KastleVania 1-3 playlistVuoden 2003 kesällä teimme KastleVania trilogian, jonka taustavaikuttajana on Nintendon&Konamin Castlevania -pelisarja. Väänsimme tunnettujen hahmojen nimiä hieman ja silloin hyvin, hyvin vähäisellä palikkavarastollamme teimme keskiaikaisia lavasteita ja kuvasimme 0-4 fps:n ja 640x480 kuvalaadulla kolme animaatiota. Tai no, kaksi animaatiota ja diasarjan.
Näistä videoista keskimmäinen on se paras, jossa savoa puhuvat hahmot seikkailevat vauhti päällä. Mutta kannattaa ne ykkönen ja kolmonenkin katsoa, sillä nämä kolme videota muodostavat KastleVanian taustatarinan, ja tuleva neljäs animaatio sitten jatkaa suoraan näistä kuvioista olettaen, että katsoja tuntee aiemmat teokset.
Ja moni pikkuvitsi menee sitten nelosessa ohi, ellei tiedä mitä aiemmin on puhuttu ja tehty.
KastleVania on pysynyt aika pienen joukon katseltavana (aiempia versioita lienee yhteensä nähty vain reilu 10000 katselukertaa), koska videot ovat suomeksi. Nyt näihin uusversioihin lisättiin sitten englanniksi tekstitykset.
Palikkatakomon perustajajäsen, Admin, MOC-rakentaja, Animaattori.
Instagram/Erythron ¤
HOViNET.com ¤
Stopping the Motion since 2002 ¤
YouTube