Liiketalo
Kirjoittaja TheQ 
Kirjoittaja
Viesti
avatar

TheQ

Foorumin admin, tiedottaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Liiketalo - 05/04/2021 18:19


Modulaarikisaan osallistuminen meinasi mennä vähän myöhäiseksi muiden kiireiden vuoksi mutta kunhan elämä vähän rauhoittui, pää oli tyhjä ideoista ja mietiskelin että miten edetä kisan kanssa. "Rakennus-idea-listalleni" olin jo pari vuotta sitten saanut ajatuksen rakentaa jonkun suomalaisen rakennuksen, jossa olisi vierekkäin kebab-ravintola, baari ja hautaustoimisto kuten Oulun Tuiran Valtatie 57:n talossa (Hadia kebab, Tuisku Pub ja Da-Pu Hautaustoimisto ovat nuo varsinaisten liikkeiden nimet). Tästä inspiroituneena lähin sitten tutkimaan varsinaisen rakennuksen inspiraatiota Google Mapsilla pienistä kylistä ympäri Suomea ja tarkoituksella koetin hakea jotain 70-80-luvun fiilistä huokuvaa taloa. Noh, sattumalla sellainen sitten löytyi Virroilta! Ihan tarkkaa esikuvan mallinnusta en halunnut suorittaa mutta värimaailma, talon pintojen muodot ja muutamat yksityiskohdat, kuten yläkerran ruskeat ikkunan karmit halusin mallintaa. Alakerran liikkeetkin vähän retusoin uuteen uskoon.



Yläkerran asuntoja syntyi kolme. Vasemmalla puolella on fysioterapeutin vastaanotto, keskellä on nuoren miehen vuokrayksiö ja oikean puoleisessa asunnossa asustelee eläkeläispariskunta. Fysioterapeutin tulot ei taida riittää kunnon lattiaan (taikka rakentajalta loppui ideat) mutta muuten olen koettanut saada lattiat pinnoitettua kuntoon. Eläkeläisten asunnon lattiaan koetin tehdä vähän mosaiikkia, nuoren miehen vuokrayksiössä on vähän sitten erikoisempaa väriä, varmaan muovi.



Alakerran liikehuoneistosta löytyypi kebab-ravintola, apteekki ja autokoulu. Kebab-ravintolasta löytyy pieni keittiö, myyntitiski ja kokis-jääkaappi. Apteekista löytyy iso määrä pientä myytävää (piti ihan kehitellä hyllykköjä tätä varten). Autokoulussa on sali valkoheitintaululla ja toimisto/odottelu-huone. Autokoulun koristeeksi tekaisin muuten setin 956 Auto Chassis pienoismallin.


Lisää kuvia Flickr-galleriasta.

-Q
--------------------------------
Palikka palikalta parempaan päin.
avatar

JK

Admin, Hallituksen varajäsen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Liiketalo - 05/04/2021 21:20
Lainaus
TheQ
Noh, sattumalla sellainen sitten löytyi Virroilta!

Nyt täytyy kysyä että miten sattumanvaraisesti hait tai miten päädyit Virtain pääkadulle street viewissä?
Tuo pääkatu on tässä 7v aikana tullut tutuksi (F on kotoisin sieltä) ja onhan koko kylä sellainen 70-80-luvun takauma, että ainoastaan "keskustan" ulkopuolella oleva S-market on modernimpaa :)

Hieno teos, nauratti tuo kebab-eläimen varras ja tikari ravintoloitsijalla. Autokoulun oppilaat myös hyvin valittuja ;)
Lattioiden laatoitus on kiva, taidanpa itsekin kokeilla sitä parhaillaan tekeillä olevassa talossani, kun tästä vähän virikettä. Ainut mitä vähän kritisoin on tuo turhan leveä portaikko fysioterapeutin luo...



Admin, Palikkatakomon perustajajäsen, AFOL-rakentaja.
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube


avatar

legorides

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Liiketalo - 06/04/2021 06:08
Tosi tutunoloinen talo 70-luvulta. hauskoja yksityiskohtia.
Eläkeläisten lasitiiliseinä on hyvä idea ja nuorella miehellä on kunnon stereot.
Miten asukkaat muuten pääsevät koteihinsa?
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Liiketalo - 06/04/2021 19:01
Hienoa jälkeä, pidän erityisesti talon värityksestä, sekä ruskeiden ikkunankarmien ja tiiliseinän yhdistelmästä, ne toimivat keskenään hienosti. Katto on ehkä lempi yksityiskohtani, mikäli tavoitteena oli hakea illuusiota peltikatosta tai muusta vastaavasta, olet onnistunut hyvin. Kivasti kasvit tuovat sopivan väripläjäyksen. Syvennys tuo taloon kivaa eloisuutta. Erityismaininta vielä apteekin hyllyistä, jotka ovat nerokkaat.
avatar

TheQ

Foorumin admin, tiedottaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Liiketalo - 08/04/2021 21:46
Lainaus
legorides
Miten asukkaat muuten pääsevät koteihinsa?

Vähän joutuu ottamaan taiteellisia vapauksia rakenteiden kanssa mutta LEGO maailmassa asiat on sallittuja. Käytävän ja huoneiden rakentaminen tuohon nykyisen fysioterapian paikalle olisi jättänyt hyvin vähän käytettävää tilaa..

-Q
--------------------------------
Palikka palikalta parempaan päin.
avatar

legorides

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Liiketalo - 09/04/2021 06:00
Minulle tuli mieleen tällainen vaihtoehto: talon vasenta lohkoa siirretään vasemmalle 3 tai 4 nuppia.
Portaat kapenevat kolmen tai neljän levyisiksi, jonka luulisi hyvin riittävän. Fysioterapeutin taakse mahtuu ulkokäytävä, joka sitten kääntyy ja tulee kolmen tai neljän levyisenä talon etupuolelle tuohon nykyiseen ulkokäytävään. Apteekki levenee myös vastaavasti.



Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi 09/04/2021 06:02.
avatar

Eero

Puheenjohtaja Hallituksen jäsen Moderaattori

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Liiketalo - 09/04/2021 10:14
Kunstailemattoman arkirealismin kautta tämä oli suosikkiteokseni kisassa. Kokonaisuus henkii taajamia kaikkialla Suomessa, ja nuo valitut toiminnot, etenkin kebula ja autokoulun luokkateoriatunti, sopivat siihen maailmaan kuin nyrkki naamaan. Bussipysäkki on suloinen, ja teknisesti ikkunat tosi onnistuneet. Iso korkea ikkuna on käännetty luontevasti modernismin vaakaikkunaksi ja ritiläpalikat toimivat elegantteina tuuletusristikoina (tai niiden kuvina). Sointuvat hyvin tiililaattajulkisivun kanssa.

Pieniä nipotuksia: Katto on varmaan bitumihuopaa, ja minihahmolevyjen tekstuuri toimii, mutta tällaisissa tasakatoissa yleensä ulkoseinät nousevat n. 30 cm vesikaton yläpuolelle, vähän kuin hiekkalaatikon reunukseksi. Keskellä katto-osia voisi olla sadevesikaivot, joka näppärä kuviollinen 2x2 pyöreä laatta vaikka. Kaato niissä on niin pieni, että tasainen toimisi kuitenkin.

Myös porras on aika leveä ja jyrkkä. Jyrkkyys menisi Lego-maailmaan jossa mittakaavaa on supistettu, mutta vastaavasti siyä voisi supistaa myös leveyssuunnassa, jolloin mittasuhteet olisivat harmonisempia. Kämppiin kulkemisen puuttuminen ei minua niin haittaa, mutta tässä versiossa kahden asunnon yhteinen (luhti)parveke on aika outo. Siihen olisi voinut laittaa vaikka seinäkkeen keskelle (tosin silloinkin vanhusten parvekkeelta olisi nähnyt suoraan nuorisolaisen yksiöön). Myös tuo vanhusten ikkunaton keittiö on hemmetin laiton (mutta ratkaisu, johon asuntosuunnittelu Suomessa on valitettavasti menossa). Plussaa lasitiiliseinästä kuitenkin, aliarvostettu materiaali, joka on taipunut palikkamaailmaan hienosti!

----------------------------------------
Cyclopics Bricks -blogini

Kuulun ANKP:een!
avatar

TheQ

Foorumin admin, tiedottaja

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Liiketalo - 15/04/2021 09:01
@Pate-Keetongu:

Katon rakennetta koetin apinoida alkuperäisestä rakennuksesta mutta kuvista näin vain etuosan rakennuksesta, en katon ja seinien kulmausta. Olisiko sinulle jotain mallia miten ko. katon pitäisi oikeasti mennä? Netistä varmaan saisin haettua mutta hakusanoilla, joita käytin, saan vain mainoksia näkyville.

Sadevesikaivot hyvä idea. En luultavasti tätä teosta enää muuta mutta seuraavassa teoksessa voisi sitten kattoon kiinnittää huomiota, muutenkin yleensä on vähän vaikea keksiä mitä yksityiskohtia katolle voisi laittaa.

Portaiden koko pohjautuivat osavalikoimaani: Minulta ei löytynyt noita yläkerran tiiliosia tuon enempää joten piti vähän supistaa. Periaatteessa olisin voinut vasemman kulman seinään tehdä ikkunan ja näin säästää tiilipalikoita. Toisaalta pidän nyt yläkerran vasemman ja oikean puolen ikkunoiden ympäristöistä: antaa sopusuhtaisen vaikutelman kun isojen ikkunoiden molemmilla puolilla on yhtä paljon tilaa reunoihin, ainakin kun katsoo näin etualalta teosta.

Portaikko oli muuten alunperin vähän ohuempi mutta Samppu huomautti että kisan sääntöjen mukaan teoksen pitäisi olla koko leveä, joten tein portaikosta isomman.

"Luhtiparvekkeen" tarkoituksena oli toimia porttikäytävänä portaikon ja asuntojen välillä. Alkuperäisessä asunnossa portaikko on nähdäkseni oikealla olevan talon sisällä mutta en sitä nyt oikein saanut puristettua tähän malliin. Laajemmalla suunnittelulla olisin varmaan portaikon tuon sisällytettyä mutta halusin panostaa asuntojen ja liiketilojen sisustaan jolloin funktionaalisuus kärsi.

-Q
--------------------------------
Palikka palikalta parempaan päin.
avatar

Eero

Puheenjohtaja Hallituksen jäsen Moderaattori

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Liiketalo - 15/04/2021 11:01
RT tarjoaa tällaisen periaatekuvan tasakattojen räystään leikkauksista:



Katoilla on yleensä "epäspesifejä tötteröitä". Hormit ainakin vessojen ja liesien kohdalle, ja tulipesien kohdalle savupiiput. Kaivoissa on hatut päällä, ja niitä on yleensä muutama per katto, jotta jos yksi menee tukkoon niin katto ei täyty vedestä:



----------------------------------------
Cyclopics Bricks -blogini

Kuulun ANKP:een!
avatar

JK

Admin, Hallituksen varajäsen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Liiketalo - 15/04/2021 19:07
Lainaus
Pate-keetongu
RT tarjoaa tällaisen periaatekuvan tasakattojen räystään leikkauksista

Tähän ihan offtopic totean että henk.koht. olisin varmaan ihan aina paniikissa jos asuisin tasakattoisessa talossa. Koko ajan tällainen perfektionisti saisi olla noita kaivoja ja niiden putkituksia tarkastamassa vesivahingon pelossa :D
Kunnon harjakatto ja pitkät räystään ylitykset kunniaan. Säilyy seinätkin meidän vaihtelevassa säässä parempana.



Admin, Palikkatakomon perustajajäsen, AFOL-rakentaja.
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube




Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa tähän foorumiin.

Klikkaa tähän kirjautuaksesi sisään