Vanhan ukon humppa
Kirjoittaja Luuranko 
Kirjoittaja
Viesti
avatar

Luuranko

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Vanhan ukon humppa - 26/09/2014 13:29
Hellurei! Aiottua pidemmäksi venähtäneen hiljaiselon jälkeen Vuhvelituotanto (hupsu elokuvakaksikko, jonka muodostavat Pate-keetongu ja allekirjoittanut) heräilee julkaisemaan uuden palikka-animaatiotuotoksensa:
Eläkeläiset, Vanhan ukon humppa - KARAOKE
Eläkeläiset, Vanhan ukon humppa - LYRICS

(Ylempi siis varsinainen karaoke, alempi alkuperäisen lauluraidan sisältävä harjoitteluversio)

Kyseessä oli tällä kertaa tilaustyö Eläkeläiset-yhtyeen taholta. Viime vuoden syksyllä markettien hyllyille rantautui uutuusvanhuuslevy Humppakalmisto, jonka tiimoilta bändin tekniikkaväki päätti julkaista yhteensä kymmenen videota: viisi virsifilmiä pölähti ilmoille levynjulkaisun aikoihin ja viisi karaokevideota levyn ralleista näkee päivänvalon pääosin nyt lähiviikkoina. Niinpä Vuhvelituotannon hoteisiin survaistiin vuosi sitten tämä kyseinen ralli ja teimme siitä videon, jonka ensiesitys oli alkuvuodesta Kuopiossa ravintola Maljassa.

Viime humppafilmistämme ("Jukolan humppa" animaatiokilpailuun nro.#) viisastuneina päätimme välttää kuvanlaadun puurouttavaa ja muutenkin työskentelyä hankaloittavaa Apinahilloa. Niinpä tämä kyseinen pätkä on kuvattu sekä editoitu kokonaan iPadilla erinäisiä sovelluksia käyttäen (lukuun ottamatta alku- ja loppukuvia sekä karaoketekstitystä, jotka eivät ole meidän käsialaamme). Kuvaus tapahtui yhden päivän aikana Pate-keetongun hulppeissa lavasteissa. Apuna käytimme Paten varta vasten suunnittelemaa palikoista koostuvaa telinettä, jolla kuvausväline saatiin ankkuroitua suoraan lavasteisiin.

Jos muistan vuoden takaisia tapahtumia oikein, niin koko videossa on alle 30 erilaista stopmotion-pätkää, joita toistamalla on saatu lopulliseen vedokseen noin 300 pätkää. Editointi oli osittain kinkkistä.
Tässä vielä Vuhvelituotannon oma Youtube-kanava, josta löytää aiemman legotuotoksemme.

-Pluurankeli

No, oikea elämä on vielä sairaampaa.

Brickshelf
Vuhvelituotanto




Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi 26/09/2014 13:32.
avatar

ptLeskinen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vanhan ukon humppa - 26/09/2014 21:05
Hieno video, toivottavasti leviää kuin kulovalkea.
avatar

JK

Admin, Hallituksen varajäsen

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vanhan ukon humppa - 28/09/2014 11:24
Mukavaa että videotuotantoakin tulee edelleen!
Minulta vaan meni ohi että miksi musiikki ja laulu vuorottelevat, eivätkä ole yhtäaikaa???



Palikkatakomon perustajajäsen, Admin, MOC-rakentaja, Animaattori.
Instagram/Erythron ¤
HOViNET.com ¤ Stopping the Motion since 2002 ¤ YouTube

avatar

Luuranko

RY:n jäsen

:: Lainaa ::
Aihe: Re: Vanhan ukon humppa - 28/09/2014 11:40
Kiitokset kommenteista.

Kuuluu tuohon biisiin tuo kaava. Aika perinteinen blueskaava, sillä bluesia ollut tämäkin biisi alunperin.

Paten blogissa juttua filmistä

Uusi Suomi uutisoi tuoreeltaan videomme tiimoilta. Hieno otsikko.

-Pluurankeli

No, oikea elämä on vielä sairaampaa.

Brickshelf
Vuhvelituotanto




Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi 28/09/2014 11:44.


Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa tähän foorumiin.

Klikkaa tähän kirjautuaksesi sisään