pahoittelut minun töistä johtuneesta viivästyksestä tänään)

Onnea kaikille osallistujille! Oli hieno kisa, kiitos teidän!



https://palikkatakomo.kuvat.fi/kuvat/Kilpailut/2024+Liike/arvosanat.jpg



Palikkatakomon perustajajäsen, Admin, MOC-rakentaja, Animaattori.
Instagram/Erythron ¤
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube




Muokattu 2 kertaa. Muokattu viimeksi 23/11/2024 18:29.
avatar

TheQ

Foorumin admin, tiedottaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: 2024 Syyskisa: Liike - 25/11/2024 16:28
Kiitoksia kisan järjestelyistä! Kova oli taso ja ihan tyytyväinen kai se pitää olla lopputulokseen. Kiitokset myös tuomareille ja erityisesti kommenteista, niitä on aina kiva saada.

-Q
--------------------------------
Palikka palikalta parempaan päin.
avatar

Acticis

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: 2024 Syyskisa: Liike - 25/11/2024 23:06
Mainio kovatasoinen kisa jälleen. Piilopala-nautiskelijana jääkaappimagneetin sisuskalut tuottivat minulle paljon iloa.

- Oskari

"We're livin' strange days..."

FLICK'R
Kuulun ANKP:een!

Skarpa

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: 2024 Syyskisa: Liike - 27/11/2024 09:00
Whatsappin puolella jo kiittelinkin, mutta sopii se täälläkin sanoa. Kiitokset kisan järjestäjille ja tuomareille. Tää oli tosi hauska kisan aihe. Kuinkas noita palkintoja jaetaan? Jaetaanko palkinnot sarjoittain ja tuttuun tapaan voittajasta alkaen saa valkata haluamansa?
avatar

legorides

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: 2024 Syyskisa: Liike - 28/11/2024 06:54
Kiitos kaikille osapuolille. Tämä oli hauska kisa.
avatar

Hidee

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: 2024 Syyskisa: Liike - 09/12/2024 16:11
Palkinnot:

Casual-sarja:

21042 Architecture Statue of Liberty
21057 Architecture Singapore
43217 Disney Up' House

Pro-sarja:

60378 City Arctic Explorer Truck and Mobile Lab
42138 Technic Ford Mustang Shelby GT500
41679 Friends Metsämökki

Voittajat saavat valita ensimmäisinä, toiseksi tulleet seuraavina ja kolmannet saavat jäljelle jääneet palkinnot.

Tuomareiden kesken arvottiin 76421 Harry Potter Dobby the House-Elf. Arpaonni suosi tällä kertaa Auraa. Onnittelut vielä kaikille voittajille ja suuret kiitokset jokaiselle osallistuneelle!

----------------------
Disco Inferno
avatar

Eero

Puheenjohtaja Hallituksen jäsen Moderaattori

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: 2024 Syyskisa: Liike - 09/12/2024 16:43
60378 Arctic Explorer Truck and Mobile Lab on valintani. Toimitus tapahtukoon Lahden tai Tampereen tapahtumassa. Kiitos!

----------------------------------------
Cyclopics Bricks -blogini

Kuulun ANKP:een!
avatar

mutakondrio

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: 2024 Syyskisa: Liike - 11/12/2024 04:07
Valitsen kakkosena sitten tuon 42138 Technic Ford Mustang Shelby GT500. Pitää sumplia vielä tuota toimitusta, jos sen saisi vaikka jollekin toiselle oululaiselle mukaan jostain tapahtumasta. Kiitos osallistujille, järjestäjille ja tuomareille!
avatar

TheQ

Foorumin admin, tiedottaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: 2024 Syyskisa: Liike - 11/12/2024 17:32
Valitsen casual-sarjan voittajana tuon 21057 Singapore setin.

-Q
--------------------------------
Palikka palikalta parempaan päin.
avatar

FullBrickDev

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: 2024 Syyskisa: Liike - 11/12/2024 18:51
Casual-sarjan kakkosena voisin ottaa 21042 Architecture Statue of Liberty:n, sillä se on vaan niin komea ja vastaa palatarpeita! Kiitokset tuomareille ja kanssaosallistujille, ja toki Legolle ja kisan järjestäjille myös.

- Juho

Skarpa

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: 2024 Syyskisa: Liike - 12/12/2024 05:56
Mulle jää siis Friends metsämökki. Sen voi tuoda Piipoo Lahteen. Kiitos*hymyilevä*
avatar

SamuTheBuilder

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: 2024 Syyskisa: Liike - 14/12/2024 10:32
Mulle jää siis toi Up-house. Senkin voi tuoda Lahteen. Kiitos paljon kisasta!


Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa tähän foorumiin.

Klikkaa tähän kirjautuaksesi sisään