Tyttäreni kutsuu tätä Megalaksi, joten olkoon näin. Eli lähinnä olen tässä syksyllä rakentanut moduulipohjia yhteensä siis 30 kappaletta, josta tietä 5 moduulia ja vesialuetta viisi moduulia. Tässä vaiheessa totesin, että puolet palikoista onkin jo käytetty, joten pienensin projektin kokoa. Paljon on tullut rakenneltua ja vielä enemmän purettua. Projekti etenee yrityksen ja erehdyksen kautta, joten mitään valmista ei ole päässyt syntymään, mutta tässä pari kuvaa alkutaipaleelta.
Eli tästä se alkoi: 4x6 moduulia kokoinen pohja jaettuna puoliksi.
Toinen puolisko katsojan suunnasta:

Ja toinen puolisko katsojan suunnasta.

Ei mitään ajatusta mitä rakentaisi. Poika teki hienoja teollissuusrakennuksia ja minä pistin cyberpunkkia kylkeen:

Tässä kohtaa projekti on hieman levällään:

Näitä uusia tummanpunaisia tiilipaloja on pakko saada käytettyä johonkin:

Toisaalta, jos tuo kanava olisi hieman rappeutunut, voisi käyttää noita kasviosia:

Tämä talo oli mukana talokilpailussa viime Expoilla:

Tein jo silloin siitä myös valkoisen version:

Nyt siis muunsin Cthulhun kirkon kulmataloksi:

Mitään varsinaista suunnitelmaa ei ole, kuten ei aikaisemmissakaan teoksissa. Silloin kun on aikaa, istun rakentamaan ja katson mitä syntyy. Rakentelen aika hitaalla tahdilla ja usein puran kaiken edellisellä kerralla rakennetun, mutta lisäilen tänne taas kuvia kun jotain uutta tapahtuu.