Hei vain.
Osallistuva video:
Eläkeläiset - Jukolan humppaTekijä(t):
Vuhvelituotanto (eli allekirjoittanut ja Pate-keetongu)
Vuhvelituotanto on jo kenties nelisen vuotta vaikuttanut videoproduktio. Tänä aikana on syntynyt lyhyempiä sketsejä, vähän pidempiä tarinoita ja musiikkivideoita humppakappaleisiin. Emme ole niitä kuitenkaan julkaisseet sähköinternetissä. Tämä ensimmäinen täyspätkä animaatiodebyyttimme syntyi kahdesta syystä:
1.)Humppa-animaatiolle oli kysyntää.
2.)Animaatiokilpailu nyt vaan sattui olemaan meneillänsä.
Halusimme myös yleisesti ottaa kantaa animaatioiden teon
vaikeuteen. Me suunnittelimme videon etukäteen ja aloitimme kuvaukset eräänä aamuna ennen yhdeksää (ilman yhtään testiä) ja kymmeneltä olimme valmiita. Illalla tutustuimme ensi kertaa Monkeyjamiin. Editointi tapahtui seuraavana päivänä.
Kyllä, on tässä aloitteilijan virheitä, mutta aiheen ja tunnelman puolesta olemme kaiken kaikkiaan erittäin tyytyväisiä.
(''Matka kartoittamattomaan'' toteutuu biisivalinnassa. Kuunnelkaatten tekstiä. Ja suosittelemme kiinnittämään huomiota suunnistuskilvan alussa huvittavasti lankeaviin vanhuksiin.)
Muoks: Ja turinaa filmin tiimoilta
Paten blogissa.
-Pluurankeli
No, oikea elämä on vielä sairaampaa.
BrickshelfVuhvelituotanto
Muokattu 4 kertaa. Muokattu viimeksi 13/01/2013 08:59.