Animaatiokilpailu #9: Käynnissä nyt
Kirjoittaja JK 

Awis

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Animaatiokilpailu #9: Käynnissä nyt - 06/01/2013 20:21
Pieni muutos tuomaristoon, sillä minä vetäydyn kunniasta ja Finland Brick tulee tilalleni 4. tuomariksi.

Awis
avatar

Luuranko

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Animaatiokilpailu #9: Käynnissä nyt - 11/01/2013 07:40
Hei vain.
Osallistuva video:Eläkeläiset - Jukolan humppa
Tekijä(t): Vuhvelituotanto (eli allekirjoittanut ja Pate-keetongu)

Vuhvelituotanto on jo kenties nelisen vuotta vaikuttanut videoproduktio. Tänä aikana on syntynyt lyhyempiä sketsejä, vähän pidempiä tarinoita ja musiikkivideoita humppakappaleisiin. Emme ole niitä kuitenkaan julkaisseet sähköinternetissä. Tämä ensimmäinen täyspätkä animaatiodebyyttimme syntyi kahdesta syystä:
1.)Humppa-animaatiolle oli kysyntää.
2.)Animaatiokilpailu nyt vaan sattui olemaan meneillänsä.

Halusimme myös yleisesti ottaa kantaa animaatioiden teon vaikeuteen. Me suunnittelimme videon etukäteen ja aloitimme kuvaukset eräänä aamuna ennen yhdeksää (ilman yhtään testiä) ja kymmeneltä olimme valmiita. Illalla tutustuimme ensi kertaa Monkeyjamiin. Editointi tapahtui seuraavana päivänä.
Kyllä, on tässä aloitteilijan virheitä, mutta aiheen ja tunnelman puolesta olemme kaiken kaikkiaan erittäin tyytyväisiä.

(''Matka kartoittamattomaan'' toteutuu biisivalinnassa. Kuunnelkaatten tekstiä. Ja suosittelemme kiinnittämään huomiota suunnistuskilvan alussa huvittavasti lankeaviin vanhuksiin.)

Muoks: Ja turinaa filmin tiimoilta Paten blogissa.

-Pluurankeli

No, oikea elämä on vielä sairaampaa.

Brickshelf
Vuhvelituotanto




Muokattu 4 kertaa. Muokattu viimeksi 13/01/2013 08:59.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Animaatiokilpailu #9: Käynnissä nyt - 11/01/2013 15:58
Tässä tämä video on: [www.youtube.com]
Jäi hieman kesken,mutta onnistuin saamaan sen jotenkuten valmiiksi.
En tiedä hyväksytäänkö tämä "aiheen" takia,mutta kyllä tuo jotenkin "Matka Kartoimattomaan" aihetta seuraa.

Mielestäni onnistuin ihan hyvin,tosin jotkut kohtaukset ovat huonompia kuin ne paremmat.
Mukana oli muutama muu ääninäytteliä minun lisäksi,surullista on se ettei "legojaam" pystynytkään olemaan mukana.
Jatkoa tälle on tulossa,syistä.

Alunperin oli pitänyt tehdä kisaan Star Trek aiheinen video,mutta muutin mieleni.
Mielenmuutto johtui muista samantyylisien legovideoiden katsomisesta...

____________________________________________________

HaIproductions - [www.youtube.com]

Animaatioita vuodesta-2011.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Animaatiokilpailu #9: Käynnissä nyt - 11/01/2013 16:01
Sattui tulemaan hieman pidempi animaatio kun ajattelin. Kuvatessa pituutta kertyi aina lisää ja lisää ja lopuksi saatiin sitten kokoon noin 4000 kuvaa ja alle 7 minuutin filmi.
Tosiaan siitä oli yli kolme vuotta kun viimeksi animoin. Muutamasta ennen kuvaksia tehdyistä testeistä huolimatta kankeus ja taitojen ruosteisuus saattaa näkyä animaatiossa. Kohtaukset kuvasin aivan sikinsokin tosin kuin aijemmat animaatiot jotka yleensä olen tehnyt ihan kronologisessa järjestyksessä. Tämä koska halusin aloittaa kuvakset mahdollisimman aikaisin (ja onneksi tein niin, viimeiset lavasteet sain kuvattua vain 5 pv ennen deadlinea) enkä ollut juonesta yhtään varma kuvausten alussa.
Kohtaus kohtaukselta juoni alkoi hioutua nykyiseen muotoonsa, mutta deadlinen ja laiskuuden takia jouduin lyhentämään muutamia kohtauksia, yksinkertaistamaan juonta tai jättää osia kokonaan pois. Filmin alun, keskikohdan ja lopun pituuksien suhteet olivat myös vähän huonosti. Enemmän olisin voinut (ja olikin alkuperäisenä tarkoituksena) kuvata filmin keskivaiheita enemmän suhteessa pitkään alkuun. Pitää muistaa ensi kerralla ... ..
Editointi oli hauskaa kuten aina. Muutamaa uutta asiaa kokeilin ja ne toimivat muutaman yrityksen jälkeen hyvin. Repliikit sain jotenkin äänitettyä ja toivottavasti ne kuulostavat edes hieman erilaisilta (kaikki roolit minulta siis). Äänimaailmaan, efekteihin, kuvan väreihin ja tunnelmaan yritin taaskin panostaa editoidessa vaikka pieni kiire tulikin.

Mutta kaikin puolin ihan mukava pitkästä aikaa uutta animaatiota tehdä. Huomaa että pystyy tehdä ainakin jonkunlaisia filmejä vaikkei sitä nuoruuden intoa enää paljoa olekkaan (mutta monen vuoden editointikkemukset ja matala ääni ovat kyllä parempia kuin WMM ja helari äänenmuuntajalla).

Mutta pidemmittä puheitta, nauttikaa leffasta ja onnea muille kilpailijoille.

Retki Tuntemattomaan
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Animaatiokilpailu #9: Käynnissä nyt - 11/01/2013 16:14
Nyt tulee meidän filmi.

Osallistuva video:Viimeinen matka
Tekijä: Housufilmit

Tämä on esi-osa suunnitteilla olevalle animaatiosarjallemme, jos se nyt toteutuu. Video ei lopu kesken, vaikka se saattaa joistakin siltä vaikuttaa.

Video kertoo matkasta paikkaan, jota ei tulla koskaan kartoittamaan.
:: Lainaa ::
Aihe: Re: Animaatiokilpailu #9: Käynnissä nyt - 11/01/2013 17:25
Minun sisäinen animaattorini ei sittenkään herännyt tänä vuonna, pahoitelut siitä. Lupasin aiemmin syksyllä osallistua, mutta se ei nyt onnistunut, Voin kuitenkin esitellä viisi sekuntia animaatiota. Animaatio

-LEGO LOGO
avatar

ana96

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Animaatiokilpailu #9: Käynnissä nyt - 11/01/2013 18:32
Matka tuntemattomaan jatkuu!

Päätettiin legorexin kanssa debytoida animaatioiden saralla. Syntyi animaatio Moonbase Alpha. Voimakkaan ydinräjähdyksen voimasta Kuu pakenee kiertoradalta ja sen mukana kuuasema Alpha miehistöineen. Matkallaan alphalaiset kohtaavat monia avaruuden vaaroja kulkiessaan läpi tuntemattoman ja etsiessään paikkaa johon asettua asumaan.

[www.youtube.com]
avatar

Mikke the Master

Hallituksen varajäsen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Animaatiokilpailu #9: Käynnissä nyt - 12/01/2013 02:53
Mestari ja Maisteri yhdessä esittävät huiman seikkailun joka vie sinut maan ääriin!

Linkki tulossa...

Erinäisten teknisten ongelmien takia olen vieläkin 2:50 yrittämässä avata premiereä, jotta saisin viimeiset cgi:t tehtyä ja tiedostoksi vietyä... Video on tubessa toivottavasti päivällä.
Itse videota ei kommentoida.

Tilannekatsaus, 3:35: Video valmis! Tubeen lataamassa, löytyy sitten tuolta: [www.youtube.com]

Linkki valmiiseen videoon: [www.youtube.com]


Hyvää joulua kaikille!

Flickr: [www.flickr.com]
Brickshelf: [www.brickshelf.com]
Youtube: [www.youtube.com]



Muokattu 3 kertaa. Muokattu viimeksi 12/01/2013 12:49.
avatar

JK

Admin, Hallituksen varajäsen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Animaatiokilpailu #9: Käynnissä nyt - 12/01/2013 09:09
Kyllä.
Annoin Deadlinen venyä yöhön, koska näin saatiin 6. osallistuja ja sääntöjen mukainen minimimäärä mukaan, että voidaan 3 palkintoa jakaa.
Mikke ylitti deadlinen 3h 35minuutilla, mutta koska ei yöllä vielä kukaan ollut videoita katsomassa niin hyväksyn tämän.

Kilpailu oli pos. yllätys, koska kuitenkin saatiin 6 osallistujaa vaikka välillä pelkona jo oli, että kisa typistyy muutaman videon otteluksi.



Videot on nyt siis yllä nähtävissä ja maanantaina alkaa yleisöäänestys foorumin uudella äänestysominaisuudella.

Herrat tuomarit jakavat pisteet myös kolmelle haluamalleen teokselle, mutta ne pisteet ilmoitetaan sitten sinne äänestysketjuun viestinä.

TEOKSET ja ÄÄNESTYSKETJU



Palikkatakomon perustajajäsen, Admin, MOC-rakentaja, Animaattori.
Instagram/Erythron ¤
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube




Muokattu 2 kertaa. Muokattu viimeksi 30/01/2013 00:07.


Tämä viestiketju on suljettu.