Yleisiä pieniä LEGO-kysymyksiä
Kirjoittaja konseli 
avatar

TheQ

Foorumin admin, tiedottaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Yleisiä pieniä LEGO-kysymyksiä - 08/03/2018 10:26
LEGO palikoiden massatilaus ry:n toimesta suoraan LEGO yhtiöltä. LEGO yhtiö mahdollistaa yhden isomman irtopalikka-tilauksen per vuosi per LUG (Palikkatakomo on LUG eli LEGO harrastajayhteisö). Kyseinen tilaus on käytettävissä Palikkatakomo ry:n jäsenille, jotka ovat olleet mukana näyttelytoiminnassa (tuoneet teoksia, toimineet esittelijöinä jne). LUGBULK-tilauksen osallistuvat sopivat yhdessä mitä palikoita laitetaan tilaukseen (käytännössä me toimitaan äänestysperiaatteella että jokainen osallistuja voi ehdottaa palikoita, joista parhaiten ääniä saaneet pääsevät tilaukseen). Kutakin tilattua palikkaa voi tilata tiettyjä määriä (muistaakseni 50 palikan erissä).

Kätevä systeemi kerätä isompiin teoksiin tarvittavaa peruspalikkaa, kuten 16x16 levyjä. Tosin hinnat eivät ole aina edullisimmat (Bricklinkistä voi saada halvemmalla) ja toimitus kestää kauan (noin 5-8 kk eli vuoden alussa tilataan ja saadaan joko kesällä tai syksyllä palikat).

Selvensikö? :)

-Q
--------------------------------
Palikka palikalta parempaan päin.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Yleisiä pieniä LEGO-kysymyksiä - 08/03/2018 12:38
Kiitos todella perusteellisesta vastauksesta kysymykseeni. Olisi mahtavaa joskus osallistua aktiivisesti erilaisiin lego tapahtumiin ja vastaaviin harrastajien puuhailuihin, kuten juuri tähän LUGbulkiin. Epäilen kuitenkin lieneekö se mahdollista ennen kuin saavutan aikuisiän (noin 1.5 vuoden päästä), koska kotipuolessa ei olla kovin innostuineita jos (ja kun) käytän "kiireisenä" lukiolaisena suurimman osan vapaa-ajastani palikkahommiin:)

Tällä hetkellä toivonkin eniten jos vanhemmilta irtois lupa ja ehkä pieni rahallinen sponsorointi päiväreissulle Hupiconiin ens kuussa täältä Tampereelta päin. Ihan vierailijaksi nyt ensimmäisellä kerralla (jos edes pääsen), mutta on sekin kai parempi vaihtoehto kuin kotona sohvalla istuminen. Vielä kysyisin, että paljonkohan päivälippu hupiconiin mahtaa maksaa ja ostetaanko ne liput ihan sieltä paikan päältä?

-Kk-
avatar

Samppu92

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Yleisiä pieniä LEGO-kysymyksiä - 08/03/2018 13:55
Lainaus
Kultakala

HupiCon-lippu on muistaakseni 18 euroa, hinta ei eroa netistä tai ovelta ostettaessa, eikä ovella yleensä ole kuin max. 10 minuutin jono jos sitäkään, koska lippukassoja on monta, joten eipä ole väliä, ostaako ovelta vai etukäteen.

- Samppu

---------------------------------------------------------------------------

Lego-superfani
Star Wars -superfani
Aivotutkimus on intohimo.
Kissat <3

"Play is the highest form of research." - Albert Einstein
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Yleisiä pieniä LEGO-kysymyksiä - 08/03/2018 15:06
Kiitos tiedosta ja joo tosiaan jos pääsen tulee, niin ovelta ostan luultavasti.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Yleisiä pieniä LEGO-kysymyksiä - 03/11/2025 19:12
Hei, olen nyt tekemässä tätä Bricklink- ja LEGO-tilien yhdistämistä ja olen Terms of Service -vaiheessa, jossa pitäisi hyväksyä käyttöehdot. Tässä siis sanotaan, että

"By clicking the “I ACCEPT” box at the end of these Terms, registering as a user, or using the Site, you acknowledge and agree that you have reviewed, understand, and accept these Terms."

eli kun skrollaa termsit loppuun, siellä pitäisi olla sellainen klikattava laatikko, mutta tällaista en ainakaan minä näe siellä ollenkaan. Osaako joku auttaa?

~BK~

"Ei sinun tarvitse kaikkea saada. Mihin ihmeeseen saisit sen mahtumaan?"
avatar

ShavenWookie

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Yleisiä pieniä LEGO-kysymyksiä - 10/11/2025 15:53
Tein tuon integraation luurilla. Muistaakseni sopimusehdot piti skrollata (lukea) alas asti ja sitten sen laatikon alle aktivoitui kohta mistä pääsi eteenpäin.
avatar

Eero

Moderaattori

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Yleisiä pieniä LEGO-kysymyksiä - 10/11/2025 19:15
Minulla oli alkuun varmaan pari viikkoa, ettei integraatio toiminut ollenkaan. Tuli vain virheviesti, että ole yhteydessä asiakaspalveluun. Odotin vielä pari viikkoa, ja sitten toimi normaalisti.

----------------------------------------
Cyclopics Bricks -blogini

Kuulun ANKP:een!

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa tähän foorumiin.

Klikkaa tähän kirjautuaksesi sisään